Yöllä satoi lunta. No olisiko ihme, tänä vuonna?
Eli kevät on kolmena yönä peräkkäin ottanut takapakkia: aamulla on uusi, puhdas ja vitivalkea pinta heijastamassa ja hidastamassa sulamista. Sehän sopii minulle, hiihtäminenhän on vielä kesken.
No, se uusi lumi kovassa aamupakkasessa voisi olla aika mölö juttu. Etukäteen päätin, että tänään ei sitten suksi luista, hiihto on nihkeää kuin kumimatolla, suksi jopa natisee kuin kumilla.
Vaan mitäpäs? Kone oli käynyt, ruopaissut vanhan lumen pintaan, oli ladun pinta kova, erittäin liukas, potku pitkä ja ilman ponnistuksia, rasvansulatusteholla ja maisemia katsellen olin jo tunnin päästä kotona, vain hartiat märkinä kympin lenkin jälkeen. Oikein piti jarrutella, että olisi pitempi naatinto - siihen en sentään rupea, että istuisin voitelukopilla naama kohti aurinkoa tai seisoisin ladulla poikittain samasta syystä. Nämä em. auringonpalvojat ovat varma kevään merkki, ja tänään oli kyllä heille tilaa, kaikkihan "tiesivät", että keli on huono...
Eilen kävin jäällä. Latu oli jalankulkijoiden polkema ja urat kovin matalat. Mutta ilma ja keli olivat vuoden parasta ja uskomatonta, pystyi hiihtämään missä vain. Hanki kantaa.
Onpa monesti käynyt niin, että olen lähtenyt aamuhankiaisella ja päässyt todella kauas.
Ja puolelta päivin on sitten ensin kuulunut humps ja kohta: - Perkele! ja sitten on ollut äitiä ikävä uppohangessa, onpa joskus soitettu hakijakin lähimmälle tielle.
Hassua. Olen semiprohiihtäjä. Takana (ja edessä?) on kymmeniä tuhansia kilometrejä,
enkä löydä itsestäni yhtään hiihtokuvaa!
Eli kevät on kolmena yönä peräkkäin ottanut takapakkia: aamulla on uusi, puhdas ja vitivalkea pinta heijastamassa ja hidastamassa sulamista. Sehän sopii minulle, hiihtäminenhän on vielä kesken.
No, se uusi lumi kovassa aamupakkasessa voisi olla aika mölö juttu. Etukäteen päätin, että tänään ei sitten suksi luista, hiihto on nihkeää kuin kumimatolla, suksi jopa natisee kuin kumilla.
Vaan mitäpäs? Kone oli käynyt, ruopaissut vanhan lumen pintaan, oli ladun pinta kova, erittäin liukas, potku pitkä ja ilman ponnistuksia, rasvansulatusteholla ja maisemia katsellen olin jo tunnin päästä kotona, vain hartiat märkinä kympin lenkin jälkeen. Oikein piti jarrutella, että olisi pitempi naatinto - siihen en sentään rupea, että istuisin voitelukopilla naama kohti aurinkoa tai seisoisin ladulla poikittain samasta syystä. Nämä em. auringonpalvojat ovat varma kevään merkki, ja tänään oli kyllä heille tilaa, kaikkihan "tiesivät", että keli on huono...
Eilen kävin jäällä. Latu oli jalankulkijoiden polkema ja urat kovin matalat. Mutta ilma ja keli olivat vuoden parasta ja uskomatonta, pystyi hiihtämään missä vain. Hanki kantaa.
Onpa monesti käynyt niin, että olen lähtenyt aamuhankiaisella ja päässyt todella kauas.
Ja puolelta päivin on sitten ensin kuulunut humps ja kohta: - Perkele! ja sitten on ollut äitiä ikävä uppohangessa, onpa joskus soitettu hakijakin lähimmälle tielle.
Hassua. Olen semiprohiihtäjä. Takana (ja edessä?) on kymmeniä tuhansia kilometrejä,
enkä löydä itsestäni yhtään hiihtokuvaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti