Rauhallinen lenkki, hiihtelen dieselillä. Jaksaa kauemmas, näkee enemmän. Jopa huomaan tutun punapään rouvan ennen kuin hän minut, ihme ja kumma: oiva todiste, että en ole menossa liian kovaa, rillit eivät ole huurussa.
Sukset toimivat. Hirmukova luistovoide pohjalla, päällä ihan tavallisin sininen. Pitona ohuesti
- 1 - -3 asteen purkkivoide, ja pakkasta on neljä astetta.
Suhahti vastaan pari yläkoulun tyttöä, tuttuja. Ne hiihtäjät. Kaukana suoralla näkyi seuraava porukka. Tässä oli tultu koululta ehkä 1 km 600 m, ja hiihtäjien ero hiihtelijöihin eli keskitasoon oli jo puoli kilometriä...
Keskiryhmässä juteltiin, oli ihan kivaa. Osa vähän luisteli, osa meni latua pitkin, kaikilla kuitenkin oli luistelusukset - kuka uskaltaisi hankkia pertsasukset tytölle, joka ei muutenkaan juuri hiihtää halua, eihän kellään ole, fossiili! Iloisia tervehdyksiä kuului, jotkut muistivat vielä.
Ja taas oli piiitkä väli. Tuli se hiihtäjien irvikuvakin vastaan. Koko aukon leveydeltä pahaa tuulta ja marinaa. Paksuja takkeja, käsineitä taskussa. Kännykät käsissä - V..tu kun tää on ihan märkä!
- Nää ei luista yhtää! Karkkia kaiveltiin, tällä kertaa ei tupakkaa sentään. Asetuin katsomaan ohimarssia, ja tapahtui kummaa ryhdistäytymistä, ladun varressa seisova kun herättää huomiota:
- Hei, se on Markku! Ihan kuin olisi jotakin valtaa tai tekemistä minulla heidän hiihtonsa kanssa. Joku moikkasikin.
Vähän tuli hyvä olo, kun muisti, että lähes joka talvi olen itse aloittanut lasten kanssa hiihtokauden suksihuollon opetuksella. Olen todellakin voidellut ja pannut voitelemaan vuosittain kymmeniä suksia, kiitos on tullut välittömästi toimivina suksina ja jonkintasoisena hiihtointona, vähintään mäenlaskuintona välitunneilla. Joinakin talvina oli voidepakki luokassakin, ja ilokseni sitä lapset myös käyttivät. Edelleen jaksan ihmetellä isiä, jotka kyllä ostavat supervälineet, mutta jotka eivät viitsi niitä hoitaa kelien mukaisiksi. Toisin sanoen isät aiheuttavat hiihdon loppumisen heti, kun ei ole pakko hiihtää?
Samoin olemme käyneet läpi pukeutumisasioita, mutta ainahan jollakulla silti oli niitä karvakäsineitä ja kaulaliinoja open keräiltäviksi latujen varsilta.
Näin siis alakoulussa, oletan että homma jatkuu. Ja ymmärrän, että yläkoulun aineenopettajan on mahdotonta tehdä samoin. Luokanopettajahan voi aikatauluttaa hommansa joksikin aikaa vaikka hiihtopainotteiseksi, toisena hetkenä korostaa ne "tärkeämmät" - OPS ei kylläkään sano, että liikunta olisi jotenkin vähempiarvoista, vaikka äidinkieli, matematiikka ja kielet ovatkin saaneet puheissa välineaineiden arvon. Itse asiassa hiihto olisi yksi aarre koko myöhempää elämää varten, sellainen jokamieslaji.
Hiljalleen lähdin kohti voitelukoppia. No mikäs se tuli vastaan? Tulihan vielä yksi uljas hiihtäjätyttö! Kärki oli jo varmaan ohittanut 3 km, tämä oli tullut ehkä 700 m. Pitkä takki, paksut muutkin kamppeet. Mutta monot jalassa. Yksi pikku juttu vain - sukset ja sauvat olivat yhä paketissa, eivät jalassa, ja tytär kävellä rouskutteli luistelubaanaan komeat montut, alla kun oli nuoskalunta ja vain ohut pakkaslumi päällä (joillekin ongelmakeli voidella). Sen verran ope olin, että käskin viereiselle polulle polkemaan. Melko sisukas, tai jääräpää: vaikka miten vastenmielistä olisi hiihtäminen, vaikka ei osaisi yhtään, on silti huomattavasti nopeampaa ja helpompaa liikkua suksilla tuolla kelillä? Yllätyin, kun tällä opellenäyttäjällä ei ollut ketään samanhenkistä hännystelijää mukana!
Oletan, että seuraavan aineen tunnilla tämä sulo on selkeästi myöhässä ja muistaa panna myöhästymisen liikunnanopettajan syyksi, se kun pakotti! (Ja ne lehtorit kyllä tietävät, miten on.)
Kun itse hiihtelen, siis en hiihdä, minulta menee noin 45 minuuttia kierrokseen pertsalla tällä kelillä. Aikaa ei oteta, mutta noin tunti menee keikkaan ajomatkoineen. Tytöillä oli kaksoistunti eli 90 minuuttia + välitunti, saattaisi ehtiä tunnille, vaikka pitäisi taukoja tai ottaisi selfieitä kymmenen metrin välein. Keulan tytöt ehtivät sillä luisteluvauhdilla kierroksen noin 35 minuutissa, ja ovat toisenlainen pikku ongelma, kun liikunnanopettaja on heistä vastuussa sen toisenkin oppitunnin; no tuskinpa nämä tytöt jättävät ilmoittautumatta kiekalta tultuaan.
Otsikon sana hikilaudat ei tarkoita samaa kuin ennen. Silloin joskus hikilaudat olivat vanhat ja huonot, vähän hävettävät, mutta niitä piti käyttää. Nyt hikilaudat ovat esimerkiksi koulun sukset, sinänsä hyvät, mutta useimmiten keliin käsittelemättömät, vanhan väriset. Tai mikä onnettominta, hikilaudat ovat ne upeista upeimmatkin uudet sukset, joita kukaan ei huolla ja voitele.
Häpeä, Suomen mies, olet tappaja! Hiihto kansanurheiluna on henkitoreissaan, muutenkin, kun talvet eivät ole talvia.
Sukset toimivat. Hirmukova luistovoide pohjalla, päällä ihan tavallisin sininen. Pitona ohuesti
- 1 - -3 asteen purkkivoide, ja pakkasta on neljä astetta.
Suhahti vastaan pari yläkoulun tyttöä, tuttuja. Ne hiihtäjät. Kaukana suoralla näkyi seuraava porukka. Tässä oli tultu koululta ehkä 1 km 600 m, ja hiihtäjien ero hiihtelijöihin eli keskitasoon oli jo puoli kilometriä...
Keskiryhmässä juteltiin, oli ihan kivaa. Osa vähän luisteli, osa meni latua pitkin, kaikilla kuitenkin oli luistelusukset - kuka uskaltaisi hankkia pertsasukset tytölle, joka ei muutenkaan juuri hiihtää halua, eihän kellään ole, fossiili! Iloisia tervehdyksiä kuului, jotkut muistivat vielä.
Ja taas oli piiitkä väli. Tuli se hiihtäjien irvikuvakin vastaan. Koko aukon leveydeltä pahaa tuulta ja marinaa. Paksuja takkeja, käsineitä taskussa. Kännykät käsissä - V..tu kun tää on ihan märkä!
- Nää ei luista yhtää! Karkkia kaiveltiin, tällä kertaa ei tupakkaa sentään. Asetuin katsomaan ohimarssia, ja tapahtui kummaa ryhdistäytymistä, ladun varressa seisova kun herättää huomiota:
- Hei, se on Markku! Ihan kuin olisi jotakin valtaa tai tekemistä minulla heidän hiihtonsa kanssa. Joku moikkasikin.
Vähän tuli hyvä olo, kun muisti, että lähes joka talvi olen itse aloittanut lasten kanssa hiihtokauden suksihuollon opetuksella. Olen todellakin voidellut ja pannut voitelemaan vuosittain kymmeniä suksia, kiitos on tullut välittömästi toimivina suksina ja jonkintasoisena hiihtointona, vähintään mäenlaskuintona välitunneilla. Joinakin talvina oli voidepakki luokassakin, ja ilokseni sitä lapset myös käyttivät. Edelleen jaksan ihmetellä isiä, jotka kyllä ostavat supervälineet, mutta jotka eivät viitsi niitä hoitaa kelien mukaisiksi. Toisin sanoen isät aiheuttavat hiihdon loppumisen heti, kun ei ole pakko hiihtää?
Samoin olemme käyneet läpi pukeutumisasioita, mutta ainahan jollakulla silti oli niitä karvakäsineitä ja kaulaliinoja open keräiltäviksi latujen varsilta.
Näin siis alakoulussa, oletan että homma jatkuu. Ja ymmärrän, että yläkoulun aineenopettajan on mahdotonta tehdä samoin. Luokanopettajahan voi aikatauluttaa hommansa joksikin aikaa vaikka hiihtopainotteiseksi, toisena hetkenä korostaa ne "tärkeämmät" - OPS ei kylläkään sano, että liikunta olisi jotenkin vähempiarvoista, vaikka äidinkieli, matematiikka ja kielet ovatkin saaneet puheissa välineaