Rehtori on virkavapaalla.
No mitä sitten? Kouluhan pyörii, usein vasta puolelta päivin joku kysyy, missä se pomo on.
Näin normaalipäivänä, rutiinit hoituvat, työmoraali on korkea. Koululla on käytänteensä, lukujärjestyksensä, valvontaa ja ohjeistusta, esimiestä ei arjessa juuri tarvita.
Mutta annas olla, kun täytyy poiketa, tai kun tarvitaan suunnitelma, esitys tai viimeinen sana, jopa on hänellä arvonsa.
Varmaan useimmilla työpaikoilla on samantapaista, kaikki pelaa, kunnes...
Tavallinen arki muualla kuin siinä omassa, maailman tärkeimmässä työssä sisältää lukemattomia valinnan paikkoja. Siis sisälsi valintoja: useimmat ovat jo antaneet periksi! Jotkut jopa työssä?
Kaksi syytä, laiskuus ja itsekkyys, tulisi päällimmäisenä mieleen.
Kävellään tai pyöräillään sujuvasti punaisia päin. Ei käytetä pyöräilykypärää, turvavöitä, pelastusliivejä. Valitaan merkeistä, olosuhteista huolimatta se oma ajonopeus, tärkeää ei ole rajoitus tai turvallisuus vaan sakkoraja. Ennakoidaan nopeusrajoituksen loppuminen jopa puolella kilometrillä. Ajetaan rattijuoppouden rajalla, kuljetetaan liikaa kuormaa tai vedetään ylilastista, huonovaloista peräkärryä. Oikaistaan, pysäköidään merkeistä välittämättä, myös jalkakäytävälle tai pyörätielle. Ajetaan vanhalla vihreällä tai sitten ei hiljaisen liikenteen aikana välitetä valoista lainkaan. Ohitetaan suojatien eteen pysähtynyt ajoneuvo pysähtymättä. On pakko ajaa aina edellä menevä kiinni ja roikkua takakontissa, jurputtaa niska punaisena, kun toinen ajaa juuri sallittua nopeutta. "Tässä on ennenkin saanut" on tärkeämpi kuin uusi liikennemerkki. Työtänsä tekevä poliisimies on loukkaus: - Eikö niillä paskalakeilla ole muuta tekemistä kuin jahdata minua, menisivät jahtaamaan rikollisia!
Liikennesäännöt on tehty muita varten, minä osaan, minä olen joustava. Pidän kiinni oikeuksistani, toiset samanlaiset ovat aina väärässä.
Muissa olen kyllä kärkäs huomaamaan väärin tehdyt jutut ja kaikki minulle sattuva on toisten syytä, sanokoon laki mitä tahansa.
- Sainpas salakuljetettua viinaa ja tupakkaakin! Mitä, valomerkki, eihän ole mitään järkeä vielä lähteä kotiin. Ai minäkö muka humalassa, tuo vaan vielä yksi! Onnistuinpas pääsemään alaikäisenä sisään! Miksi en saisi ostaa 15-vuotiaana tupakkaa, omapa on asiani! Hassis kyllä pitäisi saada vapaaksi. Ai täällä ei saa tupakoida, pidä huoli omista asioistasi! Jos meillä on kavereita kerran viikossa, miksei saisi pitää hauskaa aamuun asti?
Älä talla nurmikoita, läpikulku kielletty? Tästähän minä menen, oikaisen metrin. Koirani saan paskattaa ja kusettaa mihin haluan, et tajua, kun sinulla ei ole koiraa! En korjaa koirankakkoja, kun kerran roskiksia on niin harvassa. Kyllä minä saan viedä biojätteitä sekajätteisiin! Kaatopaikalle on viisitoista kilometriä, minä vien siis romuni metsätielle. Öljyn nopein hävittämistapa on kaataa se maahan.
Riittänee esimerkkitulva? Nämä ovat jo monelle automaatteja, tapahtuvat ilman harkinnan tapaistakaan. Tavalliset ihmiset ovat sisäistäneet maailman väärin.
Yhteiskunta on sopimus, joissa tietystä moraalista ja tietyistä havaituista väärinkäytöksistä seuraamuksena tai asioiden sujumiseksi on sovittu yhteiset pelisäännöt.
