Aallon alla se sukelsi - ja sinne jäi?

Koijärvi-liike aikanaan synnytti ympäristötietoisuutta aivan valtavasti Suomeen. Samalla syntyi parikin vihreää poliittista ryhmittymää, joista toinen on nytkin puolueena. Muistamme ketjut ja puskutraktorit, Komsin saappaat ja Könkkölän pyörätuolitanssit hyvin.
Vihreys oli muotia - useilla se jäi city-vihreydeksi, kaupungissa on niin helppo julistaa tarvitsematta tehdä mitään, luopua mistään. Syntyihän kyllä ylilyövää radikalismiakin.

Vihreyttä tarvitaan politiikkaan. Eri asia on, riittääkö vihreys yksin aatteeksi ratkaisemaan kaikkia yhteiskunnan saati ulkopolitiikan ongelmia tai onko kaikkiin asioihin edes mahdollista sovittaa vihreää näkökulmaa. Myös vihreä poliitikko joutuu kaikkien esilletulevien asioiden ratkojaksi.

Punavihreä? Oma puolueeni on ainakin olevinaan sitä, ja olenpa nähnyt monen toverin ajavan todellisessa vihreydessä huikeasti ohi ns. vihreiden. Mutta valitettavasti kantajoukkomme (Mutua saa kirjoittaa, tämä on päiväkirja) on paremminkin materialistista: toimeentulo, leipä ovat heti saatavia, konkreetteja, vihreys tulee vasta, kun siihen on varaa ja vähän herrojen kotkotuksina.
Joukossa on todellisia ympäristöihmisiäkin, ja onneksi heitä on myös mielipidejohtajina ja vaikuttavilla paikoilla. Esimerkiksi Repovedellä muistan heitä, varsinkin Pentti Tiusasta, lämmöllä (UPM ja Voikoski sekä muutama yksittäinen luontoihminen, ennen muuta Lassi Kujala, myös ovat kansallispuiston sankareita).

Tunnus-harakkamme on oikeastaan oras, mahtaako sitäkään moni tietää?

Nyt on saimaannorppa eräs sopivasti eurovaalien alla esiin noussut/nostettu teema. Aika ei ole keinotekoinen: juuri nyt on se aika, jolloin kuutti todella kuolee verkkoon.
Se verkkokielto on hyvä valinta: siihen voi jokainen ranta-asukas vaikuttaa.
Voihan samalla muistaa liian mökkiasutuksen, veden säännöstelyn, pesimärauhan pilaamisen kelkoilla, potkurit tappajina jne, mutta yksi konkreetti asia kerrallaan on helppo pitä mielessä.
Hyvä tapa nostaa vihreää profiilia norppa meille on, ja uskon, että kyse ei kuitenkaan ole vain profiilin nostamisesta.

Ja mitäpä tekee maatalousministeri, suurfarmari Anttila? Hienosti sanottuna hän luottaa "vapaaehtoisiin rajoituksiin", rumemmin (todemmin) sanottuna hänelle on kalastaja-maanviljelijän etu norpan etua tärkeämpi. Kas kun ne vaalit ovat Kepulle kohtalon kysymys, kun samalla puolueen puheenjohtajan palli ja pääministerin paikka tutisevat.
Jo nyt ovat tekstiviestipalstat ja yleisönosastot täynnään juttuja, joissa uhotaan verkkokalastusta jatkettavan. Isäntien hallitsemia kalastuskuntia ja jakokuntia ei voi velvoittaa muuhun kuin vapaaehtoisiin sitoumuksiin - arvaa onko niissä halua lopetaa isiltä peritty verkkokalastustapa edes kuukaudeksi.

Miksi ei voi velvoittaa rajoituksiin? Riittäisi, kun rouva ministeri antaisi nopeasti asetuksen!