Hyvää bisnestä

Maa oli enää horisontin erilaisuutta.  Vene tuli näkyviin, tätyteen lastattu kumivene.  Täyteen - enemmän kuin täyteen, lähtiessä siihen oli sullottu 118 naista ja kuljettaja
Siinä se kellui mainingeilla, kone oli sammunut sovitusti, voi voi, miten sattuikaan...
Ja apuun tulimme me, kun tiesimme mihin tulla.
Sovitusti; ei silti, kyllä tutkaheijastin olisi riittänyt, kyllä kumivene löytynyt olisi ilman tarkkaan sovittua paikkaakin.

Rannalla miehet, naiset ja lapset oli erotettu toisistaan.  Uskomattoman vaikeaa oli saada naiset irti lapsistaan, mutta asiaa auttoi, kun aina säännöllisin välein uusi vene lastattiin ja pääsi lähtemään, pisimmillään odotus oli pari tuntia.  Mitäpä pari tuntia olisi enää monen viikon vaelluksen jälkeen?
Lasten veneissä oli jopa naiskuljettaja, mikä auttoi uskomaan , että lapsista todella huolehdittiin.
Odotusta oli: pakko oli odottaa, että ”uusi” kumivene tulisi ja lastattaisiin.

Tuossa kelluva vene oli toinen naisvene tänä yönä.  Ajoimme viereen ja naiset autettiin kannelle ja edelleen suoraan kannen alle.  Mielellään he näkösuojaan menivätkin, kun kuitenkin oli kyse ihmissalakuljetuksesta.  Ei tarvinnut edes valehdella kunhan pyysi olemaan hiljaa, merkein ja hyssyttelemällä, kun ei juuri yhteistä kieltäkään ollut.

Ja yllättäen, kun viimeinenkin naisen musta kihara oli luukun tason alla, kumivene sai kuin saikin moottorinsa käyntiin ja lähti kohti lähtörantaansa, toki niin kauas siitä, että maista sitä ei voinut havaita.   Ensi yönä se olisi taas uusi vene...

Oma aluksemme ajoi itään rannikon suuntaisesti ja kääntyi kohti rantaa.  Ja jo ennen aamua oli tämä yön toinen naislasti pakattu maastureihin ja olimme saaneet 1 180 000 euroa.  Minua ei kiinnostanut, mihin naiset menivät, tässä vaiheessa he olivat vain myytävää karjaa, mutta huhut kertoivat Dubain ja Kairon kukoistavista markkinoista.
Kokosin miehistön peräkannelle aamurukoukseen.  Kyllä Jumala on hyvä!

Jokainen nainen oli maksanut 1000 euroa matkasta.  Vain tuhat, emmehän me ahneita ole, kun todellinen hinta saadaan kerran muualta.  Könttäsumma, emme erotelleet nuoria ja kauniita, nainen kuin nainen.  Sama tuhat euroa saadaan myös miehistä ja lapsista, mutta kaikki menee kuluihin, joita totisesti syntyy.  Vain kauneimmat lapset ovat hyödyllistä ja myytävää,
kaikki miehet ja muut lapset ovat kuluerä.

Kuluja opittiin toki nopeasti pienentämään, kun tajuttiin, ettei kannata ajaa tai ampua veneitä upoksiin ja tuhota pelastusliivejä, ne voi kierrättää useita kertoja.  Eikä voitelurahojakaan enää niin paljon mennyt viranomaisille eikä rannikkovartiostolle, nyt riitti, kun heille annettiin säännöllinen kohtuusumma.  Mutta aseet kyllä maksoivat, samoin kalusto.  Ainakaan kahteen viikkoon ei ollut nähty yhtään muuta alusta kuin omamme, voitelu kannatti.

Koska toimintaa oli vain yöllä, tulimme loistavasti toimeen kolmella aluksella.  Eihän vienyt kolmeakaan tuntia, kun olimme taas ottamassa uutta kumivenettä vastaan.  Tämä oli mukava yö, vain naisia.  Mutta useimpina öinä joutui miesvuoroon...

Aluksi oli ajettu kumiveneet nurin ja silpuksi, joitakin lasteja oli ammuttu veneeseen, mutta nyt oli saatu tehoa toimintaan.  Miehet yksinkertaisesti ohjattiin kannen alle muka näkösuojaan  ja kaasutettiin hengiltä.
Kymmenen oli jätetty henkiin keräämään pelastusliivit, kiinnittämään painoja raatojen jalkoihin ja siivoamaan alus, mutta heidät kyllä miehistö jaksoi hoidella lopuksi.

Olen usein herkutellut ajatuksella, kuinka ajan ikkunallisella sukellusveneellä ja katselen mustia miehiä huojumassa Välimeren pohjalla 300 metrin syvyydessä kuin mystiset kukat.  Ja heitä on paljon....

Kielipoliisi

Tarvittiin Arvi Lind kertomaan toimittajille, millaista on kaunis Suomen kieli.
Tarvittiin: kieli on uutisissa olennainen väline, jolla saadaan aikaan luotettavuus ja selkeys.
Kiitos, Arvi, omasta kauniista esimerkistäsi.

Ranskan akatemian eräs tärkeimmistä tehtävistä on vaalia ranskankieltä.  Ranska onkin pysynyt hämmästyttävän puhtaana kielenä, ranskana.  Ja muu maailma innolla lainaa esimerkiksi ruoka- tai muotisanastoa.  Se, että akatemian jäsenet valitaan eliniäksi, ei toki ole tehnyt kielestä jähmeää, se on edelleen dynaamista.
Akatemia syntyi keskustelupiiristä.  Miksi ihmeessä ei suomalaisista keskustelupiireistä voisi syntyä saman tapaista, erittäin useinhan olemme yleiskieleen hyväksytyistä ilmaisuista ja yksittäisistä sanoistakin eri mieltä, ääneenkin.  1635 syntyi Ranskan akatemia valvomaan kieltä, nyt myös kirjallisuutta, aloitteen tekijäksi sanotaan erästä harmaata eminenssiä, Richelieuta.
No, olihan esimerkiksi Neuvostoliitossa lähes kaikki Leninin perustamaa...

Aleksis Kivi on kielen eräs kulmakivi.  Näin Kiven päivänä sopii liputtaa miehelle, jonka jälkeen ei ole epäilystä, että suomi kuuluu sivistyskielten joukkoon.  Suomeksi voi julkaista kaunokirjallisuutta, tehdä teatteria, suomi käy loistavasti myös tieteen kieleksi: se, että väitöskirjat tehtäisiin suoraan vain englanniksi, on sairas ajatus ja halveksii suomea.  Suomessa suomea; jos teos on merkittävä, käännettäköön se englanniksi (ranskaksi, venäjäksi,...) ja, koska vastaväittäjä on usein  kansainvälinen huipputieteilijä, hänen kielelleen tai ainakin yhteiselle kielelle.    
 
Ei  kieli jämähtää saa.  Maailma kehittyy, tarvitaan uusia sanoja.  Ei Lönnrotkaan väärässä ollut keksiessään sanoja.  Kaikelle on vaikea keksiä nasevaa ilmausta ”puhtaalla” suomella: on varmaan ihan viisasta googlata eikä etsiä tietoa hakukoneella.
 
Kun olin opettajakorkeakoulussa, puhetaidon lehtori vaati puhumaan hyvää yleiskieltä.  Äidinkielen lehtori puolestaan sanoi, että äidinkielen tunneilla ei sovi murre.
Jo toisten tunteja seuratessa tuli sellainen tunne, että yleiskieleksi olisi kelvannut esimerkiksi helsinki, ei sentään slangi.  Mutta itämurteet, jopa tauotukset ja aksentin, arvon lehtorit heti halusivat pois!  Siis hyvä kieli on kuulijan korvassa?

Olin ns. hyvä äidinkielessä.  Korva kertoo herkästi, erottelee ”virheet” ja erilaisuudet.  Tähän sopii lisätä erinomaisen äidinkielen lehtorini Pentti Immosen opit, edelleen on käytössä kohtuullinen pilkutustaito ja useita tyylikeinoja ja riittävästi tietoa, jotta voisi tahallaankin irrota oikeakielisyydestä.  Myös uuden kieliopin olen aika hyvin omaksunut - hiveli päästä työpaikalla asemaan, jossa moni kysyi milloin mitäkin äidinkieliasiaa.
Tuossapa onkin riittävästi pohjaa sille, että voin helposti ruveta pilkunnussijaksi tai kielipoliisiksi.
Oikeus?  Ihan sama kuin vaikkapa arvostella toisten vaatteet, kasvatusmenetelmät, ruoat, elämänmalli.

Ei.  Kielipoliisiksi en ala ja esimerkiksi fb-päivityksiä en oikolue. Mutta...

Viisaat päät yhteen!  Tavallinen kyläilyseura, no ehkä vähän akateeminen, monta kertaa totesi, että taas on hyväksytty suomeen viralliseksi ilmaisuksi jotakin korvaan koskevaa.  Joku rupesi tahallaan käyttämään näitä ”alkaa puhumaan”-tyyppisiä ilmauksia ja alkoi niellä possessiivisuffikseja pois.
Hyvälle kaverille sai huomauttaa asiasta, ja kielikeskustelu alkoi, ei vain kerran, vaan usein, lähes aina tavatessa.  Ja jos televisio oli joskus - harvoin toki - auki, senkin asiaohjelmissakin alkoi korva erottaa kummallisuuksia.  Joku kertoi ”kielitoimiston” toilailuista ja oli sitä mieltä, sai muutkin vakuutetuksi, että kieleen hyväksytään liian helposti pahalta tuntuvia sanoja.  Kielestä ei huolehdita, kielen annetaan liukua huonoon suuntaan.  Hän käytti jopa ilmaisua ”kielellä huorataan” ja oli sitä mieltä, että kosiskellaan heikkoa ainesta tai helsinkiläisiä ja tamperelaisia, joiden yleiskieli oli television alkuaikojen takia tullut lähes jokaisen arkeeen.
Puhuminen ei riitä?  Ei riitä myöskään se, että itse ei huonoina pitämiään ilmaisuja käytä.
Piti tehdä jotakin!

Pitkän puhumisen ja monen tapaamisen jälkeen keinoksi valikoitui lausuntojen antaminen.  Tarvittiin hyvin vakuuttava ja arvovaltainen nimi.  Kielipoliisi, pilkunnussija - ei käy, ei tehoa, tuntuu jarrulta, ei kehitykseltä.  Kun ei rekisteröidytä, vapaus valita oli suuri, ja niin tehtiin Suomen kielen vaalimistoimikunta.  Kellekään ei toki kerrottu, etä kyse oli täysin epävirallisesta kaverusporukasta.

Joku osasi tehdä vakuuttavat kotisivut.  Joukon taiteilija piirsi jopa uljaan logon.  Aloitettiin vaatimattomasti: Fb:iin laadittiin iso sivu, kuinka emme hyväksy muotoa ”me istuttiin” ja kaksoispassiivia ”ollaan syöty”.  Ilmoitus sai kiitettävästi huomiota ja sai aikaan valtaisan keskustelun.  Jopa ”Kielitoimisto” reagoi ja osallistui.   Seuraavaksi pääsimme läpi Helsingin sanomien mielipidesivulle.  Keskustelua syntyi, koko Suomi tuntui heräävän huomaamaan oman kielen kauneuden ja vaalimistarpeen.
Nyt olemme tienristeyksessä.  Joko alamme vastata (ei alamme vastaamaan) tiedusteluihin oikeakielisyydestä tai sitten pitäydymme vain antamaan lausuntoja silloin kun meistä siltä tuntuu.  Ja kun meitä on vain muutama perhe, resurssit riittävät vain lausuntoihin.  Eikä lausuntojakaan saa antaa liian usein, niiden tason on säilyttävä.  Mutta ennen muuta on pidettävä huoli, että pidämme saavuttamamme auktoriteettiaseman, jonka kaappasimme ”Kielitoimistolta”.