perjantai 20. syyskuuta 2013

Koulutusvientiä

Koulutusvientiä.  Nyt. 
Kohta suomalainen koulu ei enää kiinnosta ketään, yhteiskunta yrittää kaikkensa saadakseen suomalaisen koulun  harmaaseen keskitasoon PISA-menestyksen huipulta.

Koulutusvienti voisi siis olla suomalaisen opetustaidon ja peruskoulun levittämistä maailmalle.  Kuvitella: DDR:stä (Ruotsin kautta) kopioitu järjestelmä poiki Suomessa loistavat tulokset, joita maailma syystä kadehtii.  Suomessa, koska täällä lapsia ei eriarvoistettu, koska täällä heikoinkin oppilasaines pidetään mukana.  Näin lyhyimmillä koulupäivillä, pisimmillä lomilla, vähimmillä kotitehtävillä.
Johtopäätös mielestäni on, että samalla kun vie koulua, täytyy viedä tasa-arvoa ja rauhallista demokratiaa.
Haluaako maailma, että keskimäärin menee hyvin - sitähän suomalainen koulu on.
Vai halutaanko huippuja ja luusereita?

Koulutusvienti voisi olla oikeastaan opiskelijoiden tuontia.  Siis tarkoittaa sitä, että opiskelija tulee tänne, kuluttaa vaikka vain kymmenen tuhatta euroa täällä elämiseen, asumiseen, oppikirjoihin, matkoihin...  Lukukausimaksu on mitätön rikka tässä rokassa, mutta siitähän eniten keskustellaan.
(Olisi aika halpaa ja laatutehokasta kehitysapuakin tämä, vaikka ilmaiseksi, so. stipendillä.)

Koulutusvienti ei ole kaikkien tutkintojen suorittamista vieraalla kielellä, so. englanniksi.  Suomi on pätevä kieli suomalaisille tieteen tekemiseen, käännöstyö on halpaa, jotta suomalaista tiedettä saadaan maailmalle. 
Sen sijaan se voisi tarkoittaa tiettyjen, haluttujen kurssien ja opiskelukokonaisuuksien suunnittelemista vaikka ihan täsmäkielisiksi.

Valitettavasti korkeakoulujen rahoituspohja määräytyy paljolti tutkintojen määrällä.  Herää houkutus alentaa rimaa?

Ulkomailla vieraileva luennoitsija tai vieraileva opettaja on haluttu.  Mutta mitä hän tuottaa Suomelle?  Siis korkeakouluja ja valtiotakin kiinnostaa isompi järjestely, esimerkiksi opettajakoulutuksen järjestäminen Suomessa ulkomaisille opettajille.  Pelkkä maine ei riitä, on saatava rahaa.

Suomalaisen opettajakoulutuksen hyvät puolet on kartoitettava.  Mutta sellaisenaan suomalainen opettaja ei ole muualla, paikallisissa oloissa, kulttuurissa paras?  Mitä jää jäljelle?  Mitä hyödyttää poimia rusinat pullasta, jos opettaja joutuu toimimaan kuitenkin vallitsevissa oloissa ja tärkeitäkään menestyselementtejä, vaikka tasa-arvoa, ei oteta käytännöksi.

Mikä tekee jonkin yliopiston parhaaksi?  Miksi Harward tai M.I.T.eikä Helsingin yliopisto?
Paljonkin tiedetään, esimerkiksi huiput vetävät huippuja, vain parhaat pääsevät opiskelemaan, julkaisuilla on todellista arvoa...  Mutta pitää nähdä ne vahvuudet, joita on, kenties tavanomaisuuden läpi - vaikkapa opettajankoulutus.

Pitää osata markkinoida.  Missä on maailman ilmoitustaulu, jota kaikki lukevat?
Tuskin tulee maailma kylään katsomaan, kuinka meillä tehdään, varsinkaan jos meillä ei näytä olevan mitään tarjotakaan.
-----------------
Erittäin suuri ihmettelyn aihe on suomalainen opettaja.  Miten hän voi vuodesta toiseen olla menoerä yhä suurempien säästöjen puristuksessa ja ylläpitää huippusaavutuksia?
Jos tämä ei ole tunnustusta, so. palkkaa, ansaitsevaa tuottavuutta, mikä sitten on?

Ei kommentteja: