Heittäydyn teatteriasiantuntijaksikin

Teatteri, kuten muutkaan taiteet, ei ole sama asia kaikille. Toiselle se on vain viihde ja ajankulu, teatterin on tuotettava ymmärrettävää ja vain oman mielen mukaista hauskaa.
Toiselle ääripäälle taas teatterilla on myös yhteiskunnallinen tehtävä: se on nykyajan narri, joka saa ja jonka kuuluu sanoa sellaistakin, mistä vallanpitäjä ei pidä, katsoja itse ei pidä. Se on kuriton (riippumaton) rakki, jonka kuuluu tarvittaessa purra vaikka omistajansa, ruokkijansa kättä.
Teatterin kuuluu toiselle etsiä uutta, toiselle pysyä vanhassa ja koetussa.

Kun teatteri on laitosteatteri, se laulaa helposti niitä lauluja, joita ympäröivä yhteiskunta haluaa.
Milloin on syynä tulostavoite kuten muillakin (yhteiskunnan) laitoksilla, milloin on syynä suoranainen poliittinen yksisilmäisyys esimerkiksi lautakunnan nimityspolitiikan tai määrärahojen kautta.
Ainaista niukkuutta koetaan toki muutenkin, sillä teatteria ei juuri voi yhteiskunnan peruspalveluna pitää - eikö? Niukkuutta jaetaan esimerkiksi vuorovuosin kurjistamalla laitoskulttuuria ja harrastajakulttuuria, tasapuolisesti tietysti.
Tulostavoitteeseen tietysti päästään esittämällä vain (koettuja) musikaaleja ja mummoteatteria, jolloin teatterin koko yhteiskunnallinen funktio lakkaa ja teatteri joutaa tuhoutuakin?
Totuus lienee, että edes musikaali täysille katsomoille ei kata kuluja, vaikka tavoittet täyttääkin.

Ilman muuta selvää on, että huonoina aikoina uusi teatteritalo ei ole "kansan" mielestä ensisijainen investointi. Ei siitäkään huolimatta, että juuri kansaa varten se on: ilman yhteiskunnan tukea sillä ei mitään mahdollisuutta tällaiseen kulttuurin saavutettavuuteen ole. Teatteri on nimen omaan vasemmiston tuote, jopa useimmiten työväennäyttämöstä syntynyt.
On kuitenkin todella hienoa, että juuri nyt asia otetaan esille, eikä ryvetä lamaitsesäälissä ja ajauduta ajopuuna. Nyt on aika suunnitella, hyvänä aikana voi sitten tehdä. (Hyvänä aikana maksetaan tämän ajan velkaa, varaudutaan seuraavaan lamaan eikä siis ole rahaa...)

Uuden teatterin sijoituspaikkaa sopii vielä harkita. Kansalaistori on toki keskellä, mutta juuri
kansalaistorina , Areiopagina, kehittämisen arvoinen sinällään, ja se olisi oikeasti otettava enemmän käyttöön. Uljaita paikkoja on kosolti sekä harjulla että järvimaisemassa.

Harrastelijoille on jäämässä miljoona tilaa kouluverkostoratkaisujen yhteydessä?

Teatterissa äkkiä ajatellen tärkeintä on draama, ei puitteet. Mutta kun näyttelijä on ihminen, ei robotti, hänkin kärsii surkeista työolosuhteista, kosteudesta, ahtaudesta, ... Eikä katsojan illuusiokaan aivan helppo ole synnyttää ilman asiallista tilaa ja tekniikkaa.
Jos on laitosteatteri, olkoon se asiallinen.
Käsitys taiteen syntymisestä vain nälkäisenä ja ainaisesti olosuhteita vastaan kamppaillen
on kuollut.

Eläköön teatteri!

Parasta lapsille

Suunnitellaan 1500 oppilaan koulukeskusta. Alakylä ja Armila ym. siis pantaisiin keskustan koulukampukselle. Vältetään samalla hirmuiset kosteusvauriokorjaukset ja muutkin remontit - varsinkin Armila olisikin kallis juttu, kun seon museaalinen, funkiskomeus se on. Tilaa on, kun ammattikorkea ajetaan Skinnarilaan.

1500 on mahdoton määrä lapsia. Jo päiväkotiryhmä on riittävän iso väsyttämään, kas kun aina ryhmässä jokainen vuorovaikutus on väsyttävää. Kuvittele esimerkiksi 500 kohtaamista, ihmissuhdetta päivässä...

Pannaan siis paremmaksi. Miksikä ei rakenneta valtavaa kuplahallia? Jotta se tulisi riittävän kalliiksi, on kaksi vaihtoehtoa: joko täytetään kaupunginlahtea tontiksi tai puretaan kaupungintalo. Tai voihan kauppatoriakin käyttää, se olisi riittävän älytöntä, siis houkuttelevaa täällä. Yhtä houkuttelevaa olisi ottaa jäähalli kaikkien kouluksi ja rakentaa kaupungin lippulaiva-SaiPalle (yäk) uusi, uljas halli mahdollisimman kalliilla ja oikein kansallismaiseman tuhoavaan paikkaan.

Halli,varsinkin kuplahalli, olisi valmiiksi kostea ja kylmä, siis lapsille hyvä. Kaikki peruskoululaiset sinne vain, muutama riuska kouluavustaja käytävälle yhdeksänhäntäisen kanssa ja yksi opettaja isolta skriiniltä opettaa kaikkia. Olisi siinä säästöä?

Kesämäki, oma Kesämäkenikin sinne vain: miksi tyytyä rakentamaan kaavailtu jättiläisliikekeskus vain koulun viereen, kun koulun tontti vieressä tarjoaa joutokäytössä olevaa kaupungin toiseksi parasta rakennusmaata (lentokenttä on parempaa). Kun rakennetaan turhaa liiketilaa ja tyhjennetään taas keskustaa, miksei tehdä sitä kerralla niin, että pääsemme historiaan!

Ihan tosissaan aiotaan rakentaa huikea liikekeskus. Jo nyt koulu on kaupungin pääsisääntulotien ja jo olemassa olevan liikekeskuksen ison liikenteen takia vaarallisessa paikassa.

Noinkohan LAVA eli lapsivaikutus tulee huomioitua tarpeeksi, kun suunnitelmia jyrätään läpi kaupungin elimissä. Paljonko painaa juuri hyväksytty ilmastopaketti: sen mukaan yhteiskuntarakennetta tiivistetään esimerkiksi turhan autoilun vähentämiseksi, kunnallistekniikan vetojen lyhentämiseksi jne. Ilmasto-ohjelma on olevinaan kaikkea päätöksentekoa ohjaava paperi. Bisnes voittaa? Epäilenpä, että tämäkin keskus on suunniteltu
naapurien ostosmatkailun varaan, sehän on tietysti ikuista?

Vaan kun minä olen huolissani koulusta. Koulustani.

Eipä paina lama, ei, kun suunnitellaan. Ja ei lamaa oikein todeksi uskoisi, ellei tietäisi: Lappeenrannassa on niin paljon tienrakennusta ettei koskaan? Kuutostie kaikkineen, Valtakatu, Pallo,...

Äijäilyä?

On aikoihin eletty: kun ukkoporukassa istuttiin nuotiolla, puhuttiin enimmäkseen ruoanlaitosta. Siis omasta, ei mistään ravintolagourmet´sta vaan ihan omasta työstä, resepteistä, ruoka-aikojen säännöllisyydestä. Mihinkäs ne miesten jutut tai puhe autoista jäivät? (Niitä kuuluisia miesten juttuja en ole vielä missään ikinä kuullut.)

