Ja taas maailma pelastuu

Laaditaan ympäristöä pelastavia suunnitelmia. Esitetään rajoituksia toimintaan, esitetään sakkoja ja nostetaan ympäristöä pilaavien tuotteiden hintoja. Tehdään päästökauppaa ja solmitaan kansainvälisiä sopimuksia.


Ja pyh. Saa sopia, saa vaatia. Mitä se vaikutaa, kun ei koskaan puututa siihen todelliseen ongelmaan eli yksilökeskeiseen, länsimaiseen, kulutukseen perustuvaan elämänmalliin mitenkään. Päin vastoin: kulutuksen pitää jopa kasvaa, ja tätä varten kauppaa ei saa eikä voi rajoittaa mitenkään (paitsi omaa kauppaa suosivin, salaa protektionistisin tavoin). Ja myös kehitysmaat on saatava tähän ainoaan oikeaan malliin, johon jo Kiina ja Intiakin on saatu halulla mukaan.

Miten EU, jonka johtoajatus on rajoitukseton kauppa, voi edes uskottavasti olla ympäristöasialla?

Näpertely näkyy siinäkin, että esimerkiksi bensiinin tilalle ei oikeasti kehitetä mitään. Yhtiöt luonnollisesti vain rahastavat niin kauan kuin voivat. Palmuöljyt ja sokerit eivät todellakaan ole ratkaisu,vaan ongelman siirtämistä hiukan syrjään nyt näkyvästä, aiheuttamaan toisia ongelmia. Sähkö näyttää hyvältä, mutta sekin tuotetaan yhä pääosin väärällä tavalla, so. talouden lakien mukaan. Ja varma on, että hinta nousee, jos sähkö on jollain tasolla pakollinen energiamuoto.

Jotta kulutus kasvaa, täytyy olla markkinointi. Täytyy olla brändejä, muotia ja oikea genre. Jo näiden kieltäminen maapallolta pelastaisi maailmaa enemmän kuin nykyinen näpertely.

Maailma? Ihminen, ihmisen etu vastaan muu luonto? Ihmisen lyhytaikainen huikea elintaso vastaan tulevaisuus? Me ensin ja ne toiset kaukana perässä, vasta sitten luonto?

Ihmiseen tulee luottaa. Häntä ei saa pakottaa. Siis hänen ei tarvitse tehdä mitään. Yhteiskunta ei enää olekaan sopimus tietyistä pelisäännöistä ja yhtenäinen toimntakulttuuri, vaan se on rinnakkaiselämää toisista välittämättä. Huhuhuh!

Idässä yhteisö on yksilöä tärkeämpi - yhteisön etu tai häpeä yhteisön edessä (kasvojen menetys) voi määrätä yksilön jopa itsemurhaan! Lännessä olemme niin minä itse, että minun etuni tai vapauteni ajaa yhteisön edun edelle. Tämä näkyy esimerkiksi kehnona äänestysaktiivisuutena, oikeuksien vaatimisena ilman velvoitteita, kasvatuksen siirtämisenä toisten vastuulle, liikennekurin höllentymisenä,... Ja silti purnataan, että olemme holhousyhteiskunta.


Kokonainen armeija aivoja on valjastettu keksimään kieroja porsaanreikiä selvitä rajoituksista. Mutta useita armeijoita on markkinoinnin eri tasoilla keksimässä ja keksintöjä toteuttamassa, miten minäkin kuluttaisin yhä enemmän ja ostaisin minulle tarpeetonta yhä lisää. Yhteiskunta heidänkin koulutustaan tukee, vaikka sama yhteiskunta on rajoittavinaan luonnon tuhoutumista.
Mitä nämä terävät aivot saisivatkaan aikaan markkinoidessaan uutta elämäntapaa? Ja mitä markkinointiin nyt satsattavalla rahalla saataisiin aikaan tutkimuksessa? (Joka tietenkin suuntautuisi taas vääriin asioihin?)

Joskus tuntuu, että kaikki me räkyttävät rakit oikeastaan olemme ikään kuin yhteiskunnan jokereita. Puhumme paljon, saamme sanoa mitä vain, vähän tehdä temppujakin, mutta meidän takiamme ei muutoksia tarvitse tehdä. Ja vaikka räkytämme, isäntä pitää meistäkin huolen, potkaisee joskus, mutta silti? Jotenkin alkaa ymmärtää Linkolaakin, joka ainakin yritti olla irti.

Lisäys 20.12.2009

Kööpenhaminan kokous oli ja meni saamatta mitään aikaan. Kas kun sitä taloutta pitää yhä nostaa. No sentään ne tuhannet kokoustajat tulivat lentäen paikalle, samoin aika moni mielenosoittajakin,saatiin siis ilmastoa tuhotuksi monen vuoden annos. Sillä lailla!

Eipä silti,sopimuskin olisi koskenut vain kaikkia muita, ei juuri sitä tapausta missä kulloinenkin rikkoja kipuilee.