Etuoikeutetut

- Tämä on viimeinen pisara!
Juhlapuhujan viimeinen lause tuli paatoksella ja tarkoittaen.  Se jäi kaikumaan auliin yleisön mieleen.  Itse asiassa lause oli kuulijoille niin totta, että perustettava uusi, salainen järjestö otti nimekseen "Viimeinen pisara".
Nimi oli hyvä: nimi antoi syyn ja oikeutuksen toimia niin kuin toimittiin.  Olihan muitakin ehdotuksia, esimerkiksi "Kani" viehätti, se kun kertoi asiaan vihkiytyneille heti, kuinka kehitysmaissa ihmiset lisääntyivät kuin kanit.  "Tulva" taas antoi ymmärtää, kuinka nämä kanit ja pakolaiset tunkeutuivat yhä suuremmin joukoin meidän valkoisten eläteiksi.

Se viimeinen pisara oli vallankumous Saudi-Arabiassa ja sen seurauksena uusi sisällissotien aalto arabimaissa.  Miljoonia pakolaisia tunki yhä lähemmäs Eurooppaa, mutta myös Amerikkaa, sillä USA oli perinteisesti tukenut Saudin kuningashuonetta.  Tällä kertaa pakoon joutuivat ankarimmat islamistit ja fundamentalistit, mikä ei todellakaan helpottanut vastaanottamista.

Muutama luotettava mies oli keskustellut pitkään.  Oli perustettu solu, ei puhumaan vaan toimimaan.
Jokainen tahollaan etsi lisää luotettavia miehiä, ja niin oli tultu tähän.  Nyt oli joukossa jo riittävästi rahaa, tietoa ja vakaumusta toiminnan aloittamiseksi, kun salaa oli mukaan liittynyt kristillisiä vaikuttajia, tiedemiehiä, korkeita sotilaita ja isänmaallisten puolueiden edustajia. Jopa valtionpäämiehiä oli mukana, mutta he eivät voineet osallistua kokoukseen julkisen asemansa takia. Useimmat toimivat julkisesti aivan päin vastoin!

Alusta asti oli selvää, että toiminta kattaisi väestönkavun rajoittamista molemmista päistä kehitysmaissa.  Puututtaisiin niin syntyvyyteen kuin kuolleisuuteenkin, radikaalisti eikä vain teoriassa.  Ja koska toiminta ei ollut nykyisen kansainvälisen lainsäädännön mukaista, sen oli oltava salaista - salaisuuden pitämistä varten oli ensiarvoisen tärkeää perustaa sisäisen turvallisuuden yksikkö täysin valtuuksin vangita, tuomita ja panna katoamaan.

Alku oli vaatimaton.  Omaa aktiivisuutta ei vielä ollut, mutta onneksi maailmasta löytyi diktaattoreja tuhoamaan omaa kansaansa, terroristeja tuettaviksi sillä ehdolla, että he toimivat vain Euroopan ja länsimaiden ulkopuolella.  Ja kyllä ne toimivatkin, mutta miljoonakaan kuollutta ei ole kuin pisara meressä globaalissa mittakaavassa.  Mutta kulissien takana tapahtui, koko ajan erilaiset työryhmät toimivat ja keksivät ja kehittivät yhä tehokkaampia joukkovaikutusaseita - tuhoaseitahan ne eivät olisi, sillä niillähän pelastetaan maailma meille, joille se kuuluu.

Yllättävän vähän kurinpidollista toimintaa tarvittiin, joku lääkäri katsoi olevan lääkärinetiikan vastaista kehittää välttämättömiä tuhovälineitä, hän siis katosi. Joku ideologi oli eksynyt joukkoon, esimerkiksi eräskin yritti väittää, kuinka elinoloja ja rauhaa kehittämällä pakolaisuus vähenisi, mutta hän oli väärässä seurassa ja jouti pois.

Talous on aseista mahtavin, mutta kansainväliset lait ja sopimuket säätelivät sitä.  Joka tapauksessa siihen satsattiin ja siltä odotettiin pitkän ajan kuluessa eniten.  Rajojen vartiointi ja aseellinen pakolaistulvan torjuminen oli vain itsepuolutusta, mutta politiikka oli keskeisessä asemassa kääntämään kokonaisten kansojen päät - paljon ei olisi tarvittukaan.  Siis populisteja ja isänmaallisia tuettiin.  Mutta heti oli puututtava syntyvyyteen ja kuolleisuuteen.

Hankalaa päätettävää jäi jäljelle, vaikka etiikka oli lakaistu nurkkaan.  Kuinka levitetään esimerkiksi sterilisoiva aine tai bakteeri kattavasti ja kuinka estetään niiden joutuminen omaan väestöön?
Kuinka kehittää salaa ja nopeasti sellaisia aineita, joita ei heti tutkimalla havaittaisi?
Vesi havaittiin avaimeksi.  Suurkaupunkien vedenpuhdistuslaitoksiin olisi helppo sujauttaa kapseli, vaikeampaa olisi käydä joka kyläkaivolla.  Lentolevityksellä kokonaiset vesistöt olisi helppo saastuttaa.  Ruoka-apu, jopa hätäapumuona ja vedenpuhdistustabletit olisi helppo myös käsitellä.
Tiedemiehet saivat rauhassa tutkia ja kehittää, sillä lääketeollisuus on parhaiten salattuja ja suojattuja aloja.

Aika pian tuli selväksi, että toiminta olisi tärkeää myös länsimaiden sisällä.  Miksi hyysätä ja elättää taparikollisia.  Mihin kukaan tarvitsi vaikeavammaisia tai vajaamielisiä, mustalaisia tai kommunisteja?  Poliittiset vaikuttajat saivat siis lisää tehtäviä.  Stalin, Mein Kampf ja Kolmas valtakunta tarjosivat keinoja, jotka eivät mitenkään olleet vanhentuneita nytkään.

Nyt on Haagissa kansainvälisessä oikeudessa tungosta.  Vaikka kuinka varjeltiin salaisuutta, se paljastui kolmen syyn takia.
Talousmiehet huolestuivat: markkinat kapenevat, kun ei ole tarpeeksi riistettäviä kehitysmaissa.  Mistä saadaan alipalkattu työntekijä tekemään suorittava työ? kokonaiset kansatkin menettävät taloudellisen merkityksenä, ja neuvoja ja ohjeita kyseltiin aivan liikaa ja vääriltäkin, so. humaaneiltakin ekonomisteilta - kyllä, sellaisiakin voi olla!

Toinen paljastumisen syy oli järjestön nimi!  Saksassa  järjestön toisensa tuntevat jäsenet ottivat huumorimiehinä käyttöön jonkinlaisena tunnisteena tavakseen sanoa, heh heh, "...doch dir das lezte Tröpchen in Hosen fällt. Ja suomalaiset perässä:  - Lerkuta, minkä lerkutat, viimeinen pisara putoaa housuihisi kuitenkin.  Herättihän se huomiota, ikivanha vitsi ihan liian usein kuultuna.  Tai siis osa: yleisimmin sanottiin vain "Housuihisi".

Varmin paljastus oli naisen poisjättäminen.  Miksi jätettiinkään?  Olihan näyttöä, kuinka nainen osaa olla tarpeellisen julma, oli Thatcherit, Meinhofit, Leila Khaledit.  Mikään ei varmista paljastumista varmemmin kuin naisen vaisto oman ukkonsa salaperäisistä menoista.