Tekee se säväyksen!
Metsänomistaja tiedon tasolla sanoo, että tuo pitäisi räjäyttää pois. Luonnonystävä minussa sanoo, että tuo ei edes kuulu Suomen luontoon! Se sama luonnonystävä saa elämyksen.
Valtavia puita on nurin sekä kohti luhtaa että kohti maata. Millainen on hammas, jolla ne on kaadettu, mikä voi lohkaista noin isoja lastuja? Luulisi, että suu ei kestä noin teräväreunaisia
paloja, ikenet ainakaan. Ja pesä, ei se todellakaan ole mikään piisamin lepokeko, joka sekin tuntuu mahdottomalta.
Majava on ahertanut. Kyllä se juuri siinä taitaa saada olla, siinä se ei oikein isoa vahinkoa metsälle voi tehdä. On se siinä jo vuosia ollutkin, mutta työmaa sen kun kasvaa.
Paikka on lähellä,mutta sinne ei vie tietä, ei polkua, se on turvassa - enkä sano missä, ettet veneelläkään mene. (Tai mene sinä, mutta älä kerro kaikille, saa olla rauhassa...)
Kanadanmajava, se beaver, siellä asustaa, ja luhdassa on myös piisameita - toinen tulokaslaji - ja miljoona erilaista vesilintua ja sammakkoa.
Imikät ja näsiät eivät ole vieraita, mutta joka kerta ne ovat ihan yhtä mukavia löytää samalta alueelta. Ja korvasieniäkin on. On myös metsälehmuksia, lehtokuusamaa. Paikka on todella upea, vaikka se ei enää sama olekaan: taimikot kasvavat, ja esimerkiksi pikkulepinkäisen pesäpökkelö on jo väistynyt uuden metsän tieltä. Loppukesällä löytää lakkojakin pari litraa, jos raaskii veljen nenän edestä viedä.
Suvun maita, suurelta osin siirtolaisasutukseen menneitä maita. Tuttuja. Tuohon se mummi kiukuspäissään istutti 2000 kuusentainta, aivan liian tiukkaan ja kuoli kahden päivän kuluttua. Tuossa kalliolla ovat ne keto-orvokit. Tuosta ei voi oikaista, siinä on niin paha taisteluhautalouhos. Tuossa oli Mökkönen, jo kauan sitten romahtanut sauna laituriniemen tyvessä. Pitää käydä myös laivalaiturin jäännökset ihmettelemässä: silloin ennen menimme tästä Tähti kakkosella (Oli Tähti ykkönen, tähti kakkonen ja Tähti Kekkonen silloin...) kaupunkiin mekin. Onpas vesi korkealla. Mäyrän pesäpaikallakin ehtii käydä - enää ei siitäkään ole mitään näkyvissä, luonto korjaa jälkensä. Tässä kävimme lasten kanssa tekemässä kaarnalaivoja.
Luonto ei ole hiljaa, koko alue on täynnä kevään ääntä. Uutena on mustarastaita komeine oransseine nokkineen. Tappiokin on: enää ei tarvitse varoa aukion reunan hiirihaukkaa, se aukio kun on kymmenmetristä kuusta täynnään.
Mutta kotiin pitää lähteä. Kuumakin alkaa olla: on upeista upein vappuaamu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti