Kesämekossa

Poks. Kaikki kerralla kukkaan. Joka päivä on metsässä ja niityllä uutta katsottavaa.

Pitkän viileän jakson jälkeen lämpöaalto avaa kaikki kukkakasvit kerralla ja luonto tuhlaa koko kukkaiskirjon yhtä aikaa näkyville. Ennen juhannusta on huikea ilotulitus. Juuri nyt on matoittain kolmea lajia orvokkeja, ketunleipää ja metsätähtiä, mutta myöhempiäkin lajeja aukeaa päivittäin. Niittykellukka ja puna-ailakkikin ovat jo kesämekossa ja hanhikitkin jopa jo näyttävät väriä. Pientareilla on pian kurjenpolvea ja koiranputkea.

Onneksi kimalaiset ja muut pörisköt ovat palanneet.

Samaan aikaan metsässä alkaa myös hyttysten soitto. Kuuntele siinä sitten rauhassa linnunlaulut ja koeta istua hiljaa, jos vaikka vihdoin näkisit se karhusi. Pajupilliä tehdessä hyttystä on paha puukolla huitoa...

Loppukesällä ihailen enemmän piennarkasveja, ellei niitä niitetä. Pyöräretken kohokohta on alati vaihtuva tienreunan näyttely, johon liittyy tietty asfaltin ja heinän hajun sekoitus. Suosikkejani ovat esimerkiksi ahdekaunokki, ohdakkeet, hopeakeltano. Pakko lähteä.

Mutta voi: eihän metsään saata mennä, siellähän asuu se paha punkki! Olisikohan se punkki asunut siellä ennenkin, mutta tyhmä ihminen keksi kaupallistaa sen vaarat vasta ihan äsken.

Kun tietää, näkee enemmän. Tietää, mitä katsoa, mitä etsiä.

Mutta ei ole mitään vikaa siinäkään, että osaa kulkea aistit auki ja antaa vain luonnon virrata
sisään kaikkien aistien kautta.