Kun turuilla ja toreilla tapaa tuttuja äijiä, mistäpä se puhe on? No tietysti vaarisääty puhuu lapsenlapsistaan, usealla on sellainen taluttamassa pappaa jopa mukanaan. "Me miehet tässä vähän lähdettiin..." Äijän prototyyppi näyttääkin olevan joviaali ja kiireetön, toisin kuin vanhempien (ymmärrettävää, lapsiperheiden vanhemmat esimerkiksi tekevät pisintä työpäivää). Tavallisin kysymys on: -Miksi ne sinua sanovat? Siis selviää, oletko ukki vai vaari vai pappa vai mikä. Mikä vain, mutta ylpeydellä!

Kun meillä oli koira, huomasi kaikki koirat. Kun oli omat lapset vaunuissa, bongasi kaupungilla kaikki vaunut. Ja taas käy samoin. Nyt on kuitenkin oppinut katsomaan hiukan ylemmäksikin, ettei huomaa vain lasta ja loukkaa sitä tuttua aikuista. Mistä tämä vaunutulva sikiää?
Lapsi aiheutti myöhemminkin aivan erilaista havainnointia: näki ja näkee kaikki lapsen mahdolliset pelon paikat, mielenkiinnon kohteet, miettii, olisiko tuossa turvallista laskea mäkeä, voisiko tästä neuvoa pyöräilemään. Ja kas, eikö se vaari taas tutkaile ympäristöä lasta varten ja lapsen silmin, vaikka ukkeli vasta rakentaa ekoja hampaita. On jo mietitty,mistä saadaan lastenistuin pyörään tai kuinka vesitorninmäelle mennään mäenlaskuun! Enokin on jo kauan sitten luvannut Stigansa lainaksi...

Suhtautuminen lapsiin yleensäkin, jopa "työkaluihin" on pehmentynyt? Tarhan pienet ja koulun tokaluokkalaiset (olin neljä päivää sijaisena) ovat munttisukeloita.

Voi Leo, minkä vaarille teit - kiitos siitä!

(Tähän juttuun tietysti kuuluisi kuva lapsesta. Mutta kun on niitä toisenlaisiakin setiä!)

Rehdit nuorukaiset kisailevat

Helsinki Horse Show on vaarassa!
Opetusministeriö tukee, Veikkausvoittovaroin tuetaan, katsojatavoitteet ylittyvät. Vaarassa se silti on, ja syy on aika outo: kansainvälinen ratsastajaliitto vaatii suurempia palkkioita, nyt kun jaetaan vain 200 000 euroa... Mitähän maksanee hevosten rahtaaminen, jäähallin muuttaminen areenaksi, tallien ja pilttuiden rakentaminen,...
Tekisi tietysti mieli sanoa, että joutaa mennä: yläluokan heppatyttöjen unelmien toteutuma ei juuri hipaise tavallista kansaa.

Asialla on kuitenkin yleistä merkitystä. Aivan samoin kävi ahneuden takia esimerkiksi ammattijääkiekossa, ja eikö NHL ja jopa Suomen oma Harkimoliiga sopineet palkkiokatoista. Olipa NHL pitkään ns. lakossa eli pelaajat kävivät esimerkiksi Suomen pääsarjassa hankkimassa leiväntynkää, kun ne lakkoavustukset ovat niin pieniä. Samoin käy golfissa ja tenniksessä? Kyläkisa ei kiinnosta pelaajaa, ei yleisöä, ja isojen kisojen palkkiot karkaavat pienen maan saati kirkonkylän resurssien ulottumattomiin.

Olympialaiset ovat rakentamisnäyttely ja kansakunnan tai järjestelmän uhon, näytön paikka, jonkin verran ammattiurheilujuhla. Televisio-oikeudet ovat tärkeä puheenaihe hirveän hintansa takia. Ammattimainen tai ammattiurheilija on ainoa, joka menestyy, rahaa palaa niin valtioilta kuin sponsoriltakin suunnattomasti. Yleisöäkin rahastetaan, jopa näyttää siltä, että kaikki urheilu menee jollekin kaupalliselle kanavalle kohta.

Urheilijan menestyspaine on niin suuri, että dopingin lähes ymmärtää. Palkka riippuu menestyksestä, ei uhratusta hiestä tai tunneista. Jopa palkinnot ovat rahaa.
Urheilija ansaitsee menestyessään älyttömästi: onko mitään järkeä maksaa tällaisesta tuottamattomasta huvista /eikö meillä todellakaan ole varaa maksaa esimerkiksi vanhusten omaishoitajille tai alipalkatuille kunnan naisille?

Kokonainen turha brändimaailma elää urheilulla. Ja mannekiineja tarvitaan. Onko menestyvää urheilijaa, joka ei edusta jotakin tallia (agentteineen ja muine saalistajineen) ja sponsoria?
Ihanko tosissaan tuote on meille tavallisille liikkujille parempi, jos se jonkin merkin takia maksaa moninkertaisesti vastaavaan merkittömään nähden? Tai tarvitaanko monenlaista kannattajakrääsää? Onko olympialaisten oltava Coca-Colaa tai ajanoton näkyvästi jonkin tietokoneen tekemää?

Yleisurheiluilpailut jaetaan eri tasoisiin: ne huiput kisaavat ihan keskenään omissa liigoissaan, samat jepet pyörivät ympäri maailmaa kisasta toiseen ja tavoittelevat esimerkiksi kultaa, se toka rivi pitää omat kisansa. Kansallinen, edes SM-kisat, saati piirikunnallinen ei urheilijaa kiinnosta - onkohan kumma, jos ei yleisöäkään.

Joukkueurheilu se vasta veijari on. Kun menee seuraamaan vaikkapa SM-liigan peliä,
huomaa, että joukkueet vilisevät ostomiehiä, ulkomaisia sankareita.
Ja kuitenkin yleisö elää fanaattisesti "kotijoukkueensa" mukana. Laskehan joskus, montako oman kaupungin kasvattia seuroissa pelaa... En minä osaa venäläis-tsekkiläis-pohjoisamerikkalaisjoukkuetta ihan omana pitää. (Saati muutenkaan ymmärrä lätkäideaa: on muka säännöt, mutta ...)
Jalkapallohuliganismi sekuitenkin vasta poikaa on, "oma" joukkue voittoon vaikka vastustajan kannattajat murjomalla - ja omissa pelaa vaikka ketä.

Onni on, että omat lapseni eivät osoittaneet suurempaa innostusta urheiluun.
Ja silti, periaatteessa, olen urheilumiehiä ja näen urheilussa paljon hyvääkin. Esimerkiksi se on yksi niitä harvoja elämänalueita, jossa musta saa olla eturivissä.

Kilvoittele hyvä elämän kilpailu (ja tartu kiinni iankaikkiseen elämään)! Paavali tiesi mm. Olympialaisista.

Finuiitit

Kaleva kertoo britistä, joka vertaa suomalaisia japanilaisiin tai grönlantilaisiin. Jutussa puhutaan kansallisesta eheyttämisestä esimerkiksi kriisien jälkeen kertomalla mm. kansan ainutkertaisuudesta, kielen myyttisestä vaikeudesta, erottumisella kaikista muista.
Olemme laimennettuja japanilaisia tai vahvennettuja inuiitteja - finuiitteja?

Jutussa on paljon perää. Kansallisia arvojamme ruokkii erilaisuutemme. Mikäpäs siinä, koemme vahvasti olevamme suomalaisia, ainutkertaisia. On upeaa olla suomalainen!

Överiksi menee, kun erilaisuutta pönkitetään myyteiksi asti. Kukaan muu ei olisi selvinnyt talvisodasta. Yksi suomalainen vastaa kymmentä... Meillä on paras hyvinvointivaltio. Suomalainen tuote on maailman paras. Vain suomalainen hiihtää, saunoo, ui avannossa. Lukemattomia myyttejä!

Jos asia jäisikin itsetunnon pönkittämiseen. Mutta samalla luomme tai saamme ja tietämättämme/tieten vahvistamme stereotypisiä käsityksiä muista kansoista.
Tiedättehän: kaikki saksalaiset olivat natseja, kaikki saksalaisturistit ovat säästäväisiä. Juutalaiset ovat kaikki ovelia kauppamiehiä. Kaikki ranskalaiset ovat suuria rakastajia ja svenskit homoja. Jenkki kuin jenkki puree purkkaa ja on maailmanvalloittaja ja ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi. Kaikki britit tekevät kehnoa ruokaa hyvistäkin aineksista.
Omaa itsetuntoamme pönkittääksemme meidän täytyy tehdä toisista jotenkin huonompia, kiivetä toisia pitkin ylös huonon itsetunnon alhosta.

Sotapropagandalla tehdään tätä tahallaan, tehdään ali-ihmisiä jopa. Mutta miten on mahdollista, että tällaiset totuudet ovat monelle nytkin ainoita totuuksia? Ja miksi meidän täytyy tosissaan loukkaantua, kun joku laukoo meistä vastaavia totuuksia. Nautimme suunnattomasti muista kansallisuuksista kertovista vitseistä, mutta nöksähdämme, kun meistä joku tekee vastaavaa.
(No kyllähän se Berlusconi laittamattomasti sanoikin...)
Toisaalta olemme sen verran masokisteja itsesäälissämme, että meihin kolahtaa esimerkiksi Neil Hardwickin ulkopuolinen näkemys suomalaisista.

Olisiko taustalla kateutta? Varmaa on, että meidän itsetunnossamme on vikaa.
Lääkkeeksi ehdotan käymistä ulkomailla ja kulkemista silmät auki. Eipä ole ollut tarpeen hävetä omaa suomalaisuuttaan kuin silloin, kun joku (muu?) suomalainen pilaa koko kansallisen maineemme omalla käytöksellään.
Ihan tosi, suomipoika on melkoinen maailmanmies tarvittaessa.

Saimaa

Pien-Saimaasta puhutaan ja kirjoitetaan isoilla kirjaimilla, sillä asiantuntemuksella ja vakaumuksella, minkä vain täydellinen tietämättömyys asiasta voi antaa.

Keskitytään tietämään syyllinen -aina se toinen ihmisryhmä - ja vaaditaan rangaistusta, korvausta. Ja juuri se tämän mielipiteen laatijan pieni korjausehdotus, jos sellaista yleensä on, on ainoa oikea ja vaikuttava.

Ja kuitenkin nyt tapahtuu, oikeasti. PISA-projektissa ympäristöjärjestöjen, kuntien, yliopiston johtavaa asiantuntemusta käytetään teholla selvittämään kaikki Pien-Saimaata kuormittavat lähteet, jotta ne voitaisiin poistaa tai ainakin vaikutukset minimoida. Ja nyt jo tiedetään useita, joista Lappeenrannan hule/viemärisotku on maksimissaan parikymmentä prosenttia ja paikallinen ongelma, se kun ei vastavirtaan leviä.

Toinen projekti taas keskittyy pikaisiin toimiin, ensiapuun eli vedenladun pikaiseen parantamiseen ja mm. Lappeenrannan vesihuollon turvaamiseen. Hankkeeseen sitoutuvat kunnat, pohjaksi on tehty diplomityö, rahoitus on suunniteltu (yhtään summaa en kiusaksesi laita).
On tutkittu mm. pumppaamovaihtoehtoja (13 kpl), jotta Suuren Saimaan vesi saataisiin kiertämään
Pien-Saimaan kautta. Parissa viikossa mm. Maavesi olisi kunnossa, sitä tietä läntinen Pien-Saimaa perässä.

Paljon on tutkimatta. Mutta esimerkiksi Suur-Saimaa ei tästä saastuisi, sedimentit mm. Kanavansuun sahan alueelta myrkkyineen, nollakuitu jne. eivät lähtisi likkeelle. Rastinvirta veisi kaiken mömmön murto-osaan laimentuneena Vuokseen, ja huomaa, mitään lisäsaastetta sinne ei mene, sinnehän se nytkin menee, mutta hitaasti. Virtaukset on tutkittava, joka niemennokan ja saaren akanvirtoja myöten. Ruoppausta, putkea, kanavaakin ehkä, pohjapatoja ja virranohjausta tehdään ja passataan virta sopivaksi, että esimerkiksi Maaveden pikaruoppausta ei vahingossa tehdä. Jäähän niitä katveita, esimerkiksi Lavikanlahti, mutta periaatteessa voitaneen saada järvi kuntoon.


Hienolta tuntuu, vaan maksaa. Maksettava on. Mutta konsulit valvokoot, että veden virtauksella puhdistuessa ei "unohdeta" poistaa rehevöitymisen syitä: tämä on se pelottavin visio, koska euro aina sanelee, ja mitäs sitä puhdasta puhdistaa...

Jospa siis estarit ja yleisönosastotkin puhdistuvat samalla?

Oi Kallis Suomenmaa

Tali-Ihantala-intoilijat ovat saamassa keräyslupaa toimintakeskusmuseohankkeen rahoittamiseksi. Hyvä!
Ai että kannattaisin hanketta? En: kerääjälle voin kuitenkin aina sanoa kiitos ei.
Sen sijaan sille en voi mitään, että valtio ja kaupunki sijoittavat valtavan rahan tähän hankkeeseen ja joutuvat sitoutumaan myös huikeisiin vuosittaisiin toimintakuluihin. Tällaisena aikana en ymmärrä, kun en ymmärtäisi hyvänäkään aikana.
Luonnollisesti olen siis epäisänmaallinen, kun en voi nähdä a) että vai aseellinen maanpuolustus on isänmaallista, b) isämme olivat kaikki niin urheita ja sankareita, että muista sukupolvista ei heidän tekoihinsa ole ja kaatunut on suurempi sankari kuin ohiammuttu.

Parasta puolustuspolitiikkaa on ulkopolitiikka - ei opportunistinen uhoaminen heti, kun saa jonkun ison selkänojakseen. Silloin Saksan, nyt EU:n. Ajopuu muka.

Miksi museo? Mikä ero juuri tällä taistelulla on niihin tuhansiin enemmän tai vähemmän historiaamme muuttaneisiin tai säilyttäneisiin taisteluihin. Tuhovoima?
Miksi ei esimerkiksi Kuuterselän taistelun museo...

Jos sotaa yleensäkään halutaan esittää, olkoon esittäminen hirveää kuten sotakin on.
Se ei ole reippaiden, urheiden partiolaisten retkeilyä kauniissa harjuluonnossa. Pitää näkyä pelko, väsymys, kylmä, nälkä, lika, taudit, huoli kotiasioista, hoitamattomat siviiliasiat. Pitää olla myös sen siviilin sota näkyvissä, lasten kauhu. Jo museon ulkonäön tulee vastata reaalista sotakäsitystä: Riian kommunismin museosta voi käydä ottamassa mallia.

On tietysti mahdotonta sanoa, mitä olisi tapahtunut, jos jokin historiamme kohta olisi tapahtunut toisin. Tali-Ihantalasta mielipiteet ovat aika varmoja. (Kahden viikon päästä suunnitellusta bläpimurrosta Puna-armeijan tavoite olisi ollut Mikkeli-Lappeenranta-tasa. Tuli onneksi kiire Berliiniin?)
On yksittäisiä muitakin tapahtumia, joiden merkitys on mahtava. Mielestäni Tilsitin sopimus oli yksi näistä, sen seurauksenahan Suomi oikeastaan muodostui ja kansallisvaltion edellytyksiä alkoi syntyä. Ja tämäkin museon arvoinen iso asiaon kuitenkin vain aivastus isossa kontekstissa:
yksi varhaisista Euroopan yhdistäjistähän se siinä, Napo, järjesteli, ja oikeastaan kuritti Ruotsia.
Mikä se Suomi oli?

Tule vaan, kerääjä. Yritän olla kohtelias.

Repovesi

Vuosia on kehuttu Jussille, kuinka kivoja paikkoja Repovedellä on. Joo on, mutta aina kun olimme menossa, hänellä oli juuri sinä päivänä este. Kehu siinä sitten ja kanna huonoa omaatuntoa.
Nyt muljahtivat työt/työttömyydet, mökki ja terveydet kohdalleen. Ei kun menoksi.
Ja aamu oli ihana, aurinkoa, valoa, täysin tyyntä.

Viisi kilometriä maantietä, ja kaikki olikin sumua: eipä otettu turhaan sadevaatteita mukaan! (Otettiin.)
Mutta Kääpälän kohdalla sumu alkoi hälvetä ja kas, Lapinsalmen parkkialueella sitä ei ollut enää
ollenkaan. Mutta olihan siellä suomalaiskansalliseen tapaan pysäköintiongelma: autot olivat niin harvassa, että väliin ei mahtunut ja alueella oli kolmasosa vähemmän tilaa kuin siellä oikeasti oli.

Paljon autoja, paljon ihmisiä. Kuitenkin pääsimme jonottamatta riippusillasta. Mahduimme oikein hyvin kahvinkeittoon Lapinsalmelle - vaikka pikkukaveri sanoikin, että se on heidän paikkansa. Ensi kerraksi opimme, että jaksamme kävellä kilometrin lisää ja keitämme kahvit
Kapiavedellä, jossa ei ole sitä meluakaan: mikä panee lapset ja nuoret huutamaan kaiken sanottavansa? (Ja minähän en ole huutoa kuullut työni varrella...)

Riippusilta, nokipannukahvit, Kuutinportaat, uskomatomat korkeuserot eteläsuomalaisiksi, sammal, juurakot. Taisi kolahtaa? Makkaraa Kuutin kanavalla.
Maisemia täysin tyynessä, superkuulaassa säässä Mustalammenvuoren tornista.
Voi olla, että sai Jussi saman olon kuin itsekin sain ensimmäisellä kerralla, ainakin hän alkoi jo metsässä suunnitella, kuinka hän tuo omat nuorensa Repovedelle. Joka tapauksessa minulle lisäsäväyksen antoi, kun saimme vaimon kanssa olla isäntää ja esitellä paikat ikään kuin ne olisivat omia ja saimme elää toisen elämysten kautta.

Söimme sienisoppaa Mustalammella. Taitaa ollakin fiksua ottaa valmis keitto termokseen ensi kerrallakin. Kivahan tulilla istua on, mutta kun se aurinko möllöttää vainrajatun ajan: pimeässä ei edes hyvin lampuin kannata lähteä liukkaille kallioille ja juurakkopoluille. Varsinkaan ei kannata suunnitella alaspäintuloa kallioilta kipeällä polvella pimeässä?

Joka kerran saamme jotakin uutta mekin. Nyt kävimme katsomassa Kapiaveden (ihan 200 m
ylimääräistä) ja aloin suunnitella ensi kevään reittiä Määkijän kautta.

Mikä on, kun ihminen nauttii siitä, että joka lihas on kipeä niin, ettei oikein autosta ulos pääse?
Sauna korjaa, ja onpahan terveesti väsynyt: eipä kotona tarvinnut kauan telkkarin edessä kärvistellä, kun peti kutsui.