Positiivinen ongelma? Joskus tulee omenoita niin paljon, että ei tiedä, mihin niitä tunkisi. Vaikka itse söisi aina ohimennessään yhden, kaksi, vaikka sisällä olisi koko ajan tarjolla omenaa, aina sitä vaan tulee lisää. Omenapiirakat, uuniomenat alkavat nopeasti tympiä. Jos kuivaa, kuka syö kuivatun omenan?
Kompostiin ; haukut tulee. - Olisit antanut minulle! Olisit laittanut laatikkoon tien reunaan (ja kantanut mätiä laatikollisen kompostiin)!
Olen kantanut muovikasseittain kouluun, olen vienyt kuivattuna opettajainhuoneen pöydälle.
Osa ongelmaa on ratkennut.
Valtavan hyvä mustikkavuosi. Pakasteeksi parikymmentä rasiaa - ai niin, siellähän on arvokkaampaa, metsämansikkaa siis, ja vattujakin pitäisi saada mahtumaan, samoin pari rasiaa mustia viinimarjoja. Mehuksi? Pelkkä mustikka on mehuna melkoisen mitätöntä, vaatii vattuja kaverikseen.
Hillo. Nam! Mutta missä ovat ne hillon käyttäjät? Oma kyky syödä lettuja ja jäätelöä on rajallinen, sukulaisilla ei ole kellaria. Miksi säilöä kellariin poisheitettäväksi aikanaan!
Tänä vuonna olen keskittynyt pelkästään erikoistavaraan, so. metsämansikkaan ja lakkahilloon, kun entisiä hilloja on kellari pullollaan. Hyytelö vaatii niin kovan työn, ensin mehustuksen, että sitä tehdään, jos jaksetaan.
Puolukkamehua menee paljon, se kelpaa pojillekin. Leo jopa sanoo kaikkia mielestään hyvän makuisia mehuja puolukkamehuksi. Sitä siis! Puolukkasurvosta menee myös esimerkiksi laatikkoruokien kanssa paljon.
Ja sitten se rakkain harrastus, sienten perässä pylleröinti. Kuka ne sienet söisi? Moneen vuoteen en edes kerännyt suppilovahveroita, kun kuivattuja oli ja on. Kantarelli on ylimainostettu, herkkutatteja löytää harvoin. Tunnen varmasti yli sata sientä, kerään ehkä kymmentä, melkeinpä vain heti syötäviksi. Mutta kun on kiva tietää, missä niitä piilee, on kiva viedä kaverikin, jopa työporukka.
Ja sitten se kihti sanoo, että et viitsisikään syödä niitä sieniä... (Sanoo se kihti myös, että vaikka puolukka- tai karpalohyytelö olisivat mannaa maksapate´n kyljessä, älä syö. Sitä pate´ta siis.)
On vuosien mittaan ollut niitä tuominulle-sanojia, mutta kun siivoamattomia sieniä vaikkapa ämpärillisen viet, eipä naama iloa loista vaikka hampaat yhdessä kiitelläänkin.
Ja missäs se ongelma piilee? Se piilee minussa asuvassa pienessä Vihisessä! Ei metsästä saa tyhjin käsin tulla, ei metsässä saa ilman asiaa olla! Vielä enemmän harmittaa ns. viljellyt, oman pihan tuotteet: sitäkö varten niitä hyysätään, että kukaan ei syö?
Olen metsäläinen. Olen ilman sieni- tai marjakoriakin. Ja nyt lupaus! Jos minulla on aikaa, ilman muuta lähden kanssasi katsomaan niitä hyvä suppilovahveropaikkoja noussyksynä, soita niin sovitaan!
Kompostiin ; haukut tulee. - Olisit antanut minulle! Olisit laittanut laatikkoon tien reunaan (ja kantanut mätiä laatikollisen kompostiin)!
Olen kantanut muovikasseittain kouluun, olen vienyt kuivattuna opettajainhuoneen pöydälle.
Osa ongelmaa on ratkennut.
Valtavan hyvä mustikkavuosi. Pakasteeksi parikymmentä rasiaa - ai niin, siellähän on arvokkaampaa, metsämansikkaa siis, ja vattujakin pitäisi saada mahtumaan, samoin pari rasiaa mustia viinimarjoja. Mehuksi? Pelkkä mustikka on mehuna melkoisen mitätöntä, vaatii vattuja kaverikseen.
Hillo. Nam! Mutta missä ovat ne hillon käyttäjät? Oma kyky syödä lettuja ja jäätelöä on rajallinen, sukulaisilla ei ole kellaria. Miksi säilöä kellariin poisheitettäväksi aikanaan!
Tänä vuonna olen keskittynyt pelkästään erikoistavaraan, so. metsämansikkaan ja lakkahilloon, kun entisiä hilloja on kellari pullollaan. Hyytelö vaatii niin kovan työn, ensin mehustuksen, että sitä tehdään, jos jaksetaan.
Puolukkamehua menee paljon, se kelpaa pojillekin. Leo jopa sanoo kaikkia mielestään hyvän makuisia mehuja puolukkamehuksi. Sitä siis! Puolukkasurvosta menee myös esimerkiksi laatikkoruokien kanssa paljon.
Ja sitten se rakkain harrastus, sienten perässä pylleröinti. Kuka ne sienet söisi? Moneen vuoteen en edes kerännyt suppilovahveroita, kun kuivattuja oli ja on. Kantarelli on ylimainostettu, herkkutatteja löytää harvoin. Tunnen varmasti yli sata sientä, kerään ehkä kymmentä, melkeinpä vain heti syötäviksi. Mutta kun on kiva tietää, missä niitä piilee, on kiva viedä kaverikin, jopa työporukka.
Ja sitten se kihti sanoo, että et viitsisikään syödä niitä sieniä... (Sanoo se kihti myös, että vaikka puolukka- tai karpalohyytelö olisivat mannaa maksapate´n kyljessä, älä syö. Sitä pate´ta siis.)
On vuosien mittaan ollut niitä tuominulle-sanojia, mutta kun siivoamattomia sieniä vaikkapa ämpärillisen viet, eipä naama iloa loista vaikka hampaat yhdessä kiitelläänkin.
Ja missäs se ongelma piilee? Se piilee minussa asuvassa pienessä Vihisessä! Ei metsästä saa tyhjin käsin tulla, ei metsässä saa ilman asiaa olla! Vielä enemmän harmittaa ns. viljellyt, oman pihan tuotteet: sitäkö varten niitä hyysätään, että kukaan ei syö?
Olen metsäläinen. Olen ilman sieni- tai marjakoriakin. Ja nyt lupaus! Jos minulla on aikaa, ilman muuta lähden kanssasi katsomaan niitä hyvä suppilovahveropaikkoja noussyksynä, soita niin sovitaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti