Kaleva kertoo britistä, joka vertaa suomalaisia japanilaisiin tai grönlantilaisiin. Jutussa puhutaan kansallisesta eheyttämisestä esimerkiksi kriisien jälkeen kertomalla mm. kansan ainutkertaisuudesta, kielen myyttisestä vaikeudesta, erottumisella kaikista muista.
Olemme laimennettuja japanilaisia tai vahvennettuja inuiitteja - finuiitteja?
Jutussa on paljon perää. Kansallisia arvojamme ruokkii erilaisuutemme. Mikäpäs siinä, koemme vahvasti olevamme suomalaisia, ainutkertaisia. On upeaa olla suomalainen!
Överiksi menee, kun erilaisuutta pönkitetään myyteiksi asti. Kukaan muu ei olisi selvinnyt talvisodasta. Yksi suomalainen vastaa kymmentä... Meillä on paras hyvinvointivaltio. Suomalainen tuote on maailman paras. Vain suomalainen hiihtää, saunoo, ui avannossa. Lukemattomia myyttejä!
Jos asia jäisikin itsetunnon pönkittämiseen. Mutta samalla luomme tai saamme ja tietämättämme/tieten vahvistamme stereotypisiä käsityksiä muista kansoista.
Tiedättehän: kaikki saksalaiset olivat natseja, kaikki saksalaisturistit ovat säästäväisiä. Juutalaiset ovat kaikki ovelia kauppamiehiä. Kaikki ranskalaiset ovat suuria rakastajia ja svenskit homoja. Jenkki kuin jenkki puree purkkaa ja on maailmanvalloittaja ja ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi. Kaikki britit tekevät kehnoa ruokaa hyvistäkin aineksista.
Omaa itsetuntoamme pönkittääksemme meidän täytyy tehdä toisista jotenkin huonompia, kiivetä toisia pitkin ylös huonon itsetunnon alhosta.
Sotapropagandalla tehdään tätä tahallaan, tehdään ali-ihmisiä jopa. Mutta miten on mahdollista, että tällaiset totuudet ovat monelle nytkin ainoita totuuksia? Ja miksi meidän täytyy tosissaan loukkaantua, kun joku laukoo meistä vastaavia totuuksia. Nautimme suunnattomasti muista kansallisuuksista kertovista vitseistä, mutta nöksähdämme, kun meistä joku tekee vastaavaa.
(No kyllähän se Berlusconi laittamattomasti sanoikin...)
Toisaalta olemme sen verran masokisteja itsesäälissämme, että meihin kolahtaa esimerkiksi Neil Hardwickin ulkopuolinen näkemys suomalaisista.
Olisiko taustalla kateutta? Varmaa on, että meidän itsetunnossamme on vikaa.
Lääkkeeksi ehdotan käymistä ulkomailla ja kulkemista silmät auki. Eipä ole ollut tarpeen hävetä omaa suomalaisuuttaan kuin silloin, kun joku (muu?) suomalainen pilaa koko kansallisen maineemme omalla käytöksellään.
Ihan tosi, suomipoika on melkoinen maailmanmies tarvittaessa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Ehdottomasti. Tässä hieman omia kokemuksiani ulkosuomalaisena blogin muodossa. En ole asunut vuosiin Suomessa.
http://www.swedish-notions.blogspot.com/
Kiitos kommentista.
Suomalaisuus ei ole tauti, vaikka ei siitä eroon pääsekään...
En tiedä onko Suomi millään tavalla poikkeuksellinen, mutta minusta on hassua, että kun Sofi Oksasen väitetään haukkuneen suomalaisia miehiä, löytyy runsaasti ihmisiä, jotka Sofi Oksasta kuulematta ja lukematta ovat valmiita joko 1) haukkumaan mokoman fovinistisen kiittämättömyyden tai 2) kehumaan Sofi Oksasta "rohkeudesta" "viimeinkin paljastaa totuus" suomalaisesta Miehestä.
Suomalaisuuden tuntuu voivan tiivistää lauseeseen "mitähän se ajattelee minusta"?
Eli meitä kiinnostaa suunnattomasti mitä Berluscooni ajattelee Suomesta, kun oikeasti kiinnostavaa on, mitä hänen äänestäjänsä oikein ajattelivat häntä äänestäessään, jos edes sekään.
Lähetä kommentti