Miljoonat mätänevät taas metsiin

Positiivinen ongelma?  Joskus tulee omenoita niin paljon, että ei tiedä, mihin niitä tunkisi.  Vaikka itse söisi aina ohimennessään yhden, kaksi, vaikka sisällä olisi koko ajan tarjolla omenaa, aina sitä vaan tulee lisää.  Omenapiirakat, uuniomenat alkavat nopeasti tympiä.  Jos kuivaa, kuka syö kuivatun omenan?
Kompostiin ; haukut tulee. - Olisit antanut minulle!  Olisit laittanut laatikkoon tien reunaan (ja kantanut mätiä laatikollisen kompostiin)!
Olen kantanut muovikasseittain kouluun, olen vienyt kuivattuna opettajainhuoneen pöydälle.
Osa ongelmaa on ratkennut.

Valtavan hyvä mustikkavuosi.  Pakasteeksi parikymmentä rasiaa - ai niin, siellähän on arvokkaampaa, metsämansikkaa siis,  ja vattujakin pitäisi saada mahtumaan, samoin pari rasiaa mustia viinimarjoja.  Mehuksi?  Pelkkä mustikka on mehuna melkoisen mitätöntä, vaatii vattuja kaverikseen.

Hillo. Nam!  Mutta missä ovat ne hillon käyttäjät?  Oma kyky syödä lettuja ja jäätelöä on rajallinen, sukulaisilla ei ole kellaria.  Miksi säilöä kellariin poisheitettäväksi aikanaan!
Tänä vuonna olen keskittynyt pelkästään erikoistavaraan, so. metsämansikkaan ja lakkahilloon, kun entisiä hilloja on kellari pullollaan.  Hyytelö vaatii niin kovan työn, ensin mehustuksen, että sitä tehdään, jos jaksetaan.

Puolukkamehua menee paljon, se kelpaa pojillekin.  Leo jopa sanoo kaikkia mielestään hyvän makuisia mehuja puolukkamehuksi.  Sitä siis! Puolukkasurvosta menee myös esimerkiksi laatikkoruokien kanssa paljon.

Ja sitten se rakkain harrastus, sienten perässä pylleröinti.  Kuka ne sienet söisi?  Moneen vuoteen en edes kerännyt suppilovahveroita, kun kuivattuja oli ja on.  Kantarelli on ylimainostettu, herkkutatteja löytää harvoin.  Tunnen varmasti yli sata sientä, kerään ehkä kymmentä, melkeinpä vain heti syötäviksi.  Mutta kun on kiva tietää, missä niitä piilee, on kiva viedä kaverikin, jopa työporukka.
Ja sitten se kihti sanoo, että et viitsisikään syödä niitä sieniä...  (Sanoo se kihti myös, että vaikka puolukka- tai karpalohyytelö olisivat mannaa maksapate´n kyljessä, älä syö.  Sitä pate´ta siis.)
On vuosien mittaan ollut niitä tuominulle-sanojia, mutta kun siivoamattomia sieniä vaikkapa ämpärillisen viet, eipä naama iloa loista vaikka hampaat yhdessä kiitelläänkin.

Ja missäs se ongelma piilee?  Se piilee minussa asuvassa pienessä Vihisessä!  Ei metsästä saa tyhjin käsin tulla, ei metsässä saa ilman asiaa olla!  Vielä enemmän harmittaa ns. viljellyt, oman pihan tuotteet: sitäkö varten niitä hyysätään, että kukaan ei syö?

Olen metsäläinen.  Olen ilman sieni- tai marjakoriakin.  Ja nyt lupaus!  Jos minulla on aikaa, ilman muuta lähden kanssasi katsomaan niitä hyvä suppilovahveropaikkoja noussyksynä, soita niin sovitaan!

Rajapyykkejä kesässä

Ahdekaunokki, punainen kaunotar siinä valtaa kohta koko niityn ja kerää nokiperhosia ja kultasiipiä.
Tienvarressa pietaryrtit näyttävät, että mykerökukinto voi olla komea ilman laitakukkiakin.  Heinikossa särmikäs kuisma (Minkä pahan kasviparka on tehnyt saadakseen tuommoisen nimen?) piristää mansikanpoimijaa.  Ja seinän vieressä jo kannusruoho, luonnon oma leijonankita, on komeimmillaan.
Ja eikös tuolla ole kultapiiskujakin, kohta varmaan näen metsätiellä silmäruohojakin - totta ihmeessä, tuossahan niitä onkin!

Kaikki nuo kaunottaret tarkoittavat, että kesä alkaa kaartua loppuunsa.  Ne ovat minulle olleet työn alkamisen symboleita ja siksi menettäneet ihanuutensa.
Toisaalta juuri nuo samat kukkaset kertovat, että nyt on mustikka kypsymässä, samoin vattu, kantarelliaika koittaa, ja silmäruoho jaksaa aina lokakuulle asti ja on aivan viimeisiä silmäniloja vielä suppilovahveron kerääjällekin.

Nyt on noin viikko aikaa vain nauttia.  Ei ole kiire kerätä.  Mustikoita pitäisi vielä vähän valita, ettei kerää raakoja, samoin vattuja.  Viikon päästä sitten on tilanne toinen: taidan kerätä vattuja pakkaseen jemmaan odottamaan mustikkalastia.  Jo litra vattuja tekee neljä litraa mustikoita supermehuksi...
Hilloa en viitsisi tehdä: on jo metsämansikkahilloa, on lakkahilloa tältä kesältä ja letunsyöjät ovat harvassa.  Siis mehuja, niitä kuluu.

Monena vuonna vatut on saanut kerätä vasta koulujen alettua.  Nyt on kesä kypsynyt jo pari viikkoa aiemmin.  Sopii oikein hyvin!

Sisäministeri, puheenjohtaja, yksityishenkilö?

Päivi, Päivi!  Kolkuttaako omatuntosi yhtään, kun kymmenet tuhannet ovat sinun takiasi eronneet kirkosta?  Mikä on sinun vastuusi kirkon tulevaisuudesta?
Vai oletko kuin se keskiviivalla  ratsastava punaniska, lippalakkipäinen, seitsemääkymppiä satasen tiellä ajava vanha mies, joka jupisee muijalleen, jopa itsekseen, että hänellä on oikeus ajaa tässä, ohittakoot, jos on kiire.

Omiensa joukossa pitää puhua niin kuin omat odottavat?  Kansanlähetysväkikin olisi kuitenkin ansainnut, että puhuja olisi sanonut olevansa

yksityishenkilö Päivi Räsänen.  Jos hän oli puolueen puheenjohtaja Räsänen, hän edusti KD:n linjaa.  Jos hän oli sisäministeri Räsänen, hän edusti valtion virallista linjaa?  Voiko näitä rooleja erottaa toisistaan?  Ainakin voi itse sanoa, missä roolissa puhuu.

Jos omien joukossa puhutaan niin kuin omatunto sanoo, muualla siis pitää luopua totuudesta ja huorata uskonsa? Ei!  Muualla pitää edustaa niitä arvoja, joihin hänkin on suomalaisena yhteiskunnan jäsenenä, kirkon jäsenenä, puolueen puheenjohtajana sitoutunut. 

Käsittämätön puolue!  Varastaa pienen ryhmän omaksi sanan "kristillinen".  Jos tuo ryhmä on samaa mieltä kuin puheenjohtajansa, kristillisyys on sille vain tietystä kulmasta asioihin suhtautumista, puolue joutaa pois yhteiskuntavaarallisena.  Minusta kun kristillisyys on tietyllä lailla läpileikkaus koko yhteiskunnasta, kuuluu kaikille, jotka sen haluavat omaksua.  Mikä on oikeistolaisempaa ja julmempaa politiikkaa kuin ns. kristillisdemokraattisuus?

Päivi Räsänen ei ole sama kuin kirkko.  Tämä on se asia, jota kirkosta eroavat eivät miellä, Päivi R. on hyvin monelle kirkon henkilöitymä, hänen sanansa on kirkon kanta. 

Pilatus kirjoitti minkä kirjoitti, ei suostunut muuttamaan kirjaintakaan.  Päivi Räsästä pitää kunnioittaa samanlaisesta ryhdikkyydestä.  Hän on yhä ja julkisesti arvojensa takana.
Kysymys onkin, onko hänen takanaan ketään, onko hän sopivalla paikalla.  Ns. johtopäätöksiä on politiikassa tehty paljon pienemmistäkin asioista kuin yhteiskuntarauhan vaarantamisesta.

Raamattu vai laki?  Meidät kaikki on tuomittu kadotukseen, kivitetty, heitetty pois Jumalan yhteydestä, mikäli Raamatun Vanha Testamentti olisi kokonaisuudessaan laki.  Päivi R. myös.
Se, mikä oli paimentolaisporukan suojaksi hyvä, ei välttämättä kuulu nykyaikaan.  Mahdoton on myös erottaa kirjoittajien mielipiteitä ilmoituksesta ja Jumalan käskyistä.  Sen hyväksyn, että Raamattu on useiden toimivien lakien (roomalaisten lakien ohella) taustalla ja yleisen moraalin pohja.
Ei takaisin, ei.  Pikemminkin toisin päin: laitkin ovat erittäin usein jälkeenjääneitä ajastaan, eivät sisällä viimeistä kehitystä, ovat yleisen mielipiteen vastaisia ja vaativat jatkuvaa kehittämistä ja - hirvitys - PÄIVITTÄMISTÄ!

Kuva on rintamapilvistä.  Paha ilma on tulossa. 
 

Punaista!

Aamupala ilman lehteä, on varhaista.  Mittari sanoo, että pusakka pitää ottaa, jopa ajohanskat ovat mukavuutta.  Keruuastia ja isompi astia mukaan - tietysti ne pitää nopeasti pestä, kukas edellisen reissun jäljiltä olisi sen muistanut tehdä?

Pilvetön ja tyyni ilma tervehtii mopomiestä, kun hän hiljalleen ajelee kohti mansikkapaikkaansa.
Eipä ole kulkijoita, oikein huvittaa, että liikennevalot ovat toiminnassa.

Pusero konttiin, keruuastia käteen.  Jos on oikein hyvä paikka, sekin heinikkoon tai kannolle: noin sata mansikkaa mahtuu kouraan.  Oikein hyvässä paikassa saa yhdellä otteella kaksi marjaa.
Pro ei laita marjoja kourastaan astiaan, ennen kuin niitä on nypätty vähintään neljä.  Hän ei myöskään pysähdy, ennen kuin samalla seisomapaikalla on vähintään kymmenkunta otettavaa marjaa.

Keruuastia on oltava. Isoon, avonaiseen astiaan saa samalla neulasia, puunkuorta, ties mitä.  Eikä ole yksi tai kaksi kertaa, että risukossa kompastuu marjasaaliinsa pitkin Matin vatia.

On loistava marjavuosi.  Jos vähän tulisi vettä, marjat olisivat vielä mahtavampia.  Nyt ei ahoilla ja aivan viidan reunassa kannata pylleröidä, pitää mennä heinikkoon tai harvennusmetsään.

Tutut tervehdin, ne lehdokit, tammen taimet, nokiperhoset, milloin mitkäkin.  Joka päivä on jotakin uutta, eilen esimerkiksi olivat ahdekaunokit auki ja ajuruoho tosi komeana.

Aika moni muukin on mansikkaa keräämässä.  Ei ole minun paikkojani - mutta ovathan ne, kun ihmiset pysyvät metsäteiden reunoilla, pelkäävät risuja ja eivät ehkä tiedä metsän sisällä piilevästä aarteesta.  Monet tulevat niin myöhään, että on liian kuuma kerätä, kuuma, koska kunnon kengät, pitkät hihat ja lahkeet on rytelikössä oltava.  Ennen kuutta on paras aika metsäänmenolle.

Noin litra ja keruuastia täyteen.  Usein tässä vaiheessa harmittaa: se paras paikka olisi juuri tässä, astioihin ei mahdu.  Huomenna tähän siis - se paikka on pieni, sillä pääsee vain maistamaan helppoa keruuta ja huomenna kävelet taas.  Astiat on suljettava hyvin, pantava pusakan sisään mopon konttiin:  metsätie rynkyttää kehnosti kahlehditut mansikat tosi kivaksi sössöksi kotona siivottavaksi.

Oma suu on napsannut metsässä.  Mutta kun kotiin tulee, on perhe herännyt ja tarvitsee aamumansikkansa.  On noita silti pakkaseenkin saanut, ja kaksi kertaa olen yli kahden litran satsin hilloksikin keittänyt. (Kyllä kelpasi ainakin pirtelöhillona pikkumiehillekin!).
Nyt on joulun jälkiruon lisäksi herkkua vaikka tavalliseen arkiaamun puuroon pakastimessa.
Kokeilin jopa kuivaamista, kahdellakin tavalla.  On työlästä ja oppirahat ovat kovat: marjat tarttuvat kuivurin ritilöihin tosi lujasti, ja kiertoilmauuni varmaan kypsentää ja tekee liian kuivaa jopa viidelläkymmmenellä asteella.  Mutta on pari rasiaa myslin ja murojen sekaan.

Ja metsästys jatkuu.  Siellä se mustikka odottelee, samoin kantarellukka.  Metsästys ei ole tärkeintä, olo ajatuksineen luonnossa riittäisi sekin.

Kuvan nimi on "Maistus varmaan sullekin?"

Minä olen joustava!

Nopeusrajoitus 50 km tunnissa.  Mittarivirhe on hyvä selitys, voin ajaa siis 55, ja koska "kukaan" ei tietenkään kyttää koko ajan mittaria vaan liikennettä, saan ajaa 60 tai yli, kun juuri nyt ei liikennetilanne tai olosuhde estä.  Muistaakseni merkeissä ei lue 66, 77, 88, 110? (Eikö noilla poliiseilla ole muuta tekemistä kuin kytätä minun ihan tavallista/turvallista ajamistani?)

Puomi edessä.  Taulu, jossa tekstit usealla kielellä kieltämässä alueelle menon.  Se on vajannaja territorija, sotilasalue.  Siis on syntynyt polkuja puomien molemmin puolin, jopa auton mentävä ura eräälle portille.  Pitää päästä koiraa kusettamaan, aamulenkille, oikaisemaan alueen läpi töihin, ajamaan rauhallista metsätietä, kun kuutostietä pitkin ei saa mopoilla tai pyöräillä.  Ja pitäähän minun saada kipata se jätekuorma metsään, kun Kukkuroinmäelle on ihan 10 kilometriä.
Tätä kategorista kieltoa en oikeasti ymmärrä.  Miksi alueella ei saisi olla?  Harjoituksia on hyvin harvoin, ei olisi iso vaiva tiedottaa nistä lipuin ja lapuin veräjillä.  Alueella ei ole mitään pysyviä rakenteita (ellei sitten kätkettynä ole), eikä mitään sotilaallista salaisuutta paljastu sallimalla ihmisten kulku ja oleskelu.  Vallitseva käytäntö on, että ns. kaikki menevät porteista huolimatta, kantavat huonoa omaatuntoa ja osaavat kyllä väistää, jos pojat tulevat puistoon.

Liikennemerkki "Ajoneuvolla ajo kielletty" koulun portilla.  Siis lapsi ei saa ajaa pihaan polkupyörällä, henkilökunta ei saa ajaa pysäköintipaikalleen, huoltoajo ei saa ajaa keittiön ovelle, kirjavarastolle, roskakatokselle, vanhemmat eivät saa tuoda lapsiaan harrastuksiin tai tulla itsekään autoillaan koulun juhliin.  Siis ehdoton kielto!  Lisäkilpi selvittää syyn:  Pelastustie.
Minusta merkki on väärä, pitäisi olla "Pysäköinti kielletty".

Näiden kertomusten pointti on siinä, että meille opetetaan oikein viranomaisten voimin: - Valitse itse, mitä pykäliä noudatat!  Siis saat luvan olla joustava tai ainakin "joustava".  On lukemattomia muitakin paikkoja oppia tätä elämänmallia, länsimaista yksilönvapautta.  Saat esimerkiksi ajaa ilman pyöräilykypärää tai ilman valoja pimeällä.  Poliisi ei edes nähdessään puutu näkemiinsä rikkeisiin, kaipaan niitä kakarana säikäyttäneitä kuulutuksia ohi ajavasta poliisiautosta, esimerkiksi kun ali-ikäisenä kyyditin kaveria.

Meille säännöt ja maaräykset eivät ole painoarvoltaan samoja.  Joidenkin rikkomista naureskellaan, joidenkin rikkomista kauhistellaan.  Toisille ei ole mitään muuta kuin vapautta, toiset ovat tiukkapipoja (ainakin vaatimaan muilta).  Punaista vastaan kävelee jokainen, jos ei ole liikennettä - tai jos ei ole poliisin näköistä lähellä.

Mitä haluaisin?  En halua ainakaan paluuta alamaiseen nöyryyteen.  Ehkä tahtoisin jonkinlaista toiset huomioon ottavaa järkevää suhtautumista sääntöihin ja määräyksiin.

Kuvan kuivatut metsämansikat (nam!) ovat ehdottomasti kielletyltä Laukkaradan sotilasalueelta.

Ei saa mennä!

Mansikoin vuorattuja metsänreunoja.  On mistä ottaa, saa valikoidakin ja saa hompsia, etsiä vielä isompia ja enemmän. 
Jää aikaa muullekin kuin mansikoille.

Tammentaimia on jostakin syystä metsässä aika paljon, etsimättä.  Lähimmät isot tammet ovat kilometrien päässä.  Epäilenpä närhiä ja variksia, tuskinpa orava Orotimurunen jaksaa näin kauas rahdata terhoja.
Lehtoneidonvaippa ja lehdokki eivät tässä metsässä ole mitään harvinaisuuksia.  Isotalvikkiakin, mutta varsinkin muka harvinaisempaa tähtitalvikkia piisaa.  Mutta on kummallisia kuoppia: tietenkin vanhoja sotilaskaivantoja, tiesoran ottopaikkoja on, mutta on myös huonosti ja vielä huonommin peiteltyjä jätteenhautauspaikkoja, entisiä, sillä nythäan alueelle ei (muka) puomien takia pääse.

Kompastuin jopa piikkilankaan, joka kätkeytyy varvikkoon aika hyvin.  Onneksi on saappaat ja pitkät lahkeet.  Sain langasta näkyviin niin paljon oksan varaan, että siihen ei kai enää kukaan kompastu?

Laukkarata on läpimenemätöntä nuorta männikköä.  Siinä harjoittelivat Rakuunat ja tykkijullit ennen mm. maastoammuntaa, oli pystyyn äkkiä nousevia tauluja jopa.  Näyttösuoja on murentunut olemattomaksi valliksi ja pusikoksi.  Harjoitusten muodot ovat muuttuneet kovasti ja toiminta on vähän eri paikassa - lehdokki ja neidonvaippa, korvasienikin menestyvät alueella ehkä juuri siksi, että aina myllätään maata.

Niin, tämähän on kiellettyä aluetta.  Mitä nyt "kaikki" kulkevat läpi pyörineen, mopoineen, käyvät lenkillä, antavat koirien juosta vapaana.  Varsinaisten harjoitusten aikoihin porteilla on vartiomiehet.
Varuskunta keskellä kaupunkia tarvitsee harjoitusmaastonsa, maaston, jossa saa ajaa rajullakin kalustolla ja jossa siviili ei osu eteen.  Mutta silti: miksi pitää olla porteilla kategorinen kielto, mitään salaisia laitteita en tiedä, järki sanoo, mihin ei saa mennä.  Kukapa sitä portista - siis en ole minäkään kysyttäessä nähnyt yhtään kieltoa, alueelle pääsee miljoonaa polkuakin, moottorikelkkareittiä, latupohjia pitkin.
Kerran vein sotilasalueen läpi luokan tutustumaan metsään Kolmikannanmäelle asti, ei tarvinnut ajaa liikenteen seassa.  Soitin tutulle upseerille ja oikein kysyin luvan: herra majuri nauroi ääneen, taidan olla ainoa kaupunkilainen, joka edes kysyy.  (Sillä reissulla tuli sotilaita vastaan metsätiellä, oli kiva tunne kun se lupa oli!)

Tämä oli se metsä, jossa Lyseo suunnisti.  On maisema muuttunut: teitä on tullut lisää, hakkuuaukkoja on, samoin pusikkoa enemmän.  Ja kuutostie jytyää aivan yötä päivää.  Mutta siellä ne sotavankien hautausmaat yhä ovat, samoin avokalliot sekä Mattilan Sorkki, uimala.  Aina käydessä on vähän nostalginen olo.