Lunta oli, oli paljon. Pakkasta enemmän kuin miesmuistiin. Mihin se kaikki lumi katosi? metsässä pääsee kulkemaan, vesi ei ole juuri noussut. kevät on jopa aikaisessa (vaikka tänään onkin pakkasta näin aamulla).
Sinivuokot ovat aukaisseet kukkansa sateen jälkeen aurinkopaikoissa, varjossa ne nukkuvat yhä. Ja taas minä pöhkö unohdin ottaa sen salaman päältä, kuvista tulee ihan väärän värisiä. Ja näsiä kukkii jo paikoin - äitienpäiväkukka.
(Kuva on otettu 19.4.)
Joku neropatti on ajanut autolla koko Pappilanniemen pururadan ympäri.
Renkaat ovat uponneet todella syvään, varjopaikoissahan on aivan märkää, ja rata on pakko tasoitella juoksukuntoon. On pitänyt jonkun olla taas parempi autoilija ja uhota. (Ja taas vetoan niihin vieressä istuviin tyttöihin, sanokaa, kieltäkää, ei se kaveri muita uskokaan.)
Lehtoalueella on sen päiväinen sirkutus ja niemen halkaiseva laakso kuhisee lintuja.
Mutta koko ajan taustalla häiritsee kaupungin kumu, eikä sitä edes osaa sulkea pois.
Edes aamuyöllä ei nykyisin ole hiljaista, saati nyt, puoli kuudelta illalla. Tässä Lintu-Lare joskus äänitteli linnunlauluja silloin 60-luvulla, eipä tarvinnut juuri melusta välittää. Ainoa melu oli kohteliaasti lehtoria tervehtivä oppilas, joka hänkin oppi vain nyökkäämään?
Notkossakin vesi menee siististi putkea myöten polun ali. Vettä ei ole mitenkään poikkeuksellisen paljon. Kohta tässä on rentukoita ja kortteita ja lehdossa konnanmarja kukkii. On sitä vettä sen verran, että metsään ei vaelluskengällä tässä mennä. Harmittaa, kun täytemaan mukana on tullut vaahteroita polun reunaan, mitä puistopuu tässä tekee? Polku jakautuu kahdeksi ja alemmalla on vielä jäätäkin.
Tapaan tutun, joka muistuttaa siitä pedosta, joka täällä viatonta kulkijaa kyttää.
Hän on sairastanut borrelioosin (Lymen-tauti) ja se on edelleen, viiden vuoden kuluttua, päänsärkynä ja nivelkipuina ja käsittämättöminä heikkouskohtauksina jaloissa. Tuskin se punkki-peto polulla kuitenkaan kyttää, purussa. Mutta kun se näsiä ei ole polulla, kun se vuokko on auki vain aurinkoon päin kallellaan olevassa rinteessä,kun kuusamaakin pitää ihmetellä ja silokalliollakin käydä niemen kärjessä!
Vaatetta on vielä suojaksi, enkä kyllä tällä shortseissa ikinä kuljekaan. Luokkaa ei ole tänne pariin vuoteen enää saanut tuodakaan, mikä on todellinen harmi, täällä kun on koko kevät. Ja suunnistuspaikkanakin niemi on verraton, olisi.
Punkkia ei näy, mutta kirjava ja takkuinen jänis ohittaa kaikessa rauhassa 50:n metrin päästä meidät.
(Joka kesä kymmenkunta mönkivää puutiaista olen ihölta tai vaatteista löytänyt,kiinni ei ole heistä kukaan ollut vuosiin - ja taudin saadakseen veijarin pitäisi antaa imeä 18 tuntia, oli juuri lehdessä.)
Sauvakävelijöitä on paljon. Hölkkääjiä menee molempiin suuntiin. Minä en kuitenkaan osaa Pappilanniemen rataa kokea kuntopolkuna vaan luontoelämyksenä. Voisihan tuonkin kokeilla?
Toisen kerran sitten.
Klikkaa alhaalla tunnisteena olevaa sanaa "luontoelämyksiä", saat aikaisempia luontojuttuja.
Onhan niitä muitakin tunnisteita,joillapääset muihin aihepiireihin..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti