Oisko ollut Heikki Renqvist, joka yritti ja yritti,mutta aina epäonnistui tenteissä. Lopulta hän sai kuitenkin papin tutkinnon ja vihkimisen "armosta vaan ei ansiosta".
Vähän samalta tuntuu nyt.
Olen toiminut, yrittänyt, vääntänyt. Jälkeä ei näy, en ole mtenkään merkittävällä paikalla poliittisesti - korjaus, en ole näkyvällä, toki merkittävällä. Ja puolue roiskaisi minulle kultaisen ansiomerkin. Olisiko osuutta 6o-vuotispäivillä ja vuosikymmenien puurtamisella siellä organisaatiossa, taustalla. Olen ollut piirin ja paikallisosaston eri viroissa ja vähemmän luottamustoimissa.
Joku tekee saman kai vuodessa. Joku tekee jotakin: Kun kunnia menee, niin maine kasvaa, väliäkö sillä, miksi muistetaan, kunhan muistetaan...
Ihan totta: joku on katkera siitä, että hän ei saa ansaitsemaansa, ihan oikeasti ansaitsemaansa kunnianosoitusta millään, kun esimerkiksi piirin toimijat eli merkin myöntäjät vaihtuvat tai kun se syntymäpäivä ei osu tähän aktiiviaikaan.
Sainhan minä jo toisen puoluestandaarinkin. Nyt se tuli omalta yhdistykseltä, aiemmin piiriltä.
Ja kuten aina, ansio riippuu tietysti myöntäjän muistista ja saajan sen hetkisestä näkyvyydestä, ei vain todellisista ansioista. Epistä on se.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti