Uusi vuosi ja uudet kujeet. Ei lupauksia, ajatuksia kyllä. Pitäisi-sanan taidan myös unohtaa, sillä
se tarkoittaa, että ei ihan tarvitse tehdä tai varsinkaan luopua mistään.
Koko elämä alkaa lupaamattakin järjestyä uudestaan: työaikaa ei uunituoreella eläkeläisellä ole. Mutta aika on edelleen tärkeä asia, pidän kiinni esimerkiksi ruoka-ajoista niin itselleni kuin perheelle. Yhteiskunnan toiminot myös aikatauluttavat ainakin jossakin määrin, kaupatkaan eivät ole auki aina. Hyvä niin, aika sitoo ihmisiin. Verkostoni ihmiset ovat yleensä töissä ja heidän aikataulunsa sitoo tietysti minuakin. Ilman ryhtiä - sen osana aikataulutusta -elämä käpertyy sohvalle.
Pidän sapattivuoden eli en aktiivisti pyrittele kokoustamaan ja varsinkaan sitouttamaan itseäni.
Päätös ei pidä sataprosenttisesti, sillä jo entisistä lasteistani poikii monenlaista ja uusi toiminta, jopa harrastaminen vaatii useimmiten tietyn hetkensä eli sen aikataulun.
Monenlainen kiinnostaa. Saan esimerkiksi opiskella ja tutkia ympäristöpolitiikkaa, kun lautakuntaan suostuin. Uusi piano vaatii opiskelemaan paitsi soittamista myös kaikenlaista tekniikkaa ja lisätoimintaa. Jokohan olisi aikaa opiskella myöskin esimerkiksi heinäkasveja ja lintuja kesemmällä? Petkeljärvet ja Karhunkierrokset odottavat. Lumikengillä pääsee soille ja sähkölinjoille. Matkustaminenkin olisi kivaa, mutta varat riittävät lähinnä liftaamiseen. Kirjakin on runkona valmis, sen kun kerää lihaa luiden ympärille. Kotona riittää kunnostamista ja remonttia.
Tuttu, aika tuore eläkeläinen toivotti tervetulleeksi "riman paremmalle puolelle". Hän elää täysillä, on kunnossa, hyväntuulinen. On se toinenkin tapa: voi olla kärttyisä, arvostella, kadehtia, marista ja vaatia. Osaan jo ihan hyvin marista taitetusta indeksistä ja kadehtia lomapalkkoja ja erilaisia lomia. Voi myös maata ja haikailla itsensä hengiltä - myös stressaamalla itseään sillä, mitä kaikkea pitäisi tehdä.
Aikaa on. Mutta olen aina sanonut, että minulle kokemus ei yksin koskaan ole yhtä vahva kuin kaverin kanssa. Missä se kaveri viipyy?
se tarkoittaa, että ei ihan tarvitse tehdä tai varsinkaan luopua mistään.
Koko elämä alkaa lupaamattakin järjestyä uudestaan: työaikaa ei uunituoreella eläkeläisellä ole. Mutta aika on edelleen tärkeä asia, pidän kiinni esimerkiksi ruoka-ajoista niin itselleni kuin perheelle. Yhteiskunnan toiminot myös aikatauluttavat ainakin jossakin määrin, kaupatkaan eivät ole auki aina. Hyvä niin, aika sitoo ihmisiin. Verkostoni ihmiset ovat yleensä töissä ja heidän aikataulunsa sitoo tietysti minuakin. Ilman ryhtiä - sen osana aikataulutusta -elämä käpertyy sohvalle.
Pidän sapattivuoden eli en aktiivisti pyrittele kokoustamaan ja varsinkaan sitouttamaan itseäni.
Päätös ei pidä sataprosenttisesti, sillä jo entisistä lasteistani poikii monenlaista ja uusi toiminta, jopa harrastaminen vaatii useimmiten tietyn hetkensä eli sen aikataulun.
Monenlainen kiinnostaa. Saan esimerkiksi opiskella ja tutkia ympäristöpolitiikkaa, kun lautakuntaan suostuin. Uusi piano vaatii opiskelemaan paitsi soittamista myös kaikenlaista tekniikkaa ja lisätoimintaa. Jokohan olisi aikaa opiskella myöskin esimerkiksi heinäkasveja ja lintuja kesemmällä? Petkeljärvet ja Karhunkierrokset odottavat. Lumikengillä pääsee soille ja sähkölinjoille. Matkustaminenkin olisi kivaa, mutta varat riittävät lähinnä liftaamiseen. Kirjakin on runkona valmis, sen kun kerää lihaa luiden ympärille. Kotona riittää kunnostamista ja remonttia.
Tuttu, aika tuore eläkeläinen toivotti tervetulleeksi "riman paremmalle puolelle". Hän elää täysillä, on kunnossa, hyväntuulinen. On se toinenkin tapa: voi olla kärttyisä, arvostella, kadehtia, marista ja vaatia. Osaan jo ihan hyvin marista taitetusta indeksistä ja kadehtia lomapalkkoja ja erilaisia lomia. Voi myös maata ja haikailla itsensä hengiltä - myös stressaamalla itseään sillä, mitä kaikkea pitäisi tehdä.
Aikaa on. Mutta olen aina sanonut, että minulle kokemus ei yksin koskaan ole yhtä vahva kuin kaverin kanssa. Missä se kaveri viipyy?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti