Minä osaan!

Pieni poika on oppinut taas vaikka mitä! Nyt osataan jo (vähän aikaa) vierastaa. Osataan kontata ja osataan ryömiä kuin lisko, kun on kiire - siis aina. Ja kiire on esimerkiksi ovelle vaaria vastaan, mutta varsinkin töistä tulevaa äitiä vastaan. Seisotaan kädellä tukien paikassa ja paikassa,varsinkin erilaisia laseja vastaan, erilaisten terävien kulmien vieressä, mutta varsinkin hellaa vasten, koska se on ehdottomasti kiellettyä. Mitäs seisomisesta: hienointa tässä on se, että myös laskeutuminen turvallisesti istumaan on opittu. Osataan myös kääntyä seistessä, kurkottaa tavarota niin ylhäältä, alhaalta kuin sivuiltakin. Ja tietysti pitää päästä juuri eteiseen tai keittiöön, koska niissä on paljon kiellettyä.

Pieni poika osaa auttaa joka asiassa, esimerkiksi mummon matkalaukun järjestämisessä ja ruoanlaitossa.

Puhetta tulee. MinkäsLeo sille voi, että tyhmä aikuinen ei ymmärrä! Joka tapauksessa on vaativia ilmauksia, helliä ääniä ja keskustelua.

Tärkeää on siivota omaa lelulaatikkoa eli kaivaa lattialle paljon yli kulloisenkin leikin vaatimia lelukasoja: itse asiassa on jo opittu etsimään tiettyä lelua. Joitakin leluja on opittu jo nostelemaan laatikkoon päinkin. Tutkiminen ei ole enää pelkkää maistelua, asioita tulee tarkkailla, sormeilla ja pohtia ankarasti kaikilta kanteilta.

Lukeminen on jo pitkään ollut paljon muutakin kuin kirjan kulman työntämistä suuhun, nyt on jo selviä suosikkisivuja, kuvia, lorunpätkiä. Mutta ah, mikään ei varmemmin pysäytä kuin tv:n

tunnusmusiikki, hurmokseen saa esimerkiksi uutisplimplotus tai Emmerdalen alkusävel!

Nyt Leo osaa jo vitsailla, esimerkiksi hirmuisen hauskaa on lähteä karkuun ja varmistaa, että toinen varmasti saa kiinni. Kylpy on myös aivan ihanaa, ja karkuunlähtöspurtti sängyn päällä kuivatellessa on vielä hurmaavampi juttu. Kissaa osataan pitää hyvänä, joskaan kissa ei ihan ymmärrä,kun se hyvänäpito on samaa kuin leikkileijonankin hyvänäpito.

Aika upeaa on huomata, kuinka Leo tunnistaa jo omat kuvansa, selkeästi nauttii niiden katsomisesta, isojen studiokuvien, mutta myös kameran näytön kuvien.

Rytmiä on veressä, tanssi ja taputtaminen sujuu. Vilkutus on ylhäistä tyyliä. Yhdellä sormella osoitellaan ja myös osataan seurata suuntaa, jota aikuinen osoittaa.

Joitakin ehdottoman tärkeitä asioita on, esimerkiksi värit, kuvien silmät ja taustavärit, jotkut esineet (varsinkin kello).

Näin kun kirjoittaa, tuntuu kuin muuta ei tekisi kun tarkkailisi pedakoomisesti tai suorastaan kliinisesti. No ei se niin ole: pikku-ukko on ihan ihana, mutta minkäs sille voi, että joka kerran tavatessa on hirmuisesti uutta opittu. On sekä hengen että kropan kehitystä ja se tuntuu hyvältä, vaikka ei kai se lapsi sen vähemmän rakas olisi,vaikka ei kaikki olisikaan kunnossa.

Suurin juttu ja Leon ansio on kuitenkin tällä kertaa se vapautus pahasta mielestä, katko ajatuksissa sen toisen pienen pojan ongelmista. Ja samanlainen nokkela ja rakas oppija sekin pieni poika oli. On?