Ulkoa piti osata. Ja osattiin, kuka sitä laiskanläksylle halusi, tai vielä pahempaa, kuka halusi kirjeen kotiin, ettei läksyä osattu! Tornionjoki, Muonionjoki, Könkämäeno, Kilpisjärvi,...
Koko Suomen raja osataan kansakoulupohjalta ulkoa. (Niin kuin rannikkokaupungit ja Pohjanmaan joetkin, yhä.)
Alueellisesti Suomi on helppo määritellä - onko, joillekin on jäänyt Karjala ja toinen neidon käsivarsi päälle.
Isänmaa? Helppoa tämäkin. Kun ajatus kuninkaan ja keisarin uskollisesta alamaisesta saatiin muutettua isänmaanrakkaudeksi, tässä ei ole epäselvää. Kovan työn tekivät kansalliset herättäjät, vaikkapa Lönnrot, Runeberg, Kivi sekä kansallisromanttiset eri taiteenalojen suurmiehet. Kyllä, kyllä he saavat olla patsaina kaapin päällä, paikka on ansaittu!
Isänmaa-Suomi on myös samaa kuin velvollisuus. Sitä on rakastettava, puolustettava. Se on nähtävä jotenkin korkeampana asiana kuin arki. Isänmaan etu ajaa ohi kaikesta.
Mutta tässäkin paratiisissa käärmeensä on: isänmaallisuus on pakotettu samaksi kuin oikeistolaisuus, kirkko, asepalvelus, uho. Ikään kuin maataan ei voisi rakastaa tai muuten hyödyttää monin muinkin tavoin. Isänmaallisuus = mitä toisen maailmansodan aikaiset päättäjät kansalta vaativat?
Isänmaallisuus muuttuu helposti hurraa-isänmaallisuudeksi. Pelätään vaikutteita, suljetaan Suomi.
Kiivetään toisia kansoja pitkin hyvinvointiin. Uhotaan, uskotaan stereotypioihin. Ollaan "finuiitteja" (blogi 15.10.2009), korostetaan omaa erinomaisuutta ("talvisodasta ei mikään muu kansa olisi selvinnyt").
Vain Suomen etu, hoitakoon maailma nälkänsä ja pakolaisensa! Ja lätkäpelissä kyllä Ruotsille näytetään, kyllä me olemme hyviä! Ja isänmaallisimpia olemme kännissä, kun kansallislaulu kajahtaa
voiton merkiksi.
Hirmuisen hyvin tämä suomalaisuus on nyt saatu politiikan osaksi. Häveliäänä miehenä en voi sanoa, että puhun Persuista...
Aivan uusi Suomi on keksitty. Kun pääministeri puhuu Suomesta, Suomen edusta, Suomen velvollisuudesta, Suomen hyvinvoinnista, täytyy ihan oikeasti pysähtyä miettimään, mitä hän - luultavasti tiedostamataan - tarkoittaa.
Suomen hyvinvointi ei ainakaan tarkoita kansalaisen tai kansan hyvinvointia, vaan kyseessä ovat valtiokoneiston hyvinvointi, pankkijärjestelmän hyvinvointi ja osakkeenomistajien edut. Ja aina on kyse taloudesta. Kansalaisen osa on maksaa ja luopua.
Suomen velvollisuudet taas ovat kansalaisten velvollisuuksia noiden äskenmainittujen pönkittämiseksi ja sen lisäksi myös kansainvälisten pelureiden rahoittamiseksi.
On siis eriytetty toisistaan "Suomen" hyvinvointi ja kansan hyvinvointi. Mutta kun minusta sen pitäisi olla sama asia!
Suomi on siis tarkoitushakuinen sana. Eri yhteyksissä se tarkoittaa aivan eri asioita.
Kuitenkin meihin on sisäänrakennettu se kansallisromanttinen isänmaa-Suomi, eli on epäisänmaallista olla eri mieltä. Voi olla, että tätä käytetään taitavasti hyväksi.
Saa ajatella.
Koko Suomen raja osataan kansakoulupohjalta ulkoa. (Niin kuin rannikkokaupungit ja Pohjanmaan joetkin, yhä.)
Alueellisesti Suomi on helppo määritellä - onko, joillekin on jäänyt Karjala ja toinen neidon käsivarsi päälle.
Isänmaa? Helppoa tämäkin. Kun ajatus kuninkaan ja keisarin uskollisesta alamaisesta saatiin muutettua isänmaanrakkaudeksi, tässä ei ole epäselvää. Kovan työn tekivät kansalliset herättäjät, vaikkapa Lönnrot, Runeberg, Kivi sekä kansallisromanttiset eri taiteenalojen suurmiehet. Kyllä, kyllä he saavat olla patsaina kaapin päällä, paikka on ansaittu!
Isänmaa-Suomi on myös samaa kuin velvollisuus. Sitä on rakastettava, puolustettava. Se on nähtävä jotenkin korkeampana asiana kuin arki. Isänmaan etu ajaa ohi kaikesta.
Mutta tässäkin paratiisissa käärmeensä on: isänmaallisuus on pakotettu samaksi kuin oikeistolaisuus, kirkko, asepalvelus, uho. Ikään kuin maataan ei voisi rakastaa tai muuten hyödyttää monin muinkin tavoin. Isänmaallisuus = mitä toisen maailmansodan aikaiset päättäjät kansalta vaativat?
Isänmaallisuus muuttuu helposti hurraa-isänmaallisuudeksi. Pelätään vaikutteita, suljetaan Suomi.
Kiivetään toisia kansoja pitkin hyvinvointiin. Uhotaan, uskotaan stereotypioihin. Ollaan "finuiitteja" (blogi 15.10.2009), korostetaan omaa erinomaisuutta ("talvisodasta ei mikään muu kansa olisi selvinnyt").
Vain Suomen etu, hoitakoon maailma nälkänsä ja pakolaisensa! Ja lätkäpelissä kyllä Ruotsille näytetään, kyllä me olemme hyviä! Ja isänmaallisimpia olemme kännissä, kun kansallislaulu kajahtaa
voiton merkiksi.
Hirmuisen hyvin tämä suomalaisuus on nyt saatu politiikan osaksi. Häveliäänä miehenä en voi sanoa, että puhun Persuista...
Aivan uusi Suomi on keksitty. Kun pääministeri puhuu Suomesta, Suomen edusta, Suomen velvollisuudesta, Suomen hyvinvoinnista, täytyy ihan oikeasti pysähtyä miettimään, mitä hän - luultavasti tiedostamataan - tarkoittaa.
Suomen hyvinvointi ei ainakaan tarkoita kansalaisen tai kansan hyvinvointia, vaan kyseessä ovat valtiokoneiston hyvinvointi, pankkijärjestelmän hyvinvointi ja osakkeenomistajien edut. Ja aina on kyse taloudesta. Kansalaisen osa on maksaa ja luopua.
Suomen velvollisuudet taas ovat kansalaisten velvollisuuksia noiden äskenmainittujen pönkittämiseksi ja sen lisäksi myös kansainvälisten pelureiden rahoittamiseksi.
On siis eriytetty toisistaan "Suomen" hyvinvointi ja kansan hyvinvointi. Mutta kun minusta sen pitäisi olla sama asia!
Suomi on siis tarkoitushakuinen sana. Eri yhteyksissä se tarkoittaa aivan eri asioita.
Kuitenkin meihin on sisäänrakennettu se kansallisromanttinen isänmaa-Suomi, eli on epäisänmaallista olla eri mieltä. Voi olla, että tätä käytetään taitavasti hyväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti