Mutta kun niin ei tapahdu

Jos jos-sanaa ei olisi, lehmät lentäisivät.

Jos eläkeläiset äänestäisivät eläkeläisiä, olisivat taitettu indeksi ja korkeampi sotumaksu historiaa pian. Jos naiset äänestäisivät naisia, naisenemmistö vallitsisi ja äijät huutelisivat 40/60-prosenttivaatimuksia. Jos nuoret äänestäisivät nuoria, heidän ehdottomat ja tuoreet ideansa tulisivat päätöksiksi.

Mutta eihän se niin käy. Äänestäjä, joka eniten tarvitsee päättäjien apua, ei edes äänestä.
Se, joka äänestää, valitsee sen tutun ja turvallisen, mikään kun ei muutu, ei tarvitse nähdä vaivaa. Haittaako se lopulta, että ehdokas ei edes edusta minun ajatuksiani?

Yhdellä asialla saa ääniä ja mainetta. Jos yhden asian ehdokas on suuressa puolueessa, voivat toki muut tehdä sen perustyön, isossa voi erikoistua. Mutta pienessä ryhmässä otat selvää kaikesta, etsit tietoa, selvität, kysyt ja näet vaivaa.

Hyväkään idea ei mene läpi ilman verkostoa. Ja se verkosto viedä asiaa eteen päin on sillä rutinoituneella entisellä. Ikävä kyllä hänellä on myös taito mitätöidä ja jarruttaa. Nuorten raikkaat ja ehdottomat asiat jäävät jäärähaaviin helposti, eikä vain nuorten puoluetta ole.

Kaikki muutos voi tehdä kipeää, siksi turvallinen vanha pieru valitaan. Esimerkiksi luontoarvojen todellinen huomioon ottaminen vaatii luopumista, rahaa, valintoja ja vaivannäköä.
Ja vapaaehtoisesti emme luovu mistään, valistus ei riitä. Pitää olla päätöksiä ja päättäjiä. Siis valitsemme ne vanhat pierut, ettei tarvitse vaivautua ja luopua koneesta, muodista ja helposta elämästä.