Tappio?
Turvaneuvosto on se, joka nopeasti reagoi, kun maailmassa palaa tai edes kipinä lentää.
Turvaneuvostolla on valtaa vaatia, jopa painostaa tekemään oikein. Sillä on jopa sotilaallista valtaa.
Pysyvät jäsenmaat hanakasti kuitenkin käyttävät veto-oikeuttaan, eikä voidakaan toimia. Israel saa edelleen jatkaa palestiinalaisten kurjistamista, Syyrian presidentti ei eroa, siis kriisi toisensa perään kärjistyy.
Tässä mielessä en ymmärrä, miksi turvaneuvostoon halutaan (haluttiinko?)vain lännen omia liittolaisia: Australia on SEATOn kautta lännen leirissä, Luxembourg NATO-maa.
Mikä olisi Suomi? Omasta mielestämme olisimme pikemminkin lääkärin kuin tuomarin virassa (sanoi Urho Kekkonen), valitettavasti muu maailma ei meitä sellaisena nähnyt.
Puolueettomuutemme on kai itäpuolueettomuutta ja epäkohtiin puutuminen liikaa lännen tekemien ihmisyys- ja valtioloukkausten näkemistä? Tai sitten olemme ne kolme apinaa, emme näe, kuule tai ainakaan sano mitään, so. olemme suomettuneita.
Suomi voi olla juhlapuheittemme Rauhanturvaamisen ykkösmaa oikeastikin. Suomi voi olla aloitteellinen kertomaan epäkohdista turvaneuvostolle. Suomi voi tunnustaa myöskin janon, nälän, sosiaalisten ongelmien, poliittisten järjestöjen, talouden, uskontojen uhan rauhalle ja reagoida. Mutta miksi kukaan ei tuo koskaan pysyvien jäsenmaiden aiheuttamaa uhkaa maailmanrauhalle käsittelyyn? Suomi aidosti sitoutumattomana voisi - mutta Suomi on EU:ssa, Suomi kärkkyy NATO:on.
Nekin asiat, joita neuvosto ei ota käsittelyyn saavat julkisuutta. Ne asiat, jotka neuvosto kaataa vetolla, saavat julkisuutta. Nekin ovat olemassa ja ne olisi saatava näkyviin. Vaikka astuisimme USA:n varpaille.
Luxembourg haki jäsenyyttä ensimmäisen kerran. Ranskankielinen maailma haki omaa edustajaansa.
Tai sitten tämä ruhtinaskunta on maa maiden joukossa ja ansaitsi vapaassa äänestyksessä ylivoimaisen voittonsa. Pulinat pois.
Mutta itä jäi ilman. Myös muslimimaailma jäi ilman. Latinalainen Amerikka ja Afrikka ilman. Eikä seuraavassa valinnassa tunneta vuorotteluperiaatteita. Pelkoni on, että yhä enemmän saamme neuvostosta USA:n käsikassaran. Uhka rauhalle on uhka vain lännelle?
Jo nyt NATO on ottanut rauhantyön ja rauhaan pakottamisen asiakseen. YK on jokseenkin mitätön tekijä, pääpaino on lännen ja vain lännen antamalla mandaatilla tapahtuvassa aseellisessa puuttumisessa. Koko maailman antama mandaatti olisi kuitenkin saatava.
Onneni on kuitenkin huomata, että tärkein rauhantyö tapahtuu ihan muualla kuin Turvallisuusneuvostossa. YK:n erityisjärjestöt ja lukemattomat muut pyyteettömät tai poliittisiin tai uskonnollisiin järjestelmiin sitoutumattomat järjestöt tekevät maailmasta oikeudenmukaisempaa paikkaa elää, pohjan rauhalle.
Ja USA:lla on näissä elimissä tasan yksi ääni, jäsenmaksuosuudesta huolimatta yhtä paljon kuin vaikka Kiribatilla. (Mikä ajoittain tietysti näkyy esimerkiksi USA:n kieltäytymisenä jäsenmaksujen maksamisesta, mutta tämä rauhantorpedointi on toisen jutun arvoinen.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti