Poluille pääsee jo

Saappaat uppoavat puolivarteen. Lammelle vievä metsätie näyttää kovalta hiekalta, mutta onkin metsäkoneen jauhamaa velliä. Täytyy kulkea aivan ylitiheän taimikon kautta ja väistellä kuivia näreen alaoksia. Sata metriä, ja pääsen vanhaan sekametsään - mutta täällä saankin harppoa ojien yli. Maa näyttää sulalta, mutta osa mättäistä onkin kivikovaa ja rouskahtaa jäisesti.

Jäälle ei ole asiaa, mutta missä se telkkä luuraa: puron suun sulassa on aina ollut pulaamassa muutama, mutta nyt ei näy. Eikä näy liikettä pöllön pöntössäkään.
Mutta metsä on täynnä ääniä: koko talven kaverina on tiaisia, nyt tikka pärryyttää, kirviset huutelevat ja jopa mustarastaan huilu (saksaksi mustarastas onkin Pirol) soi tien laidassa.

Oikaisen suoraan isolle tielle. Joudun metsäkoneen runtelemaan ensiharvennusmetsään.

Latvusta, oksaa, rankaa riittää väistellä ja hyppiä yli, onneksi maa kantaa yhä.

Tällaisen metsän läpi kannattaa sitten syksyllä mennä sinne hyvään sienipaikkaan, sillä kukaan järki-ihminen ei tietenkään tällaisessa metsässä kulje.

Kierrän suon itäreunaa. Osa pitkospuulaiturista on syvällä veden alla ja jää on päällä. On häijy tunne kävellä jäällä, vaikka tiedän, että vettä on ennen kovaa lautaa korkeintaan kymmenen senttiä. Metsäpolku on taas lähes nappaskenkäkuiva.

Yllättäen laavulla on sekä kirves että saha, ihan omilla paikoillaan. Isompi yllätys on, että kuivaa ja peiteltyä jykevää puutakin on paljon. Mutta että pilkotua olisi - mahdoton ajatus. Lämpimikseni sahaan ja pilkon pari pölliä katokseen kuivumaan, ties vaikka itse tulisin ja käyttäisin.

Polku pitkospuille on aivan kuiva, eikä pitkospuillakaan enää ole vettä. Suolla on isoja lampia ja vesi virtaa kohti itäreunaa. Sammalen alla on vielä monin paikoin jäätä. Ei kuulu kuovia tai taivaanvuohta, ei näy kurkitanssiaisia vielä. Ihan toisessa reunassa vielä pidetään teerenpeliä,
mutta en viitsi palata mäelle kiikaroimaan, onhan tuota nähty. Nappaan pari karpaloa ja toden totta, monessa kohdassa sulan sammalen alla on vielä ihan kova jää.

Pääsen mopolle. Se on alempana kuin muistin. Aha, keskituki on uponnut lumeen, onneksi mopo on kuitenkin pystyssä. Se lumi, jolle vehkeen laitoin, oli kivikovaa puulaanin alta paljastunutta hankea, mutta niin vain jalka upposi siihen ja oli hieman hankala saada 83-kiloinen kone liikkeelle,kun jalka ei voinut liikkua tavalliseen tapaan paikoilleen,ahtaassa reiässä kun oli.

Kahvitti. Siis kohti kotia. Kurvasin Valintatalon pihan kautta toteamassa, että eipä ole kauppa auki, on lakko. Ja tätä lakkoa tuen koko sydämellä: on todella huono palkka, osa-aikatyötä, älyttömiä työvuoroja (esimerkiksi päivittäin kahdessa pätkässä), vapaapäivien hyppiminen viikon varrella, kun se sunnuntaiaukiolo tuli, ja ainainen epävarmuus jatkuvuudesta.

Ja voi kehno, ajovalolamppu näyttää palaneen. Ja tihkuu vettä, silti se pitää vaihtaa.

Mutta ensi se kahvi.

Ja tämä juttu.