PISA. Vanhaa kulttuuria ja vino torni? 15-vuotiaisiin painottuva tutkimus menestymisestä eri oppiaineisa, missä Suomi on huippua - ja minä ope varsinkin?
Vai olisikohan kyse sittenkin Pien-Saimaasta...
Oli pitkä päivä eilen. Aloin koulussa kahdeksalta, lopetin neljältä, ryntäsin Lasten ja nuorten hyvinvointiryhmän kokoukseen ja sieltä suoraan PISA-tilaisuuteen.
Mikä ettei: hyvinvointiryhmässä sain läpi lasten kuulemisasioita, kaikissa alatyöryhmissä pohditaan keinoja eri ikäuokkien mielipiteen selville saamiseksi. Innosti ja jaksoin seuraavaan paikkaan: noloa olisi poissa olla, kun sentään Ympäristölautakuntaan kuulun.
PISA on edennyt. Tutkimus muuttuu vähitellen toimenpideohjelmaksi (Leader-ohjelma).
Samaan aikaan on menossa ELY-keskuksen vastaava RAVI-ohjelma, virtaustutkimuksia, ravinnemittauksia, kiintoainemittauksia.
Ja tuloksia: yllättäen (?) pohjoisosa itäisestä Pien-Saimaasta onkin pahiten fosforikuormitettu, esimerkiksi viemärin ylitulvimiset ja hulevedet ovat vain hetken piikki. Mikä kääntää syyttävän sormen kohti tehometsätaloutta, turvetta ja kohti viljelijää...
Ei. Syyllistä ei oikeasti etsitty tai saa etsiäkään. Kukin on toiminut maan tavan tai lupaehtojen puitteissa. Mutta kun jotakin tarvitsisi tehdä, tuntuu maanviljelijästä varmaan aika syyllistyneeltä, sillä 70 tilaa joutuu katselmuksiin, koulutukseen, ravinnekartoituksiin, toimenpideohjelmiin jopa. Samaan aikaan minä esimerkiksi pääsen kuin koira veräjästä - kysyin, mitä voin tehdä, ja vastaus oli, että pitää syödä lähiruokaa. Hm. Ei taida riittää - mutta ainahan voin syyllistää ja vaatia muita kuin kaupunkilaisia toimimaan...
Kritiikkiä tuli, että tutkitaan eikä tehdä. No hyvä, että tutkitaan ja sitten tehdään kunnolla!
Tiedetään paljon korjaavia toimenpiteitä. Esimerkiksi kymmenet ojat ja purot tuovat peltojen, soiden, hakkuualueiden ravinteet. Kaupungin mailla toki osa, kuntien myös, vaan menepäs vajain tiedoin yksityisen maille. Tehdään hidasteita, laskeutusaltaita, maapatoja, kosteikkoja - ajallaan. Pälvitetään ja äestetään istutusmetsä oikein, poikkirinteeseen, katkoja tehden. Puretaan (?) siltapatoa, tehdään kanavia ja pumppuja,...
Paljon on tehtykin, esimerkiksi kaupungin pahin pistekuormittaja eli Huhtiniemen rannan pumppulaitos on korjattu - mikään ei kyllä huipputulville riitä missään päin maailmaa. Ja ennen muuta, suunnitelmaa piisaa.
Projekti on pitkä, ei lopu 2013. Ja oikeastaan ei saisi edes puhua projektista, kysymys olkoon jatkuvasta prosessista. Mitä auttaisikaan puhdistaa vesi nopeasti ja jättää vettä pilaavat rakenteet korjaamatta, likaamaan uudelleen.
Mutta, kuten aina, projektille on rahaa - entä sen jälkeen?
Niin, Saimaan tila? Juuri nyt voi näyttää hyvältä, mutta älä usko silmiäsi. Vaikka levä ei "kuki" kuten talvella 08 - 09, veden fosfori- ja kiintoainearvot ovat aivan yhtä pahat.
On tietysti tärkeää matkailu, virkistyskäyttö, raakavesi. Mutta olisikohan Saimaalla arvo sinällään, Saimaana!
perjantai 28. tammikuuta 2011
torstai 20. tammikuuta 2011
(Felis) Leo
Suuri valkoinen metsästäjä. Kaikessa rauhassa loikoileva leijona ei aavista vaaraa lainkaan. Ei, kivääri ei laukea: olisi raukkamaista ampua, nyt otetaan pedosta mittaa painien. Alfaurokset!
Paini on rajua. Milloin on päällä leijona, milloin suuri valkoinen metsästäjä.
Vihdoin ottelu ratkeaa ja hävinneen pedon nenä joutuu metsästäjän suuhun! Leijonaa halataan ja sille kukerretaan rakkaasti ja viimein se pääsee vaarin syliin lepäämään, saattaapa se saada jopa puuroa leikkilautaselta.
Ja kas, kohta on voittajakin vaarin sylissä, esimerkiksi lukemassa tai tarkkailemassa, onko kellossa vieläkin viisari tai nuppi...
Leijona käy myös oikein mainiosti isoksi loikoilutyynyksi.
(Pieni poika näki kesällä oikeankin leijonan Korkeasaaressa. Vaan kun vieressä oli valkoposkihanhen poikue, mitäs leijonasta.)
Autot ja legot ja lukeminen ovat kai ykkösasoita. Mutta kyllä nallet, vauva ja leijona ovat jokapäiväisesti leikeissä mukana. Nämä pehmeät asiat konkreetisti osoittavat, että Leo ymmärtää, mitä on tosi ja mitä on leikki: vauvaa "hoidetaan", leluja syötetään ihan leikisti, ihan tyhjää lusikalla tarjoten tai maitoa tyhjästä mukista juottaen. (Tosin Leo aluksi pyrki hakemaan oikeaa maitoa jääkaapista myös leluille) Tulipa taas kerran todistettua, että pojat leikkivät nukeilla siinä kuin tytötkin.
Autot sen sijaan kyllä pörisevät, mutta niitä heitellään, nostellaan paikasta toiseen, kuljetetaan ison kuorma-auton lavalla. Ajaminen on vielä osin hakusessa.
On se ajaminen minullakin hakusessa. Helsingistä tullessa peltipoliisi välähti.
Oma moka, siitäkin huolimatta, että paikka on sellainen, että ennen se kameran alue oli vielä satasen aluetta (mitä usein ihmettelimme) ennen alkavaa kahdeksaakymppiä.
Mutta se oli ennen talvirajoituksia se.
Paini on rajua. Milloin on päällä leijona, milloin suuri valkoinen metsästäjä.
Vihdoin ottelu ratkeaa ja hävinneen pedon nenä joutuu metsästäjän suuhun! Leijonaa halataan ja sille kukerretaan rakkaasti ja viimein se pääsee vaarin syliin lepäämään, saattaapa se saada jopa puuroa leikkilautaselta.
Ja kas, kohta on voittajakin vaarin sylissä, esimerkiksi lukemassa tai tarkkailemassa, onko kellossa vieläkin viisari tai nuppi...
Leijona käy myös oikein mainiosti isoksi loikoilutyynyksi.
(Pieni poika näki kesällä oikeankin leijonan Korkeasaaressa. Vaan kun vieressä oli valkoposkihanhen poikue, mitäs leijonasta.)
Autot ja legot ja lukeminen ovat kai ykkösasoita. Mutta kyllä nallet, vauva ja leijona ovat jokapäiväisesti leikeissä mukana. Nämä pehmeät asiat konkreetisti osoittavat, että Leo ymmärtää, mitä on tosi ja mitä on leikki: vauvaa "hoidetaan", leluja syötetään ihan leikisti, ihan tyhjää lusikalla tarjoten tai maitoa tyhjästä mukista juottaen. (Tosin Leo aluksi pyrki hakemaan oikeaa maitoa jääkaapista myös leluille) Tulipa taas kerran todistettua, että pojat leikkivät nukeilla siinä kuin tytötkin.
Autot sen sijaan kyllä pörisevät, mutta niitä heitellään, nostellaan paikasta toiseen, kuljetetaan ison kuorma-auton lavalla. Ajaminen on vielä osin hakusessa.
On se ajaminen minullakin hakusessa. Helsingistä tullessa peltipoliisi välähti.
Oma moka, siitäkin huolimatta, että paikka on sellainen, että ennen se kameran alue oli vielä satasen aluetta (mitä usein ihmettelimme) ennen alkavaa kahdeksaakymppiä.
Mutta se oli ennen talvirajoituksia se.
maanantai 10. tammikuuta 2011
Let it snow
Turun reissu. Aika erikoinen reitti: ensin ajoimme Mikkeliin, sieltä Korsoon, edelleen Turkuun. Mikä mennessä, "uusi" auto alla, ensimmäistä kertaa ei tarvinnut sijoitella tai harkita, mahtuuko tavara mukaan, vaikka oli muuttokamaakin.
Oli kelejä taas, aivan hirmuinen tuuli alkoi Lahden kohdalla puistella, ja Aurasta eteenpäin piti ajella todella rauhallisesti pöpperössä ja vaakasuorassa tuiskussa,
opetella uutta autoa vaikeimman kautta.
Turussa on lunta enemmän kuin koskaan. Kasapäin. Kasojen alla usein auto, voin vain kuvitella, miten lumikoneen kauha kolahtaa näkymättömän auton perään. Vielä helpompi on kuvitella auton kaivamista esiin käsin ja tilapäistyövälinein: talvihan oli taas yllätys.
Pysäköintipaikkoja ei ole, on kasa ja on hanki. Lumitöihin taas ei mahdu, kun on se auto edessä. Kukin kaivaa omia kolojaan kadun laitaan ja mättää lunta toisen paikan tukkeeksi taas.
Viime talvi opetti, että isot koneet eivät kerta kaikkiaan mahdu toimimaan katujen varsilla. Niinpä töissä pyörii kokonainen pienten niveltraktoreiden ja Bobcatien armeija, joka tekee parhaansa ahtaissa väleissä. Mahtaa olla tappiota kiinteistöfirmoille: oletan, että sopimuksessa sitoudutaan vastaamaan lumitöistä, ei sovita mistään määristä siis, vaan kaikesta, oli kyse sitten katolta pudotttamisesta, jalkakäytävien hoidosta, poisviennistä,...
Lumitöitä siis tehtiin Turussakin. Yleisenä toteamuksena voisinkin sanoa, että työt tehdään näköjään sitä paremmin, mitä lännempänä ollaan!
Moottoritie oli lähes kuivaksi nuotu lähellä Turkua, vasen kaista vaarallisesti sohjossa Helsingin seudulla ja Luumäeltä lappeenrantaan oli enää kaksi kapeaa pyöräuraa ja muu tie paksussa lumessa. Oikeasti: onko idässä pienemmät tienpitomäärärahat, nytkin lumisateet painottuivat länteen, mutta idässä lumi jäi tielle. Huippuna oli oma kotikatu: kolmen viimeisen sateen lumet ovat auraamatta, ja tiedän, että jo tänään auto humpsahtaa syviin kuoppiin, kun tien pohja pettää.
Tierahoissa ainoa jakoperuste lienee liikennesuorite, so. aina korjataan, parannetaan, rakennetaan, ylläpidetään moninkertaisin rahoin ja tiheällä aikataululla Ruuhka-Suomen tiet ja muun maan tieverkko saa jäädä Herran huomaan tai ainakin odottaa vuoroaan moninkertaisen ajan.
Mitäs asutte kehätien ulkopuolella!
Taas oli reissulla hyvä nähdä mallia niistä paremmista autoilijoista. Suurin osa otti kelit ja olosuhteet oikein huomioon, mutta olipa huimia taitureita joukossa.
Ohi oli päästävä risteysalueella, ilman näkyvyyttä, paksun kinoksen tai sohjon kautta.
Yksikin taituri ohitti meidät risteyksessä jäädäkseen ajamaan edessä Alppiruususta Lappeenrantaan asti. Toinen takavalo pimeänä sumussa ja pöllyssä.
Useimmille riitti jononopeus ja se, että havaitsi edessä kaksikymmentä autoa: mitenkään ei noissa oloissa kaikkien ohi pääsisi, miksi poukkoilla ja vaarantaa kaikki.
Mutta kun jono ajaa vain yhdeksääkymppiä.
Oli kelejä taas, aivan hirmuinen tuuli alkoi Lahden kohdalla puistella, ja Aurasta eteenpäin piti ajella todella rauhallisesti pöpperössä ja vaakasuorassa tuiskussa,
opetella uutta autoa vaikeimman kautta.
Turussa on lunta enemmän kuin koskaan. Kasapäin. Kasojen alla usein auto, voin vain kuvitella, miten lumikoneen kauha kolahtaa näkymättömän auton perään. Vielä helpompi on kuvitella auton kaivamista esiin käsin ja tilapäistyövälinein: talvihan oli taas yllätys.
Pysäköintipaikkoja ei ole, on kasa ja on hanki. Lumitöihin taas ei mahdu, kun on se auto edessä. Kukin kaivaa omia kolojaan kadun laitaan ja mättää lunta toisen paikan tukkeeksi taas.
Viime talvi opetti, että isot koneet eivät kerta kaikkiaan mahdu toimimaan katujen varsilla. Niinpä töissä pyörii kokonainen pienten niveltraktoreiden ja Bobcatien armeija, joka tekee parhaansa ahtaissa väleissä. Mahtaa olla tappiota kiinteistöfirmoille: oletan, että sopimuksessa sitoudutaan vastaamaan lumitöistä, ei sovita mistään määristä siis, vaan kaikesta, oli kyse sitten katolta pudotttamisesta, jalkakäytävien hoidosta, poisviennistä,...
Lumitöitä siis tehtiin Turussakin. Yleisenä toteamuksena voisinkin sanoa, että työt tehdään näköjään sitä paremmin, mitä lännempänä ollaan!
Moottoritie oli lähes kuivaksi nuotu lähellä Turkua, vasen kaista vaarallisesti sohjossa Helsingin seudulla ja Luumäeltä lappeenrantaan oli enää kaksi kapeaa pyöräuraa ja muu tie paksussa lumessa. Oikeasti: onko idässä pienemmät tienpitomäärärahat, nytkin lumisateet painottuivat länteen, mutta idässä lumi jäi tielle. Huippuna oli oma kotikatu: kolmen viimeisen sateen lumet ovat auraamatta, ja tiedän, että jo tänään auto humpsahtaa syviin kuoppiin, kun tien pohja pettää.
Tierahoissa ainoa jakoperuste lienee liikennesuorite, so. aina korjataan, parannetaan, rakennetaan, ylläpidetään moninkertaisin rahoin ja tiheällä aikataululla Ruuhka-Suomen tiet ja muun maan tieverkko saa jäädä Herran huomaan tai ainakin odottaa vuoroaan moninkertaisen ajan.
Mitäs asutte kehätien ulkopuolella!
Taas oli reissulla hyvä nähdä mallia niistä paremmista autoilijoista. Suurin osa otti kelit ja olosuhteet oikein huomioon, mutta olipa huimia taitureita joukossa.
Ohi oli päästävä risteysalueella, ilman näkyvyyttä, paksun kinoksen tai sohjon kautta.
Yksikin taituri ohitti meidät risteyksessä jäädäkseen ajamaan edessä Alppiruususta Lappeenrantaan asti. Toinen takavalo pimeänä sumussa ja pöllyssä.
Useimmille riitti jononopeus ja se, että havaitsi edessä kaksikymmentä autoa: mitenkään ei noissa oloissa kaikkien ohi pääsisi, miksi poukkoilla ja vaarantaa kaikki.
Mutta kun jono ajaa vain yhdeksääkymppiä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