Yhteiset, ei vain muiden.
Miten on mahdollista, että tavallinen ihminen kuitenkin kokee melkein minkä tahansa ohjeen tai rajoituksen holhoamisena, varsinkin se, joka näitä sääntöjä ja rajoituksia ei noudata. Lipsuminen yhdessä asiassa johtaa lipsumiseen toisessa.
Juuri hänen takiaan tämä holhousyhteiskunta on olemassa. Ei kyydistä jo pudonneitten.
Enää ei todellakaan voi luottaa, että kaikki toimii. Hyvä kuninkaan, keisarin alamainen, hyvä kristitty (!) on muuttunut länsimaisen vapauden ja yksilönoikeuksien väärinkäyttäjäksi, eikä hän edes toimi ennakoitavasti - usein, esimerkiksi liikenteessä hän on suorastaan vaaraksi, muutenkin äärimmäisen itsekäs ja oman edun tavoittelija.
Paitsi omien vapauksien ottamisena, ilmiö näkyy myös siinä, että monella nykysuomalaisella ei tunnu olevan mitään velvollisuuksia. Selvähän se, että meidän lastamme koulu vainoaa kaikenmoisilla tyhmillä läksyillä ja säännöillä. Äänioikeuskin tulkitaan äänestämättömyysoikeudeksi. Kaikki aikataulut, säännöllisyys on toisen laatimana tylsää. Lapsetkin sopii kasvattaa tällaiseksi, kun on niin vaivalloista asettaa rajoja tai tavoitteita, huippuna curlinglapsi, jonka ei tarvitse malttaa, odottaa, tavoitella, ponnistella, ottaa toisia huomioon, hän saa kaiken jo ennen pyytämistä ja esteet hänen tieltään luuditaan pois.
Yhdessä suomalainen on tosi hyvä. Kaksinaismoraali onnistuu kyllä.
Joitain hurskaita toiveita voisin esittää.
Armeijalla on hyvä ohje: tottele reagoimalla, älä kyseenalaista tilanteessa annettua käskyä. Voi pelastaa henkiä esimerkiksi ilmavaaratilanteessa. Jurputa, jos uskallat, jälkeenpäin, mutta noudata silti.
Kuri on annettujen käskyjen tinkimätöntä noudattamista.
Useimmat elämää (muka) rajoittavat ohjeet, määräykset, rajoitukset kantavat mukanaan jo valmiiksi harkittuna eettisen harkinnan, turvallisuuden maksimoinnin, asioiden sujumisen, monenlaista muuta yhteistä hyvää.
Useimmissa rajoituksissa ja säännöissä on myös olemassa jokin syy. Aina sitä syytä ei näy tai sitä ei ymmärrä tai hyväksy. Syy ei varmasti ole kiusantekohalu, vaan jotakin todellista, eikä eduskunta tai viranomainen taida olla sen hölmömpi kuin minäkään. Mikä se minun oikeuteni/sinun oikeutesi on valita, pitääkö noudattaa? Sopii harkita, sopii asettaa lapsillekin rajat.
Jos jokin asia on todellakin holhousta tai väärin, se voidaan muuttaa. Viranomaisiin saa ottaa yhteyttä, omaan valtuutettuun, kansanedustajaan, presidenttiin voi pitää yhteyttä. Voi kokoontua, muodostaa erilaisia yhdistyksiä, olla mukana vaikka vanhempainillassa ja kertoa asiansa. Miljoona konstia - mutta kun pitää tehdä jotakin...
Siis tämmöistä hurskastelua tänään. Kyllä se omakin ote lipsuu. Mutta esimerkiksi liikenteessä on vaimon kanssa sovittu, että saa muistuttaa, saa huomata, mitä itse ei huomaa.
Kyllä se muistuttaakin.
Lisäilen aamulla 22.22014
Huomasin, että on säännöksillä, ohjeilla, lailla muukin merkitys kuin toimia käyttäytymisohjeena, jonka noudattamisen/noudattamatta jättämisen valitsemme.
Niistä on tullut jälkeen päin tärkeää. Kun on toimittu väärin, kun on sattunut jotakin, sitten kaivetaan esiin se laki, jonka piti olla voimassa koko ajan, ja katsotaan, kuka saa isomman rangaistuksen.
No mitä sitten? Kouluhan pyörii, usein vasta puolelta päivin joku kysyy, missä se pomo on.
Näin normaalipäivänä, rutiinit hoituvat, työmoraali on korkea. Koululla on käytänteensä, lukujärjestyksensä, valvontaa ja ohjeistusta, esimiestä ei arjessa juuri tarvita.
Mutta annas olla, kun täytyy poiketa, tai kun tarvitaan suunnitelma, esitys tai viimeinen sana, jopa on hänellä arvonsa.
Varmaan useimmilla työpaikoilla on samantapaista, kaikki pelaa, kunnes...
Tavallinen arki muualla kuin siinä omassa, maailman tärkeimmässä työssä sisältää lukemattomia valinnan paikkoja. Siis sisälsi valintoja: useimmat ovat jo antaneet periksi! Jotkut jopa työssä?
Kaksi syytä, laiskuus ja itsekkyys, tulisi päällimmäisenä mieleen.
Kävellään tai pyöräillään sujuvasti punaisia päin. Ei käytetä pyöräilykypärää, turvavöitä, pelastusliivejä. Valitaan merkeistä, olosuhteista huolimatta se oma ajonopeus, tärkeää ei ole rajoitus tai turvallisuus vaan sakkoraja. Ennakoidaan nopeusrajoituksen loppuminen jopa puolella kilometrillä. Ajetaan rattijuoppouden rajalla, kuljetetaan liikaa kuormaa tai vedetään ylilastista, huonovaloista peräkärryä. Oikaistaan, pysäköidään merkeistä välittämättä, myös jalkakäytävälle tai pyörätielle. Ajetaan vanhalla vihreällä tai sitten ei hiljaisen liikenteen aikana välitetä valoista lainkaan. Ohitetaan suojatien eteen pysähtynyt ajoneuvo pysähtymättä. On pakko ajaa aina edellä menevä kiinni ja roikkua takakontissa, jurputtaa niska punaisena, kun toinen ajaa juuri sallittua nopeutta. "Tässä on ennenkin saanut" on tärkeämpi kuin uusi liikennemerkki. Työtänsä tekevä poliisimies on loukkaus: - Eikö niillä paskalakeilla ole muuta tekemistä kuin jahdata minua, menisivät jahtaamaan rikollisia!
Liikennesäännöt on tehty muita varten, minä osaan, minä olen joustava. Pidän kiinni oikeuksistani, toiset samanlaiset ovat aina väärässä.
Muissa olen kyllä kärkäs huomaamaan väärin tehdyt jutut ja kaikki minulle sattuva on toisten syytä, sanokoon laki mitä tahansa.
- Sainpas salakuljetettua viinaa ja tupakkaakin! Mitä, valomerkki, eihän ole mitään järkeä vielä lähteä kotiin. Ai minäkö muka humalassa, tuo vaan vielä yksi! Onnistuinpas pääsemään alaikäisenä sisään! Miksi en saisi ostaa 15-vuotiaana tupakkaa, omapa on asiani! Hassis kyllä pitäisi saada vapaaksi. Ai täällä ei saa tupakoida, pidä huoli omista asioistasi! Jos meillä on kavereita kerran viikossa, miksei saisi pitää hauskaa aamuun asti?
Älä talla nurmikoita, läpikulku kielletty? Tästähän minä menen, oikaisen metrin. Koirani saan paskattaa ja kusettaa mihin haluan, et tajua, kun sinulla ei ole koiraa! En korjaa koirankakkoja, kun kerran roskiksia on niin harvassa. Kyllä minä saan viedä biojätteitä sekajätteisiin! Kaatopaikalle on viisitoista kilometriä, minä vien siis romuni metsätielle. Öljyn nopein hävittämistapa on kaataa se maahan.
Riittänee esimerkkitulva? Nämä ovat jo monelle automaatteja, tapahtuvat ilman harkinnan tapaistakaan. Tavalliset ihmiset ovat sisäistäneet maailman väärin.
Yhteiskunta on sopimus, joissa tietystä moraalista ja tietyistä havaituista väärinkäytöksistä seuraamuksena tai asioiden sujumiseksi on sovittu yhteiset pelisäännöt.
Yhteiset, ei vain muiden.
