Joka talosta tuli ihmisiä ulos. He avasivat silmänsä ja katsoivat toisiaan. Ei se naapuri ollutkaan muuttunut toiseksi, hirviöksi, pedoksi. Ei, vaikka kaukana pääkaupungissa puuhattiinkin paha johtaja pois. Ihmiset kättelivät, jopa halailivat toisiaan, ja illalla olisi juhla, kukaan ei uskoisi kaukaa tulleita käskyjä lähteä osoittamaan mieltä.
Televisiosta tuli ajankohtaislähetys. Vieraan valtion sotilaat olivat kuin olivatkin menneet takaisin tukikohtiinsa. Ja tuossa tukikohdan portilla kasvoi aseläjä: ne tunnuksettomat sotilaat, jotka olivat miehittäneet hallintorakennuksia, luovuttivat aseensa takaisin, samoin maastopukunsa. Ahaa, oli miestä myöntää, mistä aseet ja tuki olivat kotoisin! Kansa hurrasi ja tervehti heitä kukin, ja hurraajien joukossa oli monia kansallisuuksia.
Iso maa ilmoitti asteettain luopuvansa kaikista laivasto- ja lentotukikohdistaan ystävällismielisen naapurimaansa alueella. Kymmenet tuhannet sotilaat pääsisivät kotimaahansa. Ammattisotilaiden tilanne oli hankalampi, heillä oli tähän maahan kotiutunut perhe mukanaan, muutto kaikkine järjestelyineen olisi työläs. Pienempi maa ilmoitti kyllä, että saa kyllä jäädäkin, mutta ei sotilaana, ja maan lakeja on noudatettava. Suuren vähemmistön edustaja ilmoitti kannattavansa lakia, jonka mukaan kaikkien olisi osattava tämän maan kieltä. Ja suurimmat aploodit hän sai, kun hän ääneen ihmetteli, kuinka hänen kansanryhmänsä, maahanmuuttajaryhmä oikeastaan, oli voinut vaatia itselleen osia ystävällismielisestä naapurimaasta, joka oli tarjonnut heille kodin.
Maasta kauan sitten karkotettujen kansalaisten edustaja kutsui kansaansa takaisin kotiin, ja ihmisjoukot hurrasivat.
Uutisissa kerrottiin, että neuvottelussa maan olojen vakauttamiseksi oli kaikkia osapuolia mukana, jopa syrjäytetyn presidentin puolue. Ja nekin, jotka olivat nähneet tilaisuuden lähinnä riehumiseen, rauhoittuivat. Kaikki odottivat innokkaina uusia vaaleja: paitsi presidenttiä, nyt valittaisiin uusi kaikkia edustava parlamentti, jonka tärkein tehtävä olisi säätää kunnollinen perustuslaki.
Kaasuputki oli ehjä, ei ollut kukaan leikkinyt tulitikuilla. Eurooppa sai kaasunsa, pienempi maa sai kaasunsa. Tehtiin kunnon sopimukset, ja kas, pörssikurssit nousivat, ison maan valuutan inflaatiokin pysähtyi ja koko maailma välttyi taas uudelta taantumalta. Ja isompi maa lupasi tukea pienempää kaikin tavoin taloudellisesti, ilman mitään kiristäviä ehtoja. Veljeskansaa.
Tässä vaiheessa Valtiomiehen oli pakko herätä! Koko ruumis oli hiessä ja peilistä tuijottivat säikähtäneet silmät. Ja, pahinta kaikista, muutama kasvonkohotus oli ratkennut, tätä ei enää botoksillakaan korjattaisi.
Jo kuului karjaisu: isäntä oli hereillä. - Teetä ja äkkiä!
- Tänään alkaa koko kaluston sotaharjoitus!
Televisiosta tuli ajankohtaislähetys. Vieraan valtion sotilaat olivat kuin olivatkin menneet takaisin tukikohtiinsa. Ja tuossa tukikohdan portilla kasvoi aseläjä: ne tunnuksettomat sotilaat, jotka olivat miehittäneet hallintorakennuksia, luovuttivat aseensa takaisin, samoin maastopukunsa. Ahaa, oli miestä myöntää, mistä aseet ja tuki olivat kotoisin! Kansa hurrasi ja tervehti heitä kukin, ja hurraajien joukossa oli monia kansallisuuksia.
Iso maa ilmoitti asteettain luopuvansa kaikista laivasto- ja lentotukikohdistaan ystävällismielisen naapurimaansa alueella. Kymmenet tuhannet sotilaat pääsisivät kotimaahansa. Ammattisotilaiden tilanne oli hankalampi, heillä oli tähän maahan kotiutunut perhe mukanaan, muutto kaikkine järjestelyineen olisi työläs. Pienempi maa ilmoitti kyllä, että saa kyllä jäädäkin, mutta ei sotilaana, ja maan lakeja on noudatettava. Suuren vähemmistön edustaja ilmoitti kannattavansa lakia, jonka mukaan kaikkien olisi osattava tämän maan kieltä. Ja suurimmat aploodit hän sai, kun hän ääneen ihmetteli, kuinka hänen kansanryhmänsä, maahanmuuttajaryhmä oikeastaan, oli voinut vaatia itselleen osia ystävällismielisestä naapurimaasta, joka oli tarjonnut heille kodin.
Maasta kauan sitten karkotettujen kansalaisten edustaja kutsui kansaansa takaisin kotiin, ja ihmisjoukot hurrasivat.
Uutisissa kerrottiin, että neuvottelussa maan olojen vakauttamiseksi oli kaikkia osapuolia mukana, jopa syrjäytetyn presidentin puolue. Ja nekin, jotka olivat nähneet tilaisuuden lähinnä riehumiseen, rauhoittuivat. Kaikki odottivat innokkaina uusia vaaleja: paitsi presidenttiä, nyt valittaisiin uusi kaikkia edustava parlamentti, jonka tärkein tehtävä olisi säätää kunnollinen perustuslaki.
Kaasuputki oli ehjä, ei ollut kukaan leikkinyt tulitikuilla. Eurooppa sai kaasunsa, pienempi maa sai kaasunsa. Tehtiin kunnon sopimukset, ja kas, pörssikurssit nousivat, ison maan valuutan inflaatiokin pysähtyi ja koko maailma välttyi taas uudelta taantumalta. Ja isompi maa lupasi tukea pienempää kaikin tavoin taloudellisesti, ilman mitään kiristäviä ehtoja. Veljeskansaa.
Tässä vaiheessa Valtiomiehen oli pakko herätä! Koko ruumis oli hiessä ja peilistä tuijottivat säikähtäneet silmät. Ja, pahinta kaikista, muutama kasvonkohotus oli ratkennut, tätä ei enää botoksillakaan korjattaisi.
Jo kuului karjaisu: isäntä oli hereillä. - Teetä ja äkkiä!
- Tänään alkaa koko kaluston sotaharjoitus!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti