Pääsiäisenä aurinko tanssii

Nousisinko - aurinko nostaa väreilevää reunaansa Tyysterniemen yli. Tiedän,miten aurinko tanssii pääsiäisenä. Naurissaaren melkein musta, violetti varjo pyyhkii Ruohosaaren rantaa. Aivan pian siellä rannalla leijuu valtava pääni varjo, muu ruumiini ei vielä yletä nousevan auringon valoon.
Loistava luisto! Yöllä oli täysikuu ja neljän asteen napakka pikkupakkanen, hanki kantaa kaikkialla. Ei iltapäivällä enää kannata tänne tulla, joutuu rämpimään.

Kello ei ole vielä mitään, on kiirastorstai: silti olen tavannut jo viisi hiihtäjää, kaksi verkkomiestä, kävelijän koirineen. Lokit ovat tulleet, tikat pärryyttävät, töyhtöhyyppä odottaa kaveriaan Korkkitehtaan rannassa. Yksin ei minun tarvitse olla! Mutta tänä vuonna en ole vielä nähnyt murisevia nyrkkeilijäjäniksiä, en teeriparvea soimassa. Taitaa hiihtäminen loppua liian pian?
Jää kyllä kantaa (Naskalit ovat rauhoittamassa kaulalla.), mutta joskus jopa suksifanaatikko luovuttaa ja siirtyy suota kiertämään ja poluille.

Romumonoilla ja kivikkosuksilla mennään ja voitelu on mitä sattuu. Luisto ja fiilis on silti ykköstä, meno vaivatonta vassua ja aikaa on katsella ja kuunnella, kuinka kaupunki herää ja kohina lisääntyy.
Ykskaks on täysin kirkasta ja tuulikin herää: totta kai se on navakka vastainen palatessa, mutta vaikka vassu muttuukin kuokaksi kuin ylämäessä, minulla ei todellakaan ole kiire.
En ole varsinaisesti lenkillä, harvoin olenkaan, olen jäällä. Hiihtelen, en hiihdä.
En vielä tänäänkään taida ottaa suksitelineitä auton katolta, itse asiassa taidan vielä vetää uuden parafiinin suksiin suojaksi karkeaa lunta vastaan.

Talvi oli - on - hiihtäjän unelmatalvi, ei koskaan isoja pakkasia, harvoin tuppuralunta. On iso asia, että saa asua oikean talven alueella, ja aikaa on vaikka lampaat söisivät. Ja latuverkosto oli hoidettua , usein jo puoli kahdeksalta sai painaa juuri tehtyä latua. Kunnossa ollaan!

Mutta jokainen hiihtely tuntuu jäähyväisiltä.