Punaista!

Aamupala ilman lehteä, on varhaista.  Mittari sanoo, että pusakka pitää ottaa, jopa ajohanskat ovat mukavuutta.  Keruuastia ja isompi astia mukaan - tietysti ne pitää nopeasti pestä, kukas edellisen reissun jäljiltä olisi sen muistanut tehdä?

Pilvetön ja tyyni ilma tervehtii mopomiestä, kun hän hiljalleen ajelee kohti mansikkapaikkaansa.
Eipä ole kulkijoita, oikein huvittaa, että liikennevalot ovat toiminnassa.

Pusero konttiin, keruuastia käteen.  Jos on oikein hyvä paikka, sekin heinikkoon tai kannolle: noin sata mansikkaa mahtuu kouraan.  Oikein hyvässä paikassa saa yhdellä otteella kaksi marjaa.
Pro ei laita marjoja kourastaan astiaan, ennen kuin niitä on nypätty vähintään neljä.  Hän ei myöskään pysähdy, ennen kuin samalla seisomapaikalla on vähintään kymmenkunta otettavaa marjaa.

Keruuastia on oltava. Isoon, avonaiseen astiaan saa samalla neulasia, puunkuorta, ties mitä.  Eikä ole yksi tai kaksi kertaa, että risukossa kompastuu marjasaaliinsa pitkin Matin vatia.

On loistava marjavuosi.  Jos vähän tulisi vettä, marjat olisivat vielä mahtavampia.  Nyt ei ahoilla ja aivan viidan reunassa kannata pylleröidä, pitää mennä heinikkoon tai harvennusmetsään.

Tutut tervehdin, ne lehdokit, tammen taimet, nokiperhoset, milloin mitkäkin.  Joka päivä on jotakin uutta, eilen esimerkiksi olivat ahdekaunokit auki ja ajuruoho tosi komeana.

Aika moni muukin on mansikkaa keräämässä.  Ei ole minun paikkojani - mutta ovathan ne, kun ihmiset pysyvät metsäteiden reunoilla, pelkäävät risuja ja eivät ehkä tiedä metsän sisällä piilevästä aarteesta.  Monet tulevat niin myöhään, että on liian kuuma kerätä, kuuma, koska kunnon kengät, pitkät hihat ja lahkeet on rytelikössä oltava.  Ennen kuutta on paras aika metsäänmenolle.

Noin litra ja keruuastia täyteen.  Usein tässä vaiheessa harmittaa: se paras paikka olisi juuri tässä, astioihin ei mahdu.  Huomenna tähän siis - se paikka on pieni, sillä pääsee vain maistamaan helppoa keruuta ja huomenna kävelet taas.  Astiat on suljettava hyvin, pantava pusakan sisään mopon konttiin:  metsätie rynkyttää kehnosti kahlehditut mansikat tosi kivaksi sössöksi kotona siivottavaksi.

Oma suu on napsannut metsässä.  Mutta kun kotiin tulee, on perhe herännyt ja tarvitsee aamumansikkansa.  On noita silti pakkaseenkin saanut, ja kaksi kertaa olen yli kahden litran satsin hilloksikin keittänyt. (Kyllä kelpasi ainakin pirtelöhillona pikkumiehillekin!).
Nyt on joulun jälkiruon lisäksi herkkua vaikka tavalliseen arkiaamun puuroon pakastimessa.
Kokeilin jopa kuivaamista, kahdellakin tavalla.  On työlästä ja oppirahat ovat kovat: marjat tarttuvat kuivurin ritilöihin tosi lujasti, ja kiertoilmauuni varmaan kypsentää ja tekee liian kuivaa jopa viidelläkymmmenellä asteella.  Mutta on pari rasiaa myslin ja murojen sekaan.

Ja metsästys jatkuu.  Siellä se mustikka odottelee, samoin kantarellukka.  Metsästys ei ole tärkeintä, olo ajatuksineen luonnossa riittäisi sekin.

Kuvan nimi on "Maistus varmaan sullekin?"