Käskynjaolla

- Ei tämä passaa!
Luomakunnan kukintajaoston Suomen esimies keikkui vuoroin kantapäillään, vuoroin päkiöillään.  Peukalo oli tiukasti rähinäremmin alla kun hän katsoi julmasti neliriviä edessään.
Kasviheimojen kukittajat eivät oikein tienneet, mihin katsoa, jokaisesta tuntui kuin esimies oli katsonut häntä ja ainoastaan häntä.
- Mistähän oli kysymys, olinkohan juuri minä tehnyt jotakin väärin?

Kyllä selvisi, mikä oli vialla.  Koska toukokuu oli poikkeuksellisen lämmin, kaikki halusivat kukittaa omat kasvinsa suunnilleen samaan aikaan!  Tuskin olivat pajut ja vuokot lopettaneet, kun jo tuomi puski mukaan, mutta kun hedelmäpuut ja sireenikin oli täydessä kukassa yhtä aikaa tuomien kanssa, asiaan piti jo puuttua.  Korvasieniosastolta oli tullut myös valitus: miten voi olla korvasieniä hiirenkorva-aikana, kun se meni jo, lehdet olivat jo isoja ja koivun kukinta ohi.

Tammista ja jalavista vastaavat arvelivat, että voisivat vähän viivyttää kukintaa, mutta esimies tokaisi, että se on myöhäistä, ainakin Tykissä pihakalusteiden maalarit valittavat tuoreelle maalipinnoille putoilevista tammennorkoista.

Kaikki katselivat toisiaan.  Kyllä, oli annettu periksi lämpöiselle ja valoisalle. Eikä todellakaan ollut kyse vain puista, ihan samaa peliä pidettiin ruohovartisten kanssa.
Alkoi pulina ja syyttely, ehä mie, mutku hää-tyyliin, kunnes kuului komento:
- Pulinat pois!  Asento!

Asennossa kuultiin, kuinka nyt loppukesälle ei riitä sitten mitään silmäniloa.  Juhannuksena ei saada tällä menolla edes seppelettä morsiamelle!  Riski aikanaan  hallakuolemasta ja kesän siemensadon menetyksestä oli liian suuri.  Nyt oli kyllä käynyt uskomaton tuuri.
Ja esimies jakoi porukan sukulaiskasviryhmiin, miettimään, mitä tehdä.
- Aikaa puoli tuntia!

No, mitä siinä oli tehtävissä?  Tehty, mikä tehty.  Pientä hienosäätöä oli tulossa.
Sääasemaa pyydettiin pitämään vähän viileämpää jaksoa, valkoiset kukat aikoivat pitää valtakauttaan pitempään, koiranputki ja vuohenputki aikoivat kasvaa vielä pitemmiksi ja peittävämmiksi ja varjostaa.  Paahdekallioiden, tienpenkkojen ja seinänvierten kasvit saivat rokotuksen kestää kuivaa paahdetta vieläkin pitempään.
Lupiinit ilmoittivat alkavansa kukinnan vielä toisen kerran - esimies kiitti kyllä, mutta arveli, että moni ei ensimmäisistäkään lupiineista niin pidä.  Mutta monet muutkin aikoivat yrittää toista kierrosta.  Muitakin ehdotuksia sateli, isompia ja pienempiä, mutta ei juuri kokonaisuuteen vaikuttavia.
Yksi oli hiljaa ja puristi kätensä nyrkkiin.  Pujo aikoi kukkia koko kesän ja pitkälle lokakuuhun asti, hehe! Siinähän pärskitte!

Vaikka kukaan ei varsinaisesti syyllistä etsinyt, kaikilla oli jotenkin nolo olo, syksykasveillakin, vaikka esimerkiksi silmäruoho oli jo päättänyt kukkia vasta ajallaan, sieniaikaan.
Syystäkin oltiin häpeissään, sillä kaikki tiesivät, mistä oikeasti oli kysymys: loma alkaisi, kun olisi hoitanut oman kukitusvuoronsa.  Kuukaudesta riippumatta.  Ja niin kaikki tahtoivat ensimmäisten joukkoon.

Ensi kevääksi esimies lupasi tilata sitten pitkää ja viivyttelevää kevättä.  Saa nähdä: tokihan taivaallisella sääasemalla oli muitakin toivojia kuin kukittajat, ja kun ne säänsäätäjätkään eivät hommiaan oikein hallinneet ainaisten säästöjen ja alikoulutuksen takia, saatamme ensi keväänä olla samassa tilanteessa.