Eri puolilla maailmaa saivat pienten kansojen älyköt - eivät siis johtajat - suurin piirtein samaan aikaan tarpeekseen. Olivat taas isot valtiot näyttäneet tapansa: pienillä kansoilla ei ole mitään merkitystä, niiden yli kävellään, kun omia etupiirejä jaellaan. Ison turvallisuus vaati alueluovutuksia, sotilastukikohtia pienen alueelle, liittoutumista. Jopa muuttoliike valjastettiin palvelemaan isoja kansoja: kun oli muilutettu riittävästi isomman kansan kansalaisia naapurimaihin, voitiinkin heille ruveta vaatimaan yhä suurempia oikeuksia, esimerkiksi omakielisiä kouluja, virallisen kielen asemaa. Jopa joskus todettiin naapuri osaksi isompaa. Vedottiin usein esimerkiksi jo muinoin pakkosovittuihin rauhanehtoihin ja rajoihin, sopivasti historiasta itselle edulliset valiten. Ja muu maailma katsoi sivusta, sympatia ei paljon auta.
Isot puuttuivat, puuttuivat jopa asein, kaikkiin maailman selkkauksiin. Syy oli tietenkin halu päästä kaikkiin neuvottelupöytiin ja ratkoa koko maailman ongelmia omaksi eduksi. Puhuttiin jopa suurvalta-aseman palauttamisesta - ei se levottomuuksien suoranainen syypää niin sanonut, sanoi vain turvaavansa kansalaisia tai tukahduttavansa kapinaa laillista hallintoa vastaan.
Se ainoa todellinen supervalta testasi aseitaan ja pönkitti asemaansa puuttumalla kaikkialla maailmassa oleviin selkkauksiin. Ja se pakotti omaan demokratian irvikuvaansa esimerkiksi pakkokeinoin mitätöimällä laillisten vaalien tuloksia esimerkiksi Chilessä ja Grenadassa.
Oli Rooman klubi, Oli Berliinin klubi. Jokohan olisi aika perustaa "klubi" ajamaan maailmanrauhaakin?
Alku oli vaatimaton, kutsuttiin vain naapureita ja muutamia, eri kongresseissa tavattuja samanhenkisiksi arveltuja tuttuja ihan epävirallisesti koolle. Vähitellen organisoiduttiin ja muodostui Helsingin klubina tunnettu yhteisö, joka kokous kokoukselta kutsui mukaansa yhä uusia viisaita - älykkyys ei riittänyt - jäseniä. Se alkoi kutsua rauhan asiantuntijoita kuultavakseen. Ja kritiikki oli aina tiukkaa, mutta asiallista, ja tulokset julkaistiin näkyvästi. Kutsu klubin luennoitsijaksi alkoi olla todella arvostettu ja haluttu, ja nyt alkoivat jo kansojen johtomiehetkin haluta vuoroaan.
Kokoukset muuttuivat monipäiväisiksi seminaareiksi. Kutsuttujen joukko laajeni. Klubi ei kaihtanut vaikeitakaan asioita, saattoi kutsua esimerkiksi uskonnollisia ääripäitä tai yltiönationalistisia selvittämään kantaansa. Kritiikittä mitään ei nielty, mutta kiihkotta ja asiallisesti sai näkemyksiään tuoda esille. Diplomatia päätettiin unohtaa siinä mielessä, että totta piti puhua, valheen sai argumentoiden huomata ja sanoa valheeksi. Tavaksi muodostui "Klubin hengeksi" kutsuttu työrauha: vaikka asia olisi miten kuuma, minkäänlaista kiihkoa ei sallittu, ei esiintyjältä eikä kuulijalta. Aluksi oli vaikeuksia varsinkin vastauspuheenvuorojen asiallistamisessa, mutta kun pari kertaa metelöitsijät poistettiin, mielipiteensä sai kukin puoli sanoa. Ja sanoi, klubilaiset itsekin hyvin kriittisinä.
Mitään erityisiä turvajärjestelyjä ei seminaarien ajaksi järjestetty. Klubi oli klubi, siellä saivat kaikki esittää asiansa. Klubi oli hovinarri, joka itsekin sai jyrähtää totuuksia mille tahansa liikkeelle tai maalle, suurvaltoja pois lukematta. Maailma tarvitsi sitä, maailma ei sitä halunnut tuhotakaan.
