Keskiviikkona ja eilen olin janopäiväkerääjänä, olisiko ollut 14. vuosi?
Marketissa ei ole ikinä ennen ollut vapun alla näin hiljaista.
Oli aikaa tarkkailla ihmisiä.
Ensin kiitän keräykseen osallistuneita. Eurokin on vesiasioissa iso raha, turhaan olitte noloja (Joku antoi kympin edestä Turkin liiroja...). Useimmat olivat iloisia antajia, tuli paljon juttua hyvästä asiasta (Kuka aikuisten oikeasti tietää, mitä Unicef tekee kentällä?), Unicefin luotettavuudesta, ihmettelyä kulujen pienuudesta. Hymyjä, myötätuntoa, toiveita ensi vuodesta taas. Kriittisetkin osallistuivat: järjestön puheenjohtajan palkka oli tiedossa.
Ja Euromarketin henkilökunta oli taas kivaa itseänsä.
Ja ne ei-osallistujat? Kuinka ollakaan, juuri kerääjän kohdalla on kännykkä tai käsilaukku tärkeä.
Puhe alkaa kaverin kanssa, oikein kohti kääntyen. Ostoskärryissä on jotakin järjestämistä. Seinän ja kerääjän selän välistäkin voi tunkea. Molemmissa käsissä on oltava jotakin, jos ei muuta niin toiseen käteen vaikka sipsipussi, joka mahtuisi kyllä kassiinkin tai hanskat tai avainnippu. Osataan myös katsoa vain suoraan eteenpäin, oikein näkee, kuinka vältetään katsekontaktia ja suljetaan tuo kiusallinen kerääjä pois. Kotimaan köyhiä käskettiin auttamaan. Äyväämään ei voi ruveta, mutta sanoin että vaihdan paitaa ja teen sitä toisella kertaa - epäilenpä, että kotimaan apua toivova ei osallistu silloinkaan, toisella syyllä. (Niitä toisia paitoja on vaikkapa Nälkäpäivän keräys tai Ylen hyvä-keräys tai puoluetoiminta.)
Osallistuminen on täysin vapaaehtoista. On. Miksi siis kiusaantua,varsinkaan kun emme ole ns. aggressiivisia kerääjiä.
Jos olisin halunnut, nyt olisi voinut katseella kuljettaa suurin piirtein jokaista
kassojen läpi tulevaa, tehdä heidän olonsa tosi ikäväksikin, oli niin vähän sakkia.
Keräys on näkyvyyttä. Unicef-takissa ja nimikyltti rinnassa joka kerta mitataan järjestön arvo,tuttuus ja luotettavuus. Aika vastuu!
Luotettavuutta taitaa olla sekin, että sain kuulla omaishoitajan korvausten pienuudesta ja työn raskaudesta sairaalle hoitajalle, vatsa-aortan pullistuman viime hetken leikkauksesta,lastenhoidon ongelmista, työttömyyden ankeudesta ja paljon muusta. Sininen takki vai minun persoonani - epäilenpä takkia,vaikka yksi viehättävä rouva jopa sanoi tulleensa luokse siksi, että olin etsinyt hänen silmänsä jo kymmenen metrin päästä...
Moni fiksu/varakkaampi antaja kertoi olevansa kuukausilahjoittaja, lapsilisän maksaja.
Aika hyvä juttu: onhan hirmuisen paljon parempi saada varmaa, jatkuvaa tuloa kuin tempoilevaa ja satunnaista, joka kerta vaihtuvaa keräystuloa. Ja antaahan se keräys liian helpolla sen hyvän mielen: eurolla omatunto puhtaaksi vaikkapa koko vuodeksi.
Mikä ei yhtään vähennä keräysrahan tarvetta vakiotulon lisänä ja osallistumismahdollisuutena.
Höh. Tästähän tuli koulutusjuttu. Lukijalle palkaksi kuva vappuaamulta. On siinä komea maisema Luukkaansalmen sillalta, minkäs kuvaaja sille voi, että sumua on ja paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti