Autuas aina?

Kauas on tultu siitä, kun Luther oivalsi lukutaidon merkityksen. Puhtaan sanan itseopiskelusta edettiin kansan oikeuteen oppimiseen. Jopa demokratian eräs tärkeä edellytys on sivistystaso, emme tarvitse valistunuttakaan itsevaltiasta.
Kyllä suomalainen peruskoulu on maailman huippua. Päättäjille näyttää kuitenkin keskitaso olevan tavoitteena?

Jo ennen kansakoululakia valistuneet isännät hankkivat kylälleen koulua. Tontti saatiin ison isännän lahjoituksena, rakennuspuut kyläläisten omista metsistä, koulu nousi talkoilla. Jopa opettajan palkkaukseen kerättiin varat kylältä ja demokratiaa harjoiteltiin sitten johtokunnassa. Kouluista muodostui kylän toiminnan keskipiste, harrastuskeskus, juhlakeskus. Ja jos mihin ei koulua noussut, siellä kävi kiertokoulu. Suomessa ymmärrettiin koulun ja koulutuksen merkitys maallakin, kaupungissahan (paremman väen) kouluja oli jo pitkään ollutkin. Koulun merkitys nousevan kansakunnan kehitykselle ja myös kansalliselle heräämiselle on ollut suunnaton.  Piirijakoasetus oli suuren sivistyksen seurausta ja antoi mahdollisuudet kouluun.

Tuli kansakoululaki, tuli oppivelvollisuus. Koulu muuttui kuntien järjestettäväksi koko maassa, oppikouluista valtaosa jäi valtiolle. Erinomainen kehitys: ehkä suurimpia tasa-arvotekijöitä Suomessa onkin ollut yhtenäinen koulu koko maassa.

Koulu selvisi pula-ajoista, sodista, suurista ikäluokista. Nyt, kun rahaa on enemmän kuin koskaan, koulu ei selviä ilman rajuja muutoksia?

1872 koulujärjestys kelpasi pitkälle. Iso muutos tuli vasta 1966 kun peruskoulun puitelaki DDR:n ja Ruotsin malliin antoi "keskikoulun" koko ikäluokalle. Uudet Oppiennätykset ja myöhemmät Opetussuunnitelmat olivat toinen toistaan kunnianhimoisempia. (Ei aina kaikki hyvää toki ollut, käden taidot sekä taito- ja taideaineet syrjäytyivät välillä.) Vieläkin koulua jaksettiin kehittää, sivistykseen uskottiin, ja tulokset ovat maailmanluokkaa.

Mutta nyt, kun kunnat ovat ahdingossa, koulun kehittäminen onkin saanut aivan uuden merkityksen. Kun kehitetään, se tarkoittaakin talouden kehittämistä laadun sijaan.
Suurennetaan luokkakokoja, lakkautetaan pieniä kouluja, tehdään jättikampuksia, annetaan rakennusten ja kaluston rapistua, pienennetään kirja- ja materiaalirahoja. Jopa kouluruoka, ainutlaatuinen vahvuus Suomessa, on tämän kehityksen kohteena. Periaatteena tuntuisi olevan, että koska selvisitte noin vähin vaurioin edellisestä kehittämisestä, teiltä (koulusta) voi ottaa taas vähän enemmän.

Korvamerkityistä valtionavuista luopuminen antoi kunnille vapaat kädet temmeltää. Toinen huomattava muutos oli lääninhallitusten kouluosastojen alasajo. Tarkastaja koululla oli useimmalle opettajalle turha, työmoraali oli korkea, mutta kunnalle tulleet pyyhkeet otettiin tosissaan, olihan kiristyskeinona valtionapu. Oli myös minimit määritelty, kuinka monta oppilasta tarvitaan kaksiopettajaiseen kouluun tai koulun järjestämiseen yleensäkin, mm. virkojen määrään.

Kun pieni koulu lakkaa, oppilaat täyttävät keskustan koulujen luokat. Luokkakoolle ei edes ole normiylärajaa, ennen oli esimerkiksi 32 tai alkuopetuksessa 25. Viranhaltijaopet siirtyvät keskustaan, sijaiset ja väliaikaiset ja virkaiältään nuorimmat saavat kenkää. Siis opettaja maksaa, maksaa myös suurempina vihkopinoina, työrauhaongelmina, lisääntyvinä oppilashuoltokokouksina, vanhempaintapaamisina.
Muutenkin työhön on lisätty lakeja laatimalla aina lisää, palkka sen sijaan ei laissa määrätä, siinä sää(s)tää kunta. Ope on kuitenkin sivuseikka verrattuna lapsen oikeuksiin.
Suomi on sitoutunut Lapsenoikeuksien sopimukseen, mutta missä näkyy "parhaalla mahdollisella saavutettavissa olevalla tavalla" tässäkään lasta koskevassa asiassa.

Lappeenranta on jo menetetty? Nyt supistaa (siis kehittää kouluverkkoa) Kotka viisi koulua kerralla.

Kansankynttilä halusi kynttilän kuvan!