Seminaarissa

Miksi heräsin ajatukseen, että olen kritiikittä uskomassa, mitä tuo guru sanoo?
Kesken ansiokkaan ja samalla viihdyttävän ja leppoisan luennoinnin huomasin, että minä siinä kuin muukin yleisö on täysin luennoijan vietävissä: jos sillä hetkellä olisi päätöksiä pitänyt tai saanut tehdä, koko joukko olisi muuttanut kerralla lasten asioiden hoidon päälaelleen, eurot ja muut turhat reunaehdot unohtaen.

Jos Matti Rimpelä ei puhuisi vain asiaa ja enimmäkseen perustaisi asiaansa kattaviin ja oikein tehtyihin tutkimuksiin ja niistä tehtyihin ainoisiin oikeisiin johtopäätöksiin, hän olisi aika vaarallinen vaikuttavuudessaan ja joviaalissa vakuuttavuudessaan, voisi syöttää meihin mitä vain... Ja kun hän eräissä asioissa sanoi puhuvansa vain arkipäätelmiään, omien pohdintojensa mukaisia toimenpide-ehdotuksia, nekin alkoivat tuntua lähes ainoilta oikeilta.
Jopa kahvipöytäjutut näyttivät uppoavan...

Samanlaisia vakuuttavia oikeassaolijoita olen tavannut muitakin, esimerkiksi Helenat Kekkonen ja Allahverdi tai esimerkiksi Terttu Arajärvi. Miksi siis maailma ei ole tämän parempi, toki muutkin ovat heitä kuulleet. Tiedon ja tukimuksen tilalle astuu arkirealismi, totutut tavat, näennäinen säästö, kun esityksestä kuluu aikaa?

Tiedon tasolla kaikki ymmärtävät, että ehkäisy on halvempaa kuin hoito. Siis tukeminen ennen isoja vaikeuksia, ongelmakeskeiseen sirpaloitumiseen keskittyvästä hoidosta perheiden tukemiseen ja lapsen näkemiseen kokonaisuutena, kehityksen jatkumona. Selväähän tämä, mutta....
Samoin useimmat - kaikki - tietävät, että lapsi hallitse ihmissuhteita ikä + 2 kpl ja silti esimerkiksi päiväkotiryhmä tai luokka on mikä on.

Suoranaisia aksioomiakaan emme tajua päättäessämme. Esimerkiksi perheen hyvinvoinnin tai varsinkaan pahoinvoinnin selkeää yhteyttä koulumenestykseen ei juuri oteta huomioon - hoidamme lapsen oiretta. Hoidamme oire kerrallaan vaikka koko perhettä, mutta emme kokonaisuutena.
Tai emme huomaa, ainakaan tunnusta, huikeaa ristiriitaa opettajan tai varsinkaan rehtorien ja oppilaiden näkemysten erosta esimerkiksi koulukiusaamisen yleisyydessä. (Tämä kolahti: luulin, että luokanopella on usein niin luottamukselliset välit useimpiin oppilaisiin, että lapset kertovat kiusaamisesta. Luulin myös, että kiusaamiseen puututaan, jos siitä edes joskus kerrotaan.)

Olemme laatimassa Lasten ja nuorten hyvinvointiselontekoa IV. Uskon monen Rimpeläismin jotenkin siinä edes heijastuvan. Mutta voiko valtuuston sitouttaa, vai tuleeko taas uusi pelurien
tappio lasten maksettavaksi.