Syksy jo saa

 Kaikissa vuodenajoissa on puolensa.  On rikkautta elää maassa, jossa on oikeasti neljä vuodenaikaa. Mutta kaikista vuodenajoista syksy on se, joka ei saa tulla: jos joku sanoon havainneensa syksyn merkkejä, hänet pannaan nopeasti ruotuun sanomalla, kuinka vielä on kesää jäljellä.

Luonto kyllä antaa merkkinsä.  Mutta ihminen on edellä, kauppa varsinkin: kesävaatteet myytiin ALEssa jo juhannuksen aikoihin ja syksy tunki tilalle, koulutavaroita näkyi jo heinäkuussa.  Luonnonmerkkejä, kainoja viittauksia kyllä myös oli poikkeuksellisen aikaisin, kun kuumuus hoputti kasvimaailmaa, mm. purtojuuret, kannusruohot ja kultapiiskut aloittivat kovin varhain. Ekat hanhiparvetkin jo lentelevät siksakkia.  Terminen syksy on ihan eri asia kuin näkyvä ja tuntuva saati asenteellinen syksy?

Ilman syksyä ei tule kevättä, syksy kerää lehtivihreän, täyttää pohjavesivarannot, täyttää järvialtaat. Syksy on koko vuoden tuloksen ja palkan aikaa luonnossa, sato kypsyy.  Syksy on monen eläimen kiima-aikaa, jotta jälkipolvi saisi sitten kevään ja kesän rikkaan ravinnon.

Luonto kyllä kovasti yrittää estää ihmistä nauttimasta syksystä.  Pimeys hiipii jo päiväänkin ja ”aina” sataa.  Niihin harvoihin kipeänkuulaisiin päiviinkin on saatu hirvikärpänen.  Ei ihme, että moini riemastuu: nyt voi hyvällä omallatunnolla jäädä sohvalle, kun on niin ankeaa.  Kesällä piti olla niin virkeä, onneksi oli liian kuuma…  Syksy on monelle liian pitkä, jos lunta ei tule ajoissa - keväthän, siis terminen kevät, kestää vain pari viikkoa, kun taas syksy voi venyä pitkälti yli joulunkin.

Huomaan olevani hyvinkin ihmiskeskeinen.  Syksy on ilmiö, mutta ei (vain) ihmisille tehty. Olen sitten, mutta syksyllä on vahvat sosiaaliset, yhteiskunnalliset ja kulttuuriset vaikutukset.  Kesän jälkeen viriää harrastustoiminta, yhdistykset alkavat toimia, koulu alkaa.  Jopa poliitikot lopettavat lomansa.  Maatalousyhteiskunnassa syksy oli koko vuoden kiireisintä aikaa.  Näyttelyt, teatterit, konsertit alkavat.  Ihmiset hakeutuvat toistensa seuraan.

Markku pitää syksystä.  En oikein osaa vuodenaikoja järjestykseen panna, mutta ei syksy hullumpi aika ole metsäkulkijalle ja luonnon suurkuluttajalle ( toivottavasti en sanamukaisesti kuluta!) Tänään kiertelin karpaskiven maastossa ja toin voileipäkantarellukoita.  Kavereita kyllä oli, yli 40 hirvikärpästä poksahteli tukkaan, takille ja hatulle.

Parasta syksyssä?  Minulle parasta on ehkä aamutakkailu, hämäränhyssy takan loimussa.

Ei tarvitse kylvää, ei kyntää

 Sadetta yöllä.  Tai pelkkä aamukaste, aivan sama: kaikki on märkää.  Horsmat, pitkät heinät, puskat laamivat kulkijan märäksi ainakin koko lahkeen mitalta.  Joskus kastuu kaikki, esimerkiksi kun polulle ulottuu märkiä pensaita tai havuja.  Jopa hihat kastuvat, jos olet keräilyasteella.

Ilma on sakeanaan pörräävää, inisevää, pientä ja suurta, jotka haluavat sinun vertasi.  Alkukesän pikkuhyttynen on isoa keskikesällä, mäkärä vie sinusta ihopaloja alkukesästä, paarma kiusaa sinua kilpaa ison hyttysen kansssa keskikesällä ja polttiainen aloittelee hirvikärpäsen kanssa samoihin aikoihin kilpailun isoimmasta piinasta.

Susia on nähty parhaalla alueellasi.  Menenkö kaveriksi?  Kyllä, marjat houkuttavat, juuri nyt vatut. Enkä ole mitenkään ainoa, lähes kaikki marjapaikkani ovat monen muunkin tietämiä.  Sienipaikat on hakattu pilalle kymmeniksi vuosiksi, ja Venäjän puun tuonnin loppuminen vie loputkin vanhat metsät?  Hakkuurytö ja varsinkin ensiharvennettu metsä ovat vaikeakulkuisia.  Polut häviävät, ja on haastavaa löytää vanhan tutun polun pää hakkuuaukeaan laidasta.  Kiertoteitä tulee esimerkiksi hakkutyömaan tai varsinkin ratatyömaan takia kilometritolkulla.

Voi meitä poloisia? No ei, enpä tiedä montakaan parempaa keinoa päivänavaukseksi kuin juuri tuon kaltainen metsäreissu.  terveesti haasteista väsynyt on  - niin, terve!