Vähitellen asiat alettiin ihan oikeasti esittää ja suurelta osin nähdäkin asioina, ei propagandana tai maskirovkana, eikä jälkeenpäin kerrottu tekosyy enää kelvannut toimien pohjaksi.
Klubi sai vankan aseman, jopa niin, että sille annettiin kriisinen todelliseen ratkomiseen johtavia toimeksiantoja. Vaikutus oli valtava varsinkin yltiönationalismin kitkemisessä, mutta jopa uskonnollinen fundamentalismi loiveni. Demokratiavaje huomattiin valtavaksi kriisien aiheuttajaksi. Mutta paras vaikutus oli naisen aseman nostamisessa, mikä tapahtui aluksi koulutustason nousuna ja äänioikeuden saamisena. Naisen aseman mukana nousi monin paikoin elintasokin, mikä vähensi pakolaisuutta merkittävästi.
Helsingin klubi alkoi itsekin tehdä johtopäätöksiä ja analyyseja. Vuosittain se alkoi julkaista raporttia maailman kriiseistä - niitähän toki oli ennekin nähty, mutta nämä olivat rehellisiä ja objektiivisia, ja nämä otettiin tosissaan. Raporttien tietoihin perustuen esimerkiksi suurvaltojen veto-oikeus poistettiin YK:n turvallisuusneuvostossa ja YK:lle muutenkin palautettiin sen arvovalta ja maailmanlaajuinen valtuutus toimia välittäjänä ja valvojana, ilman milloin minkäkin puolen rauhaanpakottajia tai etupiirien valvojia.
Nyt oli edessä todellinen mittari. USA:n ja Venäjän ylin johto olvat saaneet kutsun seminaarin pääesiintyjiksi. Kumpikaan osapuoli ei mitenkään voinut kieltäytyäkään, Helsingin klubilla alkoi olla jo niin suuri arvovalta.
Hyvinkin puoli vuotta aikaisemmin oli seminaarin aihe lähetetty valmisteluun, keskustelusta tulisi hyvä ja kattava.
Aihe oli lasku. Klubi oli tarkkaan selvittänyt sen perusteet, laskua ei voisi kuitata nauramalla.
Itämeren maat, Suomi ja varsinkin Baltian maat, osoittivat sekä Venäjälle että myös USA:lle laskun
omien puolustusmenojensa kasvusta, esimerkiksi Suomi uusien hävittäjien tilaamisesta ja laivaston alusten uusimisesta.
Aihe tuntui aluksi naiivilta, mutta kumpikin suurvalta tahollaan alkoi tutkia sitä tosissaan ja jo ennen kokousta mm. Kaliningradista poistettiin yli puolet keskipitkän kantaman ohjuksista, Nato vähensi julkisesti toimintaa. USA ilmoitti poistaneensa sotilaallisen doktriininsa enaltaehkäisevästä hyökkäyksestä mihin tahansa maailmassa. Jopa presidentti Trump kokosi kunnollisia asiantuntijoita valmistelemaan esitystä. Oli siis klubin arvovalta todistettu.
Kukaan ei konkreettista laskun maksua odottanutkaan. Mutta Klubi odotti suurta, yhteistä johtopäätöstä: useimmat kansainväliset kriisit ovat suurvaltojen suoranaisesti aiheuttamia ja paisuvat, koska pienten maiden on pakosta liittouduttava ja etsittävä turvaa jommasta kummasta osapuolesta.
Ja jos ei kumpikaan päävieras itse huomaisi, keskustelussa klubi kertoisi: varustelu oli kierre. Ensin (?) esimerkiksi Venäjä turvaa rajansa yhä tehokkaammin, myös hyökkäysasein. Seuraa alueloukkauksia, öykkäröintiä. Reunavaltiot tehostavat omaa puolustusaseistustaan ja kenties pakosta ja pelosta liittyvät Natoon, jolloin Venäjällä on taas lupa varustautua lisää, Nato kun tehostaa toimintaansa. Nato puolestaan ympäröi Venäjää joka puolelta kuin silmukka ja lisää läsnäoloaan yhä.
Seminaari pidetään kesällä Finlandia-talossa. Loppupäivää ei ole määrätty. Suuria tuloksia odotetaan.
Mutta jo ennen sitä Klubille syksyllä lankesi Nobelin rauhanpalkinto. Kerrankin ansiosta, useinhan palkinnon saajat ovat edustaneet juuri niitä, jotka kriisin ovat aiheuttaneetkin, palkinto on annettu ennenaikaisesti tai palkintoperusteasian selvittelyn ollessa pahasti kesken.
Isot puuttuivat, puuttuivat jopa asein, kaikkiin maailman selkkauksiin. Syy oli tietenkin halu päästä kaikkiin neuvottelupöytiin ja ratkoa koko maailman ongelmia omaksi eduksi. Puhuttiin jopa suurvalta-aseman palauttamisesta - ei se levottomuuksien suoranainen syypää niin sanonut, sanoi vain turvaavansa kansalaisia tai tukahduttavansa kapinaa laillista hallintoa vastaan.
Se ainoa todellinen supervalta testasi aseitaan ja pönkitti asemaansa puuttumalla kaikkialla maailmassa oleviin selkkauksiin. Ja se pakotti omaan demokratian irvikuvaansa esimerkiksi pakkokeinoin mitätöimällä laillisten vaalien tuloksia esimerkiksi Chilessä ja Grenadassa.
Oli Rooman klubi, Oli Berliinin klubi. Jokohan olisi aika perustaa "klubi" ajamaan maailmanrauhaakin?
Alku oli vaatimaton, kutsuttiin vain naapureita ja muutamia, eri kongresseissa tavattuja samanhenkisiksi arveltuja tuttuja ihan epävirallisesti koolle. Vähitellen organisoiduttiin ja muodostui Helsingin klubina tunnettu yhteisö, joka kokous kokoukselta kutsui mukaansa yhä uusia viisaita - älykkyys ei riittänyt - jäseniä. Se alkoi kutsua rauhan asiantuntijoita kuultavakseen. Ja kritiikki oli aina tiukkaa, mutta asiallista, ja tulokset julkaistiin näkyvästi. Kutsu klubin luennoitsijaksi alkoi olla todella arvostettu ja haluttu, ja nyt alkoivat jo kansojen johtomiehetkin haluta vuoroaan.
Kokoukset muuttuivat monipäiväisiksi seminaareiksi. Kutsuttujen joukko laajeni. Klubi ei kaihtanut vaikeitakaan asioita, saattoi kutsua esimerkiksi uskonnollisia ääripäitä tai yltiönationalistisia selvittämään kantaansa. Kritiikittä mitään ei nielty, mutta kiihkotta ja asiallisesti sai näkemyksiään tuoda esille. Diplomatia päätettiin unohtaa siinä mielessä, että totta piti puhua, valheen sai argumentoiden huomata ja sanoa valheeksi. Tavaksi muodostui "Klubin hengeksi" kutsuttu työrauha: vaikka asia olisi miten kuuma, minkäänlaista kiihkoa ei sallittu, ei esiintyjältä eikä kuulijalta. Aluksi oli vaikeuksia varsinkin vastauspuheenvuorojen asiallistamisessa, mutta kun pari kertaa metelöitsijät poistettiin, mielipiteensä sai kukin puoli sanoa. Ja sanoi, klubilaiset itsekin hyvin kriittisinä.
Mitään erityisiä turvajärjestelyjä ei seminaarien ajaksi järjestetty. Klubi oli klubi, siellä saivat kaikki esittää asiansa. Klubi oli hovinarri, joka itsekin sai jyrähtää totuuksia mille tahansa liikkeelle tai maalle, suurvaltoja pois lukematta. Maailma tarvitsi sitä, maailma ei sitä halunnut tuhotakaan.
Vähitellen asiat alettiin ihan oikeasti esittää ja suurelta osin nähdäkin asioina, ei propagandana tai maskirovkana, eikä jälkeenpäin kerrottu tekosyy enää kelvannut toimien pohjaksi.
Klubi sai vankan aseman, jopa niin, että sille annettiin kriisinen todelliseen ratkomiseen johtavia toimeksiantoja. Vaikutus oli valtava varsinkin yltiönationalismin kitkemisessä, mutta jopa uskonnollinen fundamentalismi loiveni. Demokratiavaje huomattiin valtavaksi kriisien aiheuttajaksi. Mutta paras vaikutus oli naisen aseman nostamisessa, mikä tapahtui aluksi koulutustason nousuna ja äänioikeuden saamisena. Naisen aseman mukana nousi monin paikoin elintasokin, mikä vähensi pakolaisuutta merkittävästi.
Helsingin klubi alkoi itsekin tehdä johtopäätöksiä ja analyyseja. Vuosittain se alkoi julkaista raporttia maailman kriiseistä - niitähän toki oli ennekin nähty, mutta nämä olivat rehellisiä ja objektiivisia, ja nämä otettiin tosissaan. Raporttien tietoihin perustuen esimerkiksi suurvaltojen veto-oikeus poistettiin YK:n turvallisuusneuvostossa ja YK:lle muutenkin palautettiin sen arvovalta ja maailmanlaajuinen valtuutus toimia välittäjänä ja valvojana, ilman milloin minkäkin puolen rauhaanpakottajia tai etupiirien valvojia.
Nyt oli edessä todellinen mittari. USA:n ja Venäjän ylin johto olvat saaneet kutsun seminaarin pääesiintyjiksi. Kumpikaan osapuoli ei mitenkään voinut kieltäytyäkään, Helsingin klubilla alkoi olla jo niin suuri arvovalta.
Hyvinkin puoli vuotta aikaisemmin oli seminaarin aihe lähetetty valmisteluun, keskustelusta tulisi hyvä ja kattava.
Aihe oli lasku. Klubi oli tarkkaan selvittänyt sen perusteet, laskua ei voisi kuitata nauramalla.
Itämeren maat, Suomi ja varsinkin Baltian maat, osoittivat sekä Venäjälle että myös USA:lle laskun
omien puolustusmenojensa kasvusta, esimerkiksi Suomi uusien hävittäjien tilaamisesta ja laivaston alusten uusimisesta.
Aihe tuntui aluksi naiivilta, mutta kumpikin suurvalta tahollaan alkoi tutkia sitä tosissaan ja jo ennen kokousta mm. Kaliningradista poistettiin yli puolet keskipitkän kantaman ohjuksista, Nato vähensi julkisesti toimintaa. USA ilmoitti poistaneensa sotilaallisen doktriininsa enaltaehkäisevästä hyökkäyksestä mihin tahansa maailmassa. Jopa presidentti Trump kokosi kunnollisia asiantuntijoita valmistelemaan esitystä. Oli siis klubin arvovalta todistettu.
Kukaan ei konkreettista laskun maksua odottanutkaan. Mutta Klubi odotti suurta, yhteistä johtopäätöstä: useimmat kansainväliset kriisit ovat suurvaltojen suoranaisesti aiheuttamia ja paisuvat, koska pienten maiden on pakosta liittouduttava ja etsittävä turvaa jommasta kummasta osapuolesta.
Ja jos ei kumpikaan päävieras itse huomaisi, keskustelussa klubi kertoisi: varustelu oli kierre. Ensin (?) esimerkiksi Venäjä turvaa rajansa yhä tehokkaammin, myös hyökkäysasein. Seuraa alueloukkauksia, öykkäröintiä. Reunavaltiot tehostavat omaa puolustusaseistustaan ja kenties pakosta ja pelosta liittyvät Natoon, jolloin Venäjällä on taas lupa varustautua lisää, Nato kun tehostaa toimintaansa. Nato puolestaan ympäröi Venäjää joka puolelta kuin silmukka ja lisää läsnäoloaan yhä.
Seminaari pidetään kesällä Finlandia-talossa. Loppupäivää ei ole määrätty. Suuria tuloksia odotetaan.
Mutta jo ennen sitä Klubille syksyllä lankesi Nobelin rauhanpalkinto. Kerrankin ansiosta, useinhan palkinnon saajat ovat edustaneet juuri niitä, jotka kriisin ovat aiheuttaneetkin, palkinto on annettu ennenaikaisesti tai palkintoperusteasian selvittelyn ollessa pahasti kesken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti