Rumputulta yössä. Rapakivikalliot kertaavat ukkosen äänen. Salamanvälähdyksiä on jatkuvasti.
Joka välähdyksellä valokatkaisin ovipielessä naksahtaa ja sen vieressä olevasta pistorasiasta hyppää sininen kipinä. Tuuli poukuttaa peltikattoa ja vinkuu rakenteissa. Pimeys on syvä.
Niin kissa kuin koirakin hyppäävät viereemme ja kaivautuvat peiton alle hakemaan meistä turvaa, vaikka mitäpä turvaa nuorelleparille itsellekään toisistaan olisi tosipaikassa - minun toki pitää esittää sankaria.
Vihdoin alkaa valtava, helpottava sade ja jyrinä ja leimahdukset loittonevat. Peltikatto kohisee sadetta. Nukuttaisi, kun helpottaa, mutta vielä on tarjolla niin kissan kuin koirankin liikuttavat kiittelyt siitä, että ajoimme ukkosen pois.
Ukkonen ei todellakaan ole Nuottarannassa ollut aina läpihuutojuttu. Kerran puhelinlinjaa myöten tuli "salama" sisään, räjäytti puhelimen ja nokesi seinää johdon ympäriltä. Toisen kerran puhelin lähti lentoon, lensi keittiön ikkunan läpi pihalle asti aiheuttamatta oikeastaan mitään muuta vahinkoa.
Tiedän aivan läheltä useitakin osumapaikkoja, mm. jo lapsena kävimme ihailemassa Siven mäellä salaman halkaisemaa ja osin pilkkomaa ja polttamaa koivua.
Myrskyn lähestymistä oli joskus huimempana kiva seurata. Elosalamat näkyivät jo kaukaa, vielä kauempaa, jos istui kolmiomittaustornin latvassa. Alas tultiin kiireelläkin joskus... Usein istuimme laiturilla ja katselimme pilvien kertymistä ja saderintaman tuloa. Tuuli nousi, aallot alkoivat nousta isoiksi, kastella, oli noustava seisomaan ja viime tingassa vasta menimme sisään sadetta pakoon - jos menimme.
Trombin menoa olen saanut sivusta katsella parin sadan metrin päästä. Ei se mikään paha ollut, nosti vain vettä ilmaan ja teki polkua kaislikkoon. Pahempi oli se ukkospuuska, jota emme voineet väistää.
Olimme olleet veneellä järven toisella puolella, Kivijärven rannalla uintiretkellä ja bunkkereissa rymyämässä. Soutelimme rauhassa kotiin päin, kun äkkiä alkoivat pilvet nousta ja tuli kiire.
Pääsimme 50:n metrin päähän rannasta, kun puuska iski. Onneksi se iski suoraan keulan edestä eikä kaatanut venettä, jaksoimme hädin tuskin jarruttaa sen verran menoa, että vene ei mennyt säpäleiksi vastarannan kivikkoon, saimme sen perä edellä maihin. Aallokko ei ehtinyt juuri nousta, mutta vastatuuli riitti, vasta siellä rantakivikossa aallokosta alkoi olla haittaa. Ja alkoi sataa, vaakasuora sade esti jopa katsomisen tuuleen päin. Rannassa oli talo, ketään ei ollut kotona. Niinpä kyhjötimme leikkimökin kuistilla sadetta pitämässä, ja tunnin päästä olimmekin jo kotona. Kotirannassa oli meidät jo nähty, nähty myös, että pääsimme maihin turvassa, mutta kyllä se kännykkä olisi ollut aika mukava?
No tästä innostuneena tietysti laadimme vanhasta lakanasta purjeen. Soudimme vastatuuleen ja annoimme tuulen tuoda kotiin. Luovimista ei voinut ajatellakaan, mutta kyllä soutuveneen kölikin hiukan salli kulmaa tuuleen nähden ja kotiin aina osuimme. Piti parikin kertaa kokeilla samaa oikein tosi tuulella. Kolmikko Matti, Markku, Erkki olivat Pohjolan viikingit ja Lahnajärvi sai kokea kummia. Tämäkin hauska tietysti kiellettiin, joku oli varmaan isälle ihmetellyt.
Tykki on suojaisaa aluetta. Sadevesiastian kansi ja puutarhaämpärit saavat joskus kyytiä, halkopino voi kaatua. Seinälaatat kalisevat ja katto poukuttelee, mutta oikeaa vahinkoa ei ole koskaan tullut.
Kiitos asianosaisille.
Paljon mieluummin kuuntelen turhia varoituksia kuin kärsin vahinkoja. Niin kuin tänään: illalla ja juuri nyt piti olla kaikkien aikojen kesämyrsky. Vähän ripsii ja on joitakin kohtalaisia puuskia, mutta myrskyä ei kuulu.
Joka välähdyksellä valokatkaisin ovipielessä naksahtaa ja sen vieressä olevasta pistorasiasta hyppää sininen kipinä. Tuuli poukuttaa peltikattoa ja vinkuu rakenteissa. Pimeys on syvä.
Niin kissa kuin koirakin hyppäävät viereemme ja kaivautuvat peiton alle hakemaan meistä turvaa, vaikka mitäpä turvaa nuorelleparille itsellekään toisistaan olisi tosipaikassa - minun toki pitää esittää sankaria.
Vihdoin alkaa valtava, helpottava sade ja jyrinä ja leimahdukset loittonevat. Peltikatto kohisee sadetta. Nukuttaisi, kun helpottaa, mutta vielä on tarjolla niin kissan kuin koirankin liikuttavat kiittelyt siitä, että ajoimme ukkosen pois.
Ukkonen ei todellakaan ole Nuottarannassa ollut aina läpihuutojuttu. Kerran puhelinlinjaa myöten tuli "salama" sisään, räjäytti puhelimen ja nokesi seinää johdon ympäriltä. Toisen kerran puhelin lähti lentoon, lensi keittiön ikkunan läpi pihalle asti aiheuttamatta oikeastaan mitään muuta vahinkoa.
Tiedän aivan läheltä useitakin osumapaikkoja, mm. jo lapsena kävimme ihailemassa Siven mäellä salaman halkaisemaa ja osin pilkkomaa ja polttamaa koivua.
Myrskyn lähestymistä oli joskus huimempana kiva seurata. Elosalamat näkyivät jo kaukaa, vielä kauempaa, jos istui kolmiomittaustornin latvassa. Alas tultiin kiireelläkin joskus... Usein istuimme laiturilla ja katselimme pilvien kertymistä ja saderintaman tuloa. Tuuli nousi, aallot alkoivat nousta isoiksi, kastella, oli noustava seisomaan ja viime tingassa vasta menimme sisään sadetta pakoon - jos menimme.
Trombin menoa olen saanut sivusta katsella parin sadan metrin päästä. Ei se mikään paha ollut, nosti vain vettä ilmaan ja teki polkua kaislikkoon. Pahempi oli se ukkospuuska, jota emme voineet väistää.
Olimme olleet veneellä järven toisella puolella, Kivijärven rannalla uintiretkellä ja bunkkereissa rymyämässä. Soutelimme rauhassa kotiin päin, kun äkkiä alkoivat pilvet nousta ja tuli kiire.
Pääsimme 50:n metrin päähän rannasta, kun puuska iski. Onneksi se iski suoraan keulan edestä eikä kaatanut venettä, jaksoimme hädin tuskin jarruttaa sen verran menoa, että vene ei mennyt säpäleiksi vastarannan kivikkoon, saimme sen perä edellä maihin. Aallokko ei ehtinyt juuri nousta, mutta vastatuuli riitti, vasta siellä rantakivikossa aallokosta alkoi olla haittaa. Ja alkoi sataa, vaakasuora sade esti jopa katsomisen tuuleen päin. Rannassa oli talo, ketään ei ollut kotona. Niinpä kyhjötimme leikkimökin kuistilla sadetta pitämässä, ja tunnin päästä olimmekin jo kotona. Kotirannassa oli meidät jo nähty, nähty myös, että pääsimme maihin turvassa, mutta kyllä se kännykkä olisi ollut aika mukava?
No tästä innostuneena tietysti laadimme vanhasta lakanasta purjeen. Soudimme vastatuuleen ja annoimme tuulen tuoda kotiin. Luovimista ei voinut ajatellakaan, mutta kyllä soutuveneen kölikin hiukan salli kulmaa tuuleen nähden ja kotiin aina osuimme. Piti parikin kertaa kokeilla samaa oikein tosi tuulella. Kolmikko Matti, Markku, Erkki olivat Pohjolan viikingit ja Lahnajärvi sai kokea kummia. Tämäkin hauska tietysti kiellettiin, joku oli varmaan isälle ihmetellyt.
Tykki on suojaisaa aluetta. Sadevesiastian kansi ja puutarhaämpärit saavat joskus kyytiä, halkopino voi kaatua. Seinälaatat kalisevat ja katto poukuttelee, mutta oikeaa vahinkoa ei ole koskaan tullut.
Kiitos asianosaisille.
Paljon mieluummin kuuntelen turhia varoituksia kuin kärsin vahinkoja. Niin kuin tänään: illalla ja juuri nyt piti olla kaikkien aikojen kesämyrsky. Vähän ripsii ja on joitakin kohtalaisia puuskia, mutta myrskyä ei kuulu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti