Aimo Kalevi

Sunnuntaiaamu.  Olemme ihan kirkonkylällä, Kaivokselassa.  Olisi kohta kotiinlähtö, mutta kun Taunus ei lähdekään käyntiin.  Vähän käy epäsäännöllisin kierroksin ja sammuu.  Välilllä käy pitempäänkin, mutta ei ota kaasua vastaan.  Täydellinen tumpelo automies ei tajua, kone näyttää ihan ehjältä.  Takaisin sisälle siis - ja onneksi kämpässä on puhelin!
Mutta kenelle soittaisin.  Ensimmäinen ja viisain valinta osui oikein ja kohta porhalsi Wartburg, ASI-21 se oli, paikalle.  Konepelti auki, virranjakajan kannen kaksi jousta rämps ja kansi pois.  Katkojan kärjethän ne vialliset olivat.  Huoltoasemakin aika lähellä oli, ja siihen maailman aikaan niillä oli jopa varaosia.  Eikä mennyt kuin sujaus, kun kärjet oli vaihdettu ja samalla opetettu minullekin, kuinka se tehtiin - jouduinpa Simcan kanssa aikanaan Korialla siihen puuhaan vesisateessa ja todella huonoissa valaistusoloissa.

Mikä lie loma-aika ollut, mutta olimme jälleen Helsingissä ja ihan arkipäivänä.  Kyläreissu Käpylään edessä.
Loistava emäntä oli työstä uupunut, eikä todellakaan olisi tarvinnutkaan leipoa.  Teetä oli, oli kahvia joillekin, ja neljä henkeä mussutti ranskanleipää, floralla siveltynä, ja pekonimakkaraa päälle.  Uskomattoman hyvää! 
Aamulla oli meidän laiskimusten mukava seurata perheen aamurutiineja.  Oli menoa ja lentoa ja illan hyvä olo olikin aamun arkea.  Ne leppoisat olivat kireitä ja ohjeistusta päivään tuli aika tiukkaan sävyyn, kumpikin oli töihinsä lähdössä.

Punahilkantielle olimme vieneet mukanamme Mampe Boonekamp-pullon.  Tavara on hirmuisen vahvaa katkeroa.  Yksi pieni lasi saattoi kiertää ringissä ja palata melko täytenä takaisin: ei se pahaa ollut, mutta niin vahvaa, että kertasuullisen piti olla pienen pieni.  Kolmanneslitran pullosta riitti ja riitti.  Siinä seurusteltiin ja käytiin ihmettelemässä isännän lukusoppea, opiskelijanuorukainen oli väsännyt vaatehuoneeseen lukupiilon ja työrauhaa.  Lukikin, valmistui.
Pullo tietysti vaani pöydällä ja palatessamme näimme, että pieni poika nappasi suullisen.  Itkua?  No ei, ennen kuin otimme hätäisesti pullon pois, sehän oli hyvää.  No, lohdutukseksi Mika sai pikku elefantin siitä pullon kaulasta roikkumasta.
On se niin hurjaa tavaraa kuitenkin, että 1,5 litran kokis muuttuu vihertäväksi ja siinä alkaa leijailla juustomaisia hiutaleita, jos luulee lantraavansa. Maku on edelleen hyvin vahva.

Hullun halpa heinäkuu tarkoitti todella halpaa lentomatkaa Helsinkiin.  Perhe oli kasvanut ja mukaan otettiin lentokoneeseen siis Maija ja Mikko ja mieletön kamavarasto, vaunut myös, totta kai.  No Manta oli Saabilla vastassa ja niin mentiin hurukyytiä Mäntsälään, piti vähän vissiin näyttää Saabin kulkuakin.  Seurusteltiin, tutustuttiin taloon ja remonttiin.  Pihalla oli mainio sauna ja löylyihin pääsi.
Saunan jälkeen äijät ajoivat Saabin koivun alle, löytyi hyvää musiikkia soittimeen ja kas vain, viskipullo, taisi olla Dimple, vaikka kaatoryypyistä ei ollut kysymys ("Inkkarin" kalamiehet ottivat hauen saatuaan hömpsyn).  Vaimoväki oli luvannut huolehtia pesut ja pusut ja anestesian, so. mikä oli miesten istuessa hyvillä auton penkeillä kauniissa kesäyössä, ovet auki, musiikki sen verran kovalla, että voi keskustellakin.  Pullo vajeni: en mikään viskimies ole, seuraavana päivänä olisi mm. Korkeasaareen meno, pidin hiljaisempaa tahtia ja jopa hiukan kaadoin tilaisuuden tullen isännän lasiin omastani.  Riittävän pätkässä kyllä varmasti olin, kun nukkumaan kömmimme.

Tuli ns. aamu, ehkä puolipäivä oli, kun oikeasti heräsin tähän maailmaan.  Isäntää vähän vielä nukutti.  Aamukahvit, lounaat siinä meni, ja Manta lähti viemään meitä Helsinkiin.  Muistikuva isännästä oli, kuinka hän istui pää käsien välissä saunan portailla ja ilmoitti kuolevansa.  Lapa kuitenkin hiukan nousi heiheiksi.
Tämä tarina on yhdestä syystä tärkeä kertoa.  Saimme sovittua jo alkuillasta Saabissa, että meidän ei ole pakko koko ajan olla "hauskoja", kertoa vitsejä, puhua siis vain pintajuttuja, heiluttaa häntää, saamme oikeasti olla ystäviäkin.  Paljon tulikin juteltua, jopa itsekin laskin syvälle kuoren alle.  Hyvä seuramies - Kale oli myös asioita pohtiva ja tunteva melkein sukulainen (pikkuserkun mies).

(Tämähän ei tähän kuulu, mutta se reissu jatkui niin, että parikin kertaa katua ylitäessä lastenvaunujen pyörä putosi, esimerkiksi ratikkakiskoon.  Tekniikka kehittyi: toinen kantoi vaunun lapsineen turvaan, toinen koppasi pyörän ja Maijan.  Ja Maija 4 v osoitti olevansa hirmuinen kävelijä, koko reissu Korkeasaaressa onnistui ilman rattaita.)

Uhota piti, kun 50-vuotispäivä lähestyi.  Ajelin Turkkuseen pyörällä.  Suunnitelma oli loistava, pyörään vain evästä ja juomaa, Ritu ajaa punaisella Ladalla samaa reittiä ja tuo vaatteet ja yöpymistarpeet.  Mäntsälä olisi sopiva yöpaikka.  Hienoa oli, että oli juuri hankittu ihan ensimmäiset kännykät, vuosi oli 1997.
Matkaan, Hopea!  Hopea oli siis kolmivaihteinen laatikkopyörä, loistava kiinalainen peli, kuormaa sietävä ja hyvin rullaava Falcon.  Hyvin meni, vain mukavia muistoja pyöräilystä ja uimarannan lapsista, mäkiautokisasta matkan varrella, lounaasta Pukarossa.  Kiirettä ei mihinkään.

Ja ystävyys jatkui ruoan, saunan, kissojen, seurustelun merkeissä.  Aamulla palvelu vielä pelasi niin hyvin, että isäntä ajoi autolla edelläni pari kilometriä ja opasti parhaalle reitille.  Räyskälät ja Pilpalat ajelin pölyssä, välttelin isoa tietä, mutta ennen Forssaa palasin pikiteille.  Reissun isoin ikävä sattui Forssan liikenneasemalla.  Kävin syömässä yhden ilmansuunnan pois, sillä aikaa joku vitsikkäästi heitti molemmat pyöränventtiilit ns. mäkeen, tavarat saivat olla kiinni pyörässä koskematta.  Huoltoasemanhoitaja sanoi, että näin käy päivittäin ja antoi ilmaiseksi uudet venttiilit, jopa täytti renkaat.

Synttärit.  Heti Mäntsälässä pihaan kurvattuamme tulomalja, laatukonjakkia.  Ruoan kanssa konjakkia.  Kahvia ja konjakkia.  Jopa saunajuomana kiersi sahausmukina valtava konjakkilasi.  Takaan, että konjakki ei ole hyvä juopumisjuoma.  Sen voi tietää vaikkapa siitä, että seuraavana päivänä noin viideltä olin mielestäni lähtökunnossa...

Harvoin tavatessa juttu jatkui siitä, mihin jäätiin viimeksi.  Kiitos siskolleni, että hän jaksaa viitsii kehtaa koota laajan suvun kesäisin syöminkeihin Lemille.  Siellähän se Makkonenkin!  Vaan eipä enää, mutta mukana kuitenkin vielä kauan.

Ihan hassua on, että tästä armoitetusta kalamiehestä minulla ei taida olla yhtään kalareissumuistoa!
Muutenkin tässä on vain nopeasti mieleen välähtäneitä asioita.