41.3 ha metsää? Mitä minä sillä? Mitä tekemistä luontoharrastuksella on metsän omistamisen ja ennen muuta tehometsätalouden kanssa?
Lainaa viittä sorttia. Tienparannusta, ojitusta, eri ikäistä taimikonhoitolainaa. - Ne ovat niin halppoja! Kaikki 3 % korolla! Halpoja olivat - yhtä kaikki, maksettavia, ja korollakin oli meidän taloudessamme merkitystä.
Kammalla nyljetty metsä. Mitään tuloja ei olisi lähivuosina, oli äiti ehtinyt (yhteiseksi hyväksi, ei toki itselleen) myydä kaiken irtilähtevän.
Heti alkuun uusille omistajille kirje Metsänhoitoyhdistykseltä, jotakuinkin näin se meni: On välittömästi raivattava 11 hehtaaria taimikkoa tai metsänhoitoyhdistys järjestää kustannuksellanne raivauksen. Puhelimeen suunnilleen siltä istumalta. Onneksi löytyi Liikanen, metsäteknikko yhdistyksestä, joka ymmärsi virkamiespolon hädän ja auttoi.
Yhdistys raivasi, mutta löytyi eri lakien nojalla tukia, ja hinta ei ollut huikea - hinta silti.
Siis itse, kesäaikaan ensi kerralla? Niinpä sama Liikanen antoi hyvät neuvot varusteista, tekniikasta. Sovittiin, että ajoissa tulee tietoa kiireellisimmistä tehtävistä, aikatauluista. Jopa välineitä sai lainaksi, taimet hankittiin, kaupat sovittiin. Henkilökohtaisesti hieno mies, ja yhdistys saa arvostusta hänen kauttaan. Missään nimessä en sanoudu irti MHY:stä, vaikka lakipakkoa ei jäsenyyteen olekaan enää.
Jo helpotti. Kylkisvuoren päällä oli ns. siemenasennossa runkopuita. Taimikko oli jo aika vaurasta ja suojapuut sai hakata, oikeat tukit. Metsä alkoi maksaa itse itseään, vihdoinkin, eikä perintö ollut enää pelkkä rasite.
Työtä. Työtä olisi, työtä vaikka vuorotta. Ja matkaa palstalle noin 215 km. Keskimäärin 5 kertaa vuodessa huikeita työpäiviä, väliin monen päivän työleiriä. Hiukan tulojakin energiapuusta ja ensiharvennuksesta.
Hiki on hyvä asia.
Maailman kalleinta halkoa? Jos vain halkoa hakisi, kyllä puulle hintaa tulisi. Systeemi oli, että joka työreissulla pari tuntia oli "lupa" panna leppää pinoon tai raivausrankaa, sitähän piisaa.
Ei kallein puu ole se, mikä näin korjuuseen tuli: ylivoimaisesti kalleinta puuta on se, joka jää maahan makaamaan hyödyntämättä, vaikka paikalla käy!
Näkyvissä seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi tielainaa, tosivaikeaa raivaamista ja jo raivattujen alueiden uutta vesomista. Ajatuskin Kylkisvuoren rinteillä keikkumisesta sahan kanssa vähän hirvittää - haaste se on. Raivuri ei onneksi ole itselle tapaturmariski, terä huiskaa pitkän varren päässä.
Toivotonta, loputonta puurtamista?
Päin vastoin. Missä vain kuljenkin, oma käden jälki näkyy. Muistoja joka kivenkolossa, mutta myös huikea kasvu ja tulevaisuus!
Hyvä olo, tuon olen saanut aikaan, tuosta joku hyötyy. Kummallinen olo myös siitä, että olen osa ketjua, jopa hyödyllinen osa, enkä jätä maapalaa rasitteeksi kenellekään.
Hyvä, minä!
---
Kuva kertoo, että joitakin valintoja saa tehdä tehometsätaloudenkin aikana. Puronvarren olen omatoimisesti rauhoittanut. On myös rauhoitettu pieni jyrkännemetsä.
Lainaa viittä sorttia. Tienparannusta, ojitusta, eri ikäistä taimikonhoitolainaa. - Ne ovat niin halppoja! Kaikki 3 % korolla! Halpoja olivat - yhtä kaikki, maksettavia, ja korollakin oli meidän taloudessamme merkitystä.
Kammalla nyljetty metsä. Mitään tuloja ei olisi lähivuosina, oli äiti ehtinyt (yhteiseksi hyväksi, ei toki itselleen) myydä kaiken irtilähtevän.
Heti alkuun uusille omistajille kirje Metsänhoitoyhdistykseltä, jotakuinkin näin se meni: On välittömästi raivattava 11 hehtaaria taimikkoa tai metsänhoitoyhdistys järjestää kustannuksellanne raivauksen. Puhelimeen suunnilleen siltä istumalta. Onneksi löytyi Liikanen, metsäteknikko yhdistyksestä, joka ymmärsi virkamiespolon hädän ja auttoi.
Yhdistys raivasi, mutta löytyi eri lakien nojalla tukia, ja hinta ei ollut huikea - hinta silti.
Siis itse, kesäaikaan ensi kerralla? Niinpä sama Liikanen antoi hyvät neuvot varusteista, tekniikasta. Sovittiin, että ajoissa tulee tietoa kiireellisimmistä tehtävistä, aikatauluista. Jopa välineitä sai lainaksi, taimet hankittiin, kaupat sovittiin. Henkilökohtaisesti hieno mies, ja yhdistys saa arvostusta hänen kauttaan. Missään nimessä en sanoudu irti MHY:stä, vaikka lakipakkoa ei jäsenyyteen olekaan enää.
Jo helpotti. Kylkisvuoren päällä oli ns. siemenasennossa runkopuita. Taimikko oli jo aika vaurasta ja suojapuut sai hakata, oikeat tukit. Metsä alkoi maksaa itse itseään, vihdoinkin, eikä perintö ollut enää pelkkä rasite.
Työtä. Työtä olisi, työtä vaikka vuorotta. Ja matkaa palstalle noin 215 km. Keskimäärin 5 kertaa vuodessa huikeita työpäiviä, väliin monen päivän työleiriä. Hiukan tulojakin energiapuusta ja ensiharvennuksesta.
Hiki on hyvä asia.
Maailman kalleinta halkoa? Jos vain halkoa hakisi, kyllä puulle hintaa tulisi. Systeemi oli, että joka työreissulla pari tuntia oli "lupa" panna leppää pinoon tai raivausrankaa, sitähän piisaa.
Ei kallein puu ole se, mikä näin korjuuseen tuli: ylivoimaisesti kalleinta puuta on se, joka jää maahan makaamaan hyödyntämättä, vaikka paikalla käy!
Näkyvissä seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi tielainaa, tosivaikeaa raivaamista ja jo raivattujen alueiden uutta vesomista. Ajatuskin Kylkisvuoren rinteillä keikkumisesta sahan kanssa vähän hirvittää - haaste se on. Raivuri ei onneksi ole itselle tapaturmariski, terä huiskaa pitkän varren päässä.
Toivotonta, loputonta puurtamista?
Päin vastoin. Missä vain kuljenkin, oma käden jälki näkyy. Muistoja joka kivenkolossa, mutta myös huikea kasvu ja tulevaisuus!
Hyvä olo, tuon olen saanut aikaan, tuosta joku hyötyy. Kummallinen olo myös siitä, että olen osa ketjua, jopa hyödyllinen osa, enkä jätä maapalaa rasitteeksi kenellekään.
Hyvä, minä!
---
Kuva kertoo, että joitakin valintoja saa tehdä tehometsätaloudenkin aikana. Puronvarren olen omatoimisesti rauhoittanut. On myös rauhoitettu pieni jyrkännemetsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti