Kiire

Eläkeläisen kalenterin kai kuuluisi olla kutakuinkin tyhjä. Mutta miten ollakaan, tälle ja ensi viikolle on ladattu taas aivan kunnolla, niin päiville kuin illoillekin. Alan uskoa, että eläkkeellä on kiire. Ja minä kun päätin pitää sapattivuotta.

On useita asioita, joista ei pääse eroon vuodessa, ne jatkuvat vanhojen sitoumusten häntinä tai sitten ne ovat todella tärkeitä joko minulle tai yhteisölle. Mutta on sellaisia automaatteja, joista haluaa eroon tai joista haluaa ainakin levätä - mutta kun se viiteryhmä ei usko!

Sapattivuoden idea olisi, että karsiutuisi pois se, mikä ei ole todella minua, ja jäljelle jäisi todella minulle tärkeä. Mutta kun näin se ei toimi. Tuntuu yhä, että toiset päättävät elämästäni, toiset sitovat, aikatauluttavat, aiheuttavat stressin kuin työssä ikään.

Itse olen kyllä valinnut monta asiaa myös: teen mielelläni pikku sjaisuuksia, olen mukana lautakunnissa, Unicefissa, tarhan pappana,... Kuka käski lähteä leirikouluun tai sitoutua Comenius-projektiinkaan? Olisikohan tämä nyt sitä minulle tärkeää?

Monen eläkeläisen kiire on kyllä epätosi mielikuva: se, että illalla on esimerkiksi puolentoista tunnin illanvietto, tarkoittaa ainakin puheessa kiirettä koko päiväksi. Yksi tapahtuma hallitsee koko päivää.

Ajattelin käydä metsätöissä, mutta en ehdi. Ajattelin lähteä Repovedelle ja Siikalahdelle, mutta en ehdi. Juuri pari tuntia sitoutumista keskelle päivää, ja pitkä reissu onkin mahdoton.

Kai sentään ehdin laittaa kukkapenkkiä ja vähän siivota kuuria?

Aina on aikaa olla kärttyinen ja hankala.