Jotakin hyvää

Ihmiset pyysivät apteekissa "jotain hyvää yskänlääkettä". Mikä muu auttoi apteekkariveljeäni kuin tehdä sellaista, reseptikin kun oli suurin piirtein tiedossa, se oli äitini äidin enon Lauri Sydänmaan keksimä...

Yllä on kuva hyvistä Peltosen suksistani, nykyisistä kivikkosuksista. Kuvan nimi on tietysti

Old Faithfull. Liukkaat,helpot voidella, kevyet, kestävät. Vuosien kaverit! Todella, varmasti yli 10 000 km (Joka vuosi varmasti yli 1000 km, parhaina 1600) ja monoja tarvittiin samaan matkaan kolmet.

Oli kerran hyvät monotkin. Ostin ne 60-luvun puolivälissä, aikaan, jolloin yleensä piti tehdä siteelle tapinreiät pohjiin. Ei tarvinnut: pohja oli juuri sopivan joustavaa kumia ja kenkä sopi siteeseen kuin siteeseen. Jos olisi vielä sellaisia suksisiteitä, olisiko tuo pari vielä käytössä?

Tammikuussa -86 ostin Turussa paidan, jota vetelin pitkälle 2000-luvulle. No se oli niin oman oloinen. Windhoekissa opin aikanaan, että T-paitaa ei kuumassa pidetä, ja ostin kaupasta kaksi kovapuuvillaista, khakinvihreää paitaa. Vuosi oli -91, ja toinen on vielä aika käyttökelpoinen,

ainakin työpaitana.

Kerran menimme Imatralle puolueen piirikokoukseen. Matkalla ostin huonekaluliikkeestä (!)

ns. laatikkopyörän, ne kun olivat Lappeenrannasta loppuneet. Ja oli hyvä pyörä, sillä ajettiin niin Joensuuhun kuin Turkuunkin ja mitään ei normaalikuluman lisäksi ilmennyt. Miksi luovuin?
No tietysti siksi, että kaikki huoltotyö aina aiheutti kovat neuvottelut: - Meillä kun ei näitä laatikkopyöriä yleensä ole laiteltu... Keskiö olisi pitänyt korjata, olisi tullut lähes yhtä kalliiksi kuin ostamani uusi pyörä.

Eräs luokka antoi erolahjana puukon. Tuohikahva, taottu terä. On kaunis esine, mutta myös helppo terottaa, käteen sopiva ja toimii. Jos tapaat minut metsässä, tapaat tämän puukonkin.

Pakissani on vasara, jonka perin appiukoltani. Sellainen se vain on, puuvartinen, metallipää sellainen vähän vanhanaikaisen kulmikas ja ruskea. Äkkinäinen ei siihen kunnolla vilkaisekaan,

ottaa vierestä sellaisen nykyaikaisen, mustan ja kiiltävän. Ja väärin tekee: kannattaisi ottaa vasara, jonka pää on juuri sopivan painava, sopivan pehmeää metallia, niin naulat menisivät suoraan sinne, mihin pitikin, taipuilematta. Sitä paitsi sorkatkin ovat ottavammat, olisiko siinäkin metallin pehmeydellä osansa?

On minulla sitten vielä se yksi ja kestävä. On ollut jo neljäkymmentä vuotta. On se tullut kalliiksi, kyllä, on sitä huollettu ja korjattu, kuluu se käytössä ja toimii tai ei.

Mutta sellaistahan se, avioliitossa.