Aika panostaa kouluun!

Vanha koulu palaa!
Kosteusvaurioinen, sisäilmaongelmainen, korjauskelvoton, tilapäiseksi rakennettukin - antakaa palaa vaan!
Mutta kun se on koulu...  Pahalta tuntuu.

 Ei.  En halua uskoa, että kyse olisi tahallisuudesta.  En, vaikka koululaisen kuuluu sanoa, että jos koulu palaa, hän kantaa bensiiniä tuleen.  Tyhjään isoon tilaan voi ola majoittunut joku huolimaton tulenkäsittelijä, tai oli oikosulku tai...  Aika näyttää.

On toki kamalia tehty ennenkin.  Oma opettaja on jättänyt sielun niin ruvelle, että on otettu viikate tai lapio, esimerkiksi, ja lähdetty käymään opettajan luo.  Sekä äkkipikaistusta että pitkäaikaista kaunaa on vuorenvarmasti - on, oli koulu millainen tahansa, sillä sopeutumattomuus ja menestymättömyys ovat aina koulun ja opettajan syy, hyvät tulokset johtuvat hyvästä oppilaasta.  Kaikkien ei yksinkertaisesti ole mahdollista olla samanlainen, standardisuomalainen, niin lahjat, terveys kuin sosiaaliset taidotkin varioivat rajustikin ja koulu junnaa enemmistön ehdoilla - yhä pahemmin, talous käskee.

Vanhalle koululle kuvaavaa on, että 1872 koulujärjestys riitti valtion oppikoululle aina 1966 peruskoulun puitelakiin asti.  Senkin jälkeen useimpina vuosina vuositarkisteeseen tuli:
- Noudatetaan vuonna *** tehtyä opetussuunnitelmaa siihen myöhemmin tehdyin lisäyksin.  Peruskouluun asti koulu oli arvokonservatiivi, jälkeenpäin  katsoen tärkeimmältä näytti hyvän (uskontopohjaisen) moraalin ja tietyn alamaisen kurin kansaan kasvattaminen.

Peruskoulun  tavoitteet ja oppisisällöt olivat todella radikaali muutos.   Käsittämätöntä, että Suomi pystyi päättämään peruskoulun tulosta tuona aikana! Yhteisöllisyys, kansainvälisyys, rauha, moniarvoisen yhteiskunnan hyväksyminen, kansalaisten koulutuksellinen yhdenvertaisuus, yhtenäiskoulu...  Edelleen tavoite on kelpo kansalainen.
Suuri muutos oli myös heikon aineksen tukeminen, tukiopetus, erityisopetuksen raju muutos, oppilashuolto.  Mutta on koulu millainen vain, aina on joku, joka ei pysy tahdissa ja normissa.

Konservatiivisuudesta luopuminen ja tasa-arvo, niin hyviä kuin nuo asiat ovatkin, on tuonut kummallisen ilmiön kouluasioihin.  Monilla vanhemmilla, lapsillakaan, ei enää ole velvollisuuksia, tuntuu olevan vain oikeuksia, ja yksilönvapaus menee yhteisvastuun edelle aivan liian monta kertaa. Ilmiö on tuttu yhteiskunnassa monella muullakin tavalla, vaikka huonona äänestysprosenttina tai säännöistä piittaamattomuutena.  Minä itse!

Jokainen  on koulun käynyt.  Jokaisella on mielikuva ihanneopettajasta ja ihannekoulusta.  Jokainen on kouluasioiden asiantuntija.  Muistijälki omasta koulusta ja opettajista on useimmille oikeinkin pullantuoksuinen ja kiva, mutta onpa paljon niitä, jotka siirtävät seuraavaan polveen valmiiksi ikävän asenteensa ja katkeruutensa.  Useimmille yksi kymmenistä opettajista on se Opettaja, johon asenne fiksoituu?
Koulu ei kuitenkaan enää ole sama kuin heidän koulunsa, ei lainkaan.  Toisaalta, mikään ei ole muuttunut?

Joka ikinen on sitä mieltä, että koulu ja koulutus on tärkeää.  Tulevaisuuden tekemistä!  Useimmille on tärkeää myös koulun kasvatustyö, suorastaan niin, että peruskoulun opetussuunnitelma pani kasvatuksen ykköseksi, ennen opetusta.  Jopa jätetään kasvatus lähes kokonaan (päiväkodin  ja) koulun tehtäväksi, jolloin ne suuret törmäykset ovatkin sitten vuorenvarmoja.
Tiedetään tutkitusti, että koulutustason nostaminen tuo taloudellisesti moninkertaisesti takaisin.  Suomen menestystarinan ja koulutuksen tason väliin sopii ihan hyvin yhtäläisyysmerkki.
Kaikki ovat ylpeitä saavutetusta PISA-menestyksestä.
Miten siis on mahdollista, että yhteiskunta tekee tällä hetkellä kaikkensa, jotta koululla ei menisi hyvin?  Jos nyt pitäisi päättää, että koko ikäluokka saisi "ilmaisen"  koulutuksen, siihen ei varmaan olisi varaa niin kuin muka oli 60-luvun lopussa?  Juuri nyt olisi aika nostaa koulutustasoa ja panostaa rajusti, laman jälkeen tarvitaan tekijöitä.

Voi kärjistetysti sanoa, että peruskoulu ei milloinkaan ole toteutunut suunnitellulla tavalla!
Menestys on todellakin revitty ihan muualta kuin vaikka tarkoituksenmukaisista tiloista, hyvästä sisäilmasta, pienistä opetusryhmistä, ajanmukaisista välineistä, oppimateriaaleista, opettajien lisäkoulutuksesta, oppilaan tukemisesta ja yksilöllisestä opettamisesta.  Aina on raha antanut punakynän budjetinlaatijan käteen, aina on pedagogia liiskattu talouden saappaalla.  Ei ole väärin sanoa, että koulu kasvattaa eilisen menetelmillä huomiseen yhteiskuntaan - mutta se ei ole koko totuus -  hyvä, ope!  Suuri ristiriita vallitsee kasvattajien - vieläpä poliittisten ihanteiden - ja kasvatukseen annettujen resurssien välillä.

Silti menestystarina!  Kiitos, hyvä oppilas, sinun työsi ja kotien osallisuus näkyy!  Kiitos hyvä opettaja, koulutettu, työmoraalisi ja tulokset ylittävät komeasti panostukset.  Harvoin saa kiitosta se tunnollinen virkamies, joka annetuilla resursseilla etsii ne vähiten vaurioita tuottavat keinot, kiitos hänellekin!