Miten on mahdollista, että tavallinen ihminen kuitenkin kokee melkein minkä tahansa ohjeen tai rajoituksen holhoamisena, varsinkin se, joka näitä sääntöjä ja rajoituksia ei noudata. Lipsuminen yhdessä asiassa johtaa lipsumiseen toisessa.
Juuri hänen takiaan tämä holhousyhteiskunta on olemassa. Ei kyydistä jo pudonneitten.
Enää ei todellakaan voi luottaa, että kaikki toimii. Hyvä kuninkaan, keisarin alamainen, hyvä kristitty (!) on muuttunut länsimaisen vapauden ja yksilönoikeuksien väärinkäyttäjäksi, eikä hän edes toimi ennakoitavasti - usein, esimerkiksi liikenteessä hän on suorastaan vaaraksi, muutenkin äärimmäisen itsekäs ja oman edun tavoittelija.
Paitsi omien vapauksien ottamisena, ilmiö näkyy myös siinä, että monella nykysuomalaisella ei tunnu olevan mitään velvollisuuksia. Selvähän se, että meidän lastamme koulu vainoaa kaikenmoisilla tyhmillä läksyillä ja säännöillä. Äänioikeuskin tulkitaan äänestämättömyysoikeudeksi. Kaikki aikataulut, säännöllisyys on toisen laatimana tylsää. Lapsetkin sopii kasvattaa tällaiseksi, kun on niin vaivalloista asettaa rajoja tai tavoitteita, huippuna curlinglapsi, jonka ei tarvitse malttaa, odottaa, tavoitella, ponnistella, ottaa toisia huomioon, hän saa kaiken jo ennen pyytämistä ja esteet hänen tieltään luuditaan pois.
Yhdessä suomalainen on tosi hyvä. Kaksinaismoraali onnistuu kyllä.
Joitain hurskaita toiveita voisin esittää.
Armeijalla on hyvä ohje: tottele reagoimalla, älä kyseenalaista tilanteessa annettua käskyä. Voi pelastaa henkiä esimerkiksi ilmavaaratilanteessa. Jurputa, jos uskallat, jälkeenpäin, mutta noudata silti.
Kuri on annettujen käskyjen tinkimätöntä noudattamista.
Useimmat elämää (muka) rajoittavat ohjeet, määräykset, rajoitukset kantavat mukanaan jo valmiiksi harkittuna eettisen harkinnan, turvallisuuden maksimoinnin, asioiden sujumisen, monenlaista muuta yhteistä hyvää.
Useimmissa rajoituksissa ja säännöissä on myös olemassa jokin syy. Aina sitä syytä ei näy tai sitä ei ymmärrä tai hyväksy. Syy ei varmasti ole kiusantekohalu, vaan jotakin todellista, eikä eduskunta tai viranomainen taida olla sen hölmömpi kuin minäkään. Mikä se minun oikeuteni/sinun oikeutesi on valita, pitääkö noudattaa? Sopii harkita, sopii asettaa lapsillekin rajat.
Jos jokin asia on todellakin holhousta tai väärin, se voidaan muuttaa. Viranomaisiin saa ottaa yhteyttä, omaan valtuutettuun, kansanedustajaan, presidenttiin voi pitää yhteyttä. Voi kokoontua, muodostaa erilaisia yhdistyksiä, olla mukana vaikka vanhempainillassa ja kertoa asiansa. Miljoona konstia - mutta kun pitää tehdä jotakin...
Siis tämmöistä hurskastelua tänään. Kyllä se omakin ote lipsuu. Mutta esimerkiksi liikenteessä on vaimon kanssa sovittu, että saa muistuttaa, saa huomata, mitä itse ei huomaa.
Kyllä se muistuttaakin.
Lisäilen aamulla 22.22014
Huomasin, että on säännöksillä, ohjeilla, lailla muukin merkitys kuin toimia käyttäytymisohjeena, jonka noudattamisen/noudattamatta jättämisen valitsemme.
Niistä on tullut jälkeen päin tärkeää. Kun on toimittu väärin, kun on sattunut jotakin, sitten kaivetaan esiin se laki, jonka piti olla voimassa koko ajan, ja katsotaan, kuka saa isomman rangaistuksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti