Mitä on mies? Eipä paljon mitään. On hän sentään edes jonkinlainen virkamies, esimerkiksi nimismies, lautamies, palomies tai perämies, ja eikös näitäkin ammattinimikkeitä tasa-arvoisteta ja latisteta! Käräjäoikeuden lautahenkilö?
Mutta nainen! Siinäpä on sukupuoli, joka on arveluttavasti ominut itselleen valtavasti suomenkieltä! Ei ole reilua tämä!
Peliä kylä huikeasti tasoittaa se, että varsinaiset synonyymit itse "nainen"-sanalle ovat useimmiten negatiivisia ainakin miesten käyttäminä, esimerkiksi akka, eukko, ämmä, huora. Mutta näitähän on sitten taas yli 70. Mistä se negatiivisuus oikeastaan tulee - ei (vanhan) miehen nimityksissä samaa sävyä ole.
Olen tehnyt sen johtopäätöksen, että naisen tulisi olla kielessäkin ikuisesti nuori ja ikuisesti kaunis, eli ajatus meikkien ja muotivaatteiden ja hoitamisen välttämättömyydestä on meihin jo sisäänrakennettu, turha minun on sitä vastaan kapinoida.
Mutta se naisen ylivalta? Sehän ei ole vain satunnainen asia, vaan varsinainen, vakinainen juttu, aivan olennainen. Ei lainkaan vaillinainen, vaan ihan kokonainen.
Vaikka hänellä olisi punainen, harvinainen kasvannainen, hänen pilvensä on kultareunainen. Tupsuttaminen johtaa siihen, että jopa muinainen, kaarnainen, halkinainen, vieläpä rikkonainen iho on kunnossa.
Poikkinainen sana silti suututtaa. Ja vaikka kävelysi olisi katkonainen, ei kun vie roskat, hän kyllä herkästi ilmoittaa, mistä kohtaa ovi on aukinainen! Hyväntuuliselta taas sitten löytyykin kahvin kanssa vaikka leivonnainen, vaikka Ritun ensimmäinen muurikkalettu toisaalta olikin lähinnä kaivannainen.
Jos tämä Simanainen, Huurinainen, Horttanainen, Paakkunainen tai Tapanainen asettuu oikeaan paikkaan asumaan, paikka on tietenkin Pornainen (mielikuvasi?), Sannainen tai Karinainen (epävarma identiteetti?), paikan on mieluiten kuitenkin oltava lounainen, tai hänestä tulee kaunainen.
Tämä koko juttu on johdannainen siitä, mitä eräänä aamuna herätessään oli ollut pohtimassa ja sitten saunan lauteilla jatkoi.
Kyllä naiseuden ydin selvisi.
Kyllä taas maailma paranee...
Mutta nainen! Siinäpä on sukupuoli, joka on arveluttavasti ominut itselleen valtavasti suomenkieltä! Ei ole reilua tämä!
Peliä kylä huikeasti tasoittaa se, että varsinaiset synonyymit itse "nainen"-sanalle ovat useimmiten negatiivisia ainakin miesten käyttäminä, esimerkiksi akka, eukko, ämmä, huora. Mutta näitähän on sitten taas yli 70. Mistä se negatiivisuus oikeastaan tulee - ei (vanhan) miehen nimityksissä samaa sävyä ole.
Olen tehnyt sen johtopäätöksen, että naisen tulisi olla kielessäkin ikuisesti nuori ja ikuisesti kaunis, eli ajatus meikkien ja muotivaatteiden ja hoitamisen välttämättömyydestä on meihin jo sisäänrakennettu, turha minun on sitä vastaan kapinoida.
Mutta se naisen ylivalta? Sehän ei ole vain satunnainen asia, vaan varsinainen, vakinainen juttu, aivan olennainen. Ei lainkaan vaillinainen, vaan ihan kokonainen.
Vaikka hänellä olisi punainen, harvinainen kasvannainen, hänen pilvensä on kultareunainen. Tupsuttaminen johtaa siihen, että jopa muinainen, kaarnainen, halkinainen, vieläpä rikkonainen iho on kunnossa.
Poikkinainen sana silti suututtaa. Ja vaikka kävelysi olisi katkonainen, ei kun vie roskat, hän kyllä herkästi ilmoittaa, mistä kohtaa ovi on aukinainen! Hyväntuuliselta taas sitten löytyykin kahvin kanssa vaikka leivonnainen, vaikka Ritun ensimmäinen muurikkalettu toisaalta olikin lähinnä kaivannainen.
Jos tämä Simanainen, Huurinainen, Horttanainen, Paakkunainen tai Tapanainen asettuu oikeaan paikkaan asumaan, paikka on tietenkin Pornainen (mielikuvasi?), Sannainen tai Karinainen (epävarma identiteetti?), paikan on mieluiten kuitenkin oltava lounainen, tai hänestä tulee kaunainen.
Tämä koko juttu on johdannainen siitä, mitä eräänä aamuna herätessään oli ollut pohtimassa ja sitten saunan lauteilla jatkoi.
Kyllä naiseuden ydin selvisi.
Kyllä taas maailma paranee...
1 kommentti:
Kyllä se on kumma. Miksi esimerkiksi satunnainen, ei satuneukko? Miksi punainen, ei punämmä? Miksi Tapanainen eikä Taparouva?
Lähetä kommentti