Vuosia on kehuttu Jussille, kuinka kivoja paikkoja Repovedellä on. Joo on, mutta aina kun olimme menossa, hänellä oli juuri sinä päivänä este. Kehu siinä sitten ja kanna huonoa omaatuntoa.
Nyt muljahtivat työt/työttömyydet, mökki ja terveydet kohdalleen. Ei kun menoksi.
Ja aamu oli ihana, aurinkoa, valoa, täysin tyyntä.
Viisi kilometriä maantietä, ja kaikki olikin sumua: eipä otettu turhaan sadevaatteita mukaan! (Otettiin.)
Mutta Kääpälän kohdalla sumu alkoi hälvetä ja kas, Lapinsalmen parkkialueella sitä ei ollut enää
ollenkaan. Mutta olihan siellä suomalaiskansalliseen tapaan pysäköintiongelma: autot olivat niin harvassa, että väliin ei mahtunut ja alueella oli kolmasosa vähemmän tilaa kuin siellä oikeasti oli.
Paljon autoja, paljon ihmisiä. Kuitenkin pääsimme jonottamatta riippusillasta. Mahduimme oikein hyvin kahvinkeittoon Lapinsalmelle - vaikka pikkukaveri sanoikin, että se on heidän paikkansa. Ensi kerraksi opimme, että jaksamme kävellä kilometrin lisää ja keitämme kahvit
Kapiavedellä, jossa ei ole sitä meluakaan: mikä panee lapset ja nuoret huutamaan kaiken sanottavansa? (Ja minähän en ole huutoa kuullut työni varrella...)
Riippusilta, nokipannukahvit, Kuutinportaat, uskomatomat korkeuserot eteläsuomalaisiksi, sammal, juurakot. Taisi kolahtaa? Makkaraa Kuutin kanavalla.
Maisemia täysin tyynessä, superkuulaassa säässä Mustalammenvuoren tornista.
Voi olla, että sai Jussi saman olon kuin itsekin sain ensimmäisellä kerralla, ainakin hän alkoi jo metsässä suunnitella, kuinka hän tuo omat nuorensa Repovedelle. Joka tapauksessa minulle lisäsäväyksen antoi, kun saimme vaimon kanssa olla isäntää ja esitellä paikat ikään kuin ne olisivat omia ja saimme elää toisen elämysten kautta.
Söimme sienisoppaa Mustalammella. Taitaa ollakin fiksua ottaa valmis keitto termokseen ensi kerrallakin. Kivahan tulilla istua on, mutta kun se aurinko möllöttää vainrajatun ajan: pimeässä ei edes hyvin lampuin kannata lähteä liukkaille kallioille ja juurakkopoluille. Varsinkaan ei kannata suunnitella alaspäintuloa kallioilta kipeällä polvella pimeässä?
Joka kerran saamme jotakin uutta mekin. Nyt kävimme katsomassa Kapiaveden (ihan 200 m
ylimääräistä) ja aloin suunnitella ensi kevään reittiä Määkijän kautta.
Mikä on, kun ihminen nauttii siitä, että joka lihas on kipeä niin, ettei oikein autosta ulos pääse?
Sauna korjaa, ja onpahan terveesti väsynyt: eipä kotona tarvinnut kauan telkkarin edessä kärvistellä, kun peti kutsui.
Nyt muljahtivat työt/työttömyydet, mökki ja terveydet kohdalleen. Ei kun menoksi.
Ja aamu oli ihana, aurinkoa, valoa, täysin tyyntä.
Viisi kilometriä maantietä, ja kaikki olikin sumua: eipä otettu turhaan sadevaatteita mukaan! (Otettiin.)
Mutta Kääpälän kohdalla sumu alkoi hälvetä ja kas, Lapinsalmen parkkialueella sitä ei ollut enää
ollenkaan. Mutta olihan siellä suomalaiskansalliseen tapaan pysäköintiongelma: autot olivat niin harvassa, että väliin ei mahtunut ja alueella oli kolmasosa vähemmän tilaa kuin siellä oikeasti oli.
Paljon autoja, paljon ihmisiä. Kuitenkin pääsimme jonottamatta riippusillasta. Mahduimme oikein hyvin kahvinkeittoon Lapinsalmelle - vaikka pikkukaveri sanoikin, että se on heidän paikkansa. Ensi kerraksi opimme, että jaksamme kävellä kilometrin lisää ja keitämme kahvit
Kapiavedellä, jossa ei ole sitä meluakaan: mikä panee lapset ja nuoret huutamaan kaiken sanottavansa? (Ja minähän en ole huutoa kuullut työni varrella...)
Riippusilta, nokipannukahvit, Kuutinportaat, uskomatomat korkeuserot eteläsuomalaisiksi, sammal, juurakot. Taisi kolahtaa? Makkaraa Kuutin kanavalla.
Maisemia täysin tyynessä, superkuulaassa säässä Mustalammenvuoren tornista.
Voi olla, että sai Jussi saman olon kuin itsekin sain ensimmäisellä kerralla, ainakin hän alkoi jo metsässä suunnitella, kuinka hän tuo omat nuorensa Repovedelle. Joka tapauksessa minulle lisäsäväyksen antoi, kun saimme vaimon kanssa olla isäntää ja esitellä paikat ikään kuin ne olisivat omia ja saimme elää toisen elämysten kautta.
Söimme sienisoppaa Mustalammella. Taitaa ollakin fiksua ottaa valmis keitto termokseen ensi kerrallakin. Kivahan tulilla istua on, mutta kun se aurinko möllöttää vainrajatun ajan: pimeässä ei edes hyvin lampuin kannata lähteä liukkaille kallioille ja juurakkopoluille. Varsinkaan ei kannata suunnitella alaspäintuloa kallioilta kipeällä polvella pimeässä?
Joka kerran saamme jotakin uutta mekin. Nyt kävimme katsomassa Kapiaveden (ihan 200 m
ylimääräistä) ja aloin suunnitella ensi kevään reittiä Määkijän kautta.
Mikä on, kun ihminen nauttii siitä, että joka lihas on kipeä niin, ettei oikein autosta ulos pääse?
Sauna korjaa, ja onpahan terveesti väsynyt: eipä kotona tarvinnut kauan telkkarin edessä kärvistellä, kun peti kutsui.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti