Paula, Liina, Pauliina juhlivat eilen nimipäiviään. Me juhlimme ihan muuta: morsiameni ja minä olemme olleet naimisissa 37 vuotta.
Kiitos onnitteluista. Juhlan kunniaksi sain kuin sainkin yhteiset nokipannukahvit laavulla(edellinen juttu). Söimme vuoden ensimmäisistä punikkitateista tehdyn sienikompotin juhlaruokana. Se todellinen juhlinta on sitten juhannusaattona: silloin 37vuotta sitten 22.6.oli juhannusaatto ja saimme häillämme monen juhannussuunnitelmat uusiksi... Nythän juhannus on ihan kummallisen myöhään.
Miksi olemme yhä yhdessä? Voi pohdiskella, kestää suhde. Olisiko ihan tärkeintä oikea tasa-arvo ja toisen kaikinpuolinen kunnioittaminen, arvostaminen, mukaan lukien toisen maailmankuva, työ ja vapaa-aika? Vai olisiko tärkeintä lupa olla ihan sellainen kuin on (itse asettamissaan rajoissa)? Pitkä lieka? Yhteiset isot arvot?
Tietoisesti kumpikin on useimmiten päin perhettä ensin, eikä toista tahallaan ole loukattu ikinä.
Jostain tuon tapaisesta se lähtee. Olemme nimittäin lähtökohdiltamme ihan mahdottoman oloinen pari: porvarikakara ja työväen tyttö, haaveksija ja käytännön ihminen, yksin ja kotona vihtyjä ja ulospäinsuuntautunut jne., meitä tuntevat tietävät lisää ääripäitä meille. Timantitkin hioutuvat, mutta särmää on yhä.
Tietysti olen/Ritva on hurmaava, olemme myös suuria rakastajia ja ihmisenäkin täydellisiä, mutta näistä itsestäänselvyyksistä en nyt viitsi mainita.
--------------------
Olen mukana laatimassa ohjelmaa, jonka tarkoituksena on olla ohjaamassa kaikkea lapsia ja nuoria koskevaa kunnallista päätöksentekoa. Viimeisimmässä kokouksessa kokousväki heräsi huomaamaan, että ohjelmamme on liian hyvä: jos valtuusto hyväksyy asiakirjan, se samalla sitoutuu toimenpiteisiin ja , hui, rahoitukseen.
Yllättävää oli,että jarruna eivät olleetkaan poliitikot vaan virkamiehet!
Esimerkiksi LAVA (päätösten lapsivaikutus)on jo STAKESin ohjeissa, ja kun alunperin esitimme, että se todella otettaisiin käyttöön, virkamiehet olivat poikkiteloin. (Mikä lapsen hyvä on aikuiselle paha?)
Kun kulttuuriopetussuunnitelmaa esitettiin, virkamiehet sanoivat, että silloin raha on poissa vielä tärkeämmästä. Emme voi muka vaatia päihteetöntä kasvuympäristöä. Jne.
Joo. Hyvinvointiselontekohan on oikeastaan tavoiteohjelma, ja oikeastaan rajat antaa kaupunginvaltuusto. Mikä asia etenee, jos ei voi suunnitella tai edes toivoa?
Nyt saamme aikaan paperin, jossa on henkisiä konditionaaleja, jossa on henkenä budjetin asettamat raamit, jossa tehdään ehdotukset "mahdollisuuksien mukaan".
Hyvin alkanut hääpäivä kääntyi kokouksen takia huonoksi tuuleksi.
Lohdutin itseäni Tallinnasta tuodulla saunalonkerolla.
Morsiamen kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti