Tietokone on siunaus. Pelkästään kirjoituskoneenakin se on entiseen verraten uskomaton: esimerkiksi korjausnauhaa ei kulu lainkaan, voit kirjoittaa pätkissä ja eri ohjelmilla ja liittää tekstejä míhin väliin haluat, voit liittää kuvia. Ja paljon muuta.
Joku laskee, piirtää tekee oikeita töitäkin koneella. (Ja vielä useammat leikkivät.)
Itse asiassa koko yhteiskuntaa romahtaa, jos esimerkiksi elektroninen pulssi tuhoaa ohjelmat ja tiedostot.
Näin blogikäytössäkin kone on kiva, saapahan ajatusten virtaa muistiin ilman paperia. Joku saattaa jopa lukea?
Mutta enpä olisi arvannut, että tietokone oikeastaan lisää paperin käyttöä valtavasti.
Enkä ole enää niin kovin hurmaantunut tiedonvälityksestäkään. Posti ei kulje, vaan katoaa aina silloin tällöin bittitaivaaseen. Kaikki eivät lue laatikoitaan saati ilmoita saaneensa viestisi. Kone tilttaa juuri, kun se tärkeimmän viestin piti tulla sinulle - juuri nyt en saa virkapostilaatikkoani auki kotoa, en sitten millään. Viestin perään pitää soitella tai se pitää muuten varmistaa. Eikä se skypettelykään varmaa ole, vaikka mihinkään asetuksiin ei kukaan hipaisisi.
Yksi hulluimmista tietokoneajan paradokseista liittyy työaikaan. Laitteen piti helpottaa työtäni,
mutta olenkin huomannut, että työaikani on lisääntynyt puoli tuntia päivässä, korvauksetta.
Kas kun ne vanhempien ja oppilaiden viestit pitää vähintään kerran päivässä käydä läpi, useimpiin vastatakin.
Joka tapauksessa olen tietokoneriippuvainen, halusin tai en. Minulla on valtava arkisto eri yhdistysten pöytäkirjoja tikuilla, levyillä, kuvia, koulutehtäviä, kirjeitä. Ja lisää tulee.
Ja vapaakenttä on hiirikäden arvoista.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti