keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Uusi näkökulma


Makaa lapsen kanssa lattialla, hänen tasallaan - tasollehan et enää pääsekään. Varmaan huonekalut, kissapiru ja ihmiset ovat aika erilaisia niin, isoja ja outoja.


Kiipesin kolauslumien kasalle. Jopa näyttää pihapiiri erilaiselta! Siellä omenapuutasolla kaikki kutistuu, miten se kesällä niin iso piha onkin noin pieni (Iso se on, koko komeudessaan vain 511,7 neliötä, mutta kun se talo on kadussa kiinni ja tontin nurkassa, tilaa on kovasti.)

Eipä kasalla kyllä seisomaan ehdi, kun aina vaan tulee sitä lunta. Tänä aamuna lumitöitä oli viidestä puoli seitsemään. Mutta ohoh, aura tuli jo sadetta seuraavana aamuna ja pääsin tekemään solat ja sisäänajot jo ennen kukonlaulua. Viimeistelyä jäi toki iltapäiväänkin.

Töissä olen saanut tilaisuuden olla useilla eri luokilla. Eivät ole veljeksiä luokat, kaikki ovat omanlaisiaan ja toimintakulttuuritkin vaihtelevat. Eri luokkatasokin aina pakottaa tuoreutumaan. Avartaa.
Parasta kuitenkin on ollut (palkan ohella) se, että joka luokka on ottanut vastaan kuin oman ihmisen ainakin ja kaikkialla pihalla tapaa iloisia ja luontevia tervehtijöitä, kaupungila ja kaupoissa myös. Jos olisi ollut silloin aikanaan fiksu, olisi kenties hiukan enemmän vaihdellut luokkia, ainakin pitänyt tunteja vieraille luokille enemmän. ( Muistan kyllä, että vieraat tunnit ovat rankimpia, ei ole aikaa vaihdella aikatauluja tai hoitaa tuntia toisella kädellä.)

Sijaisella on kivaa,luokillakin on silloin kivaa...

Ihmisen kuulemma pitäsi uudistua ja oppia joka päivä jotakin uutta. Kun ei enää kiinnosta, on vanha. Näin opetti mm. Impi-täti (Impi Karhula), jonka elämän kohokohtaa lienevät olleet kaksi julkaistua kirjaa hyvin vanh -anteeksi, iäkkäänä - raskaasta tehtävästä kaatuneiden kunnostajana omaisille luovuttamista varten, toinen kirja kertoi hänestä herrasväen piikana Kannaksella. Impi se opetteli vaikka yhden sivistysanan päivässä, jos ei muuta keksinyt - yleensä keksi.

Kuva on uusi näkökulma pienestä pojasta. Mummo-rontti meni sitä hoitamaan, ja minä jäin tänne ruikuttamaan! Epistä on se!


1 kommentti:

Saikku kirjoitti...

Muistan Impin. Hän oli äitini kummitäti ja koko perhe kutsui häntä nimellä Impi-kummi. Minulla on kirjahyllyssäni molemmat hänen kirjoittamat kirjansa.

Muistan vielä kuinka hän sanoi monesti: Jos eile olisin kuolt, en tuotakaa ois tient.

Ihana ihminen, lämmöllä aina muistan Impi-kummia

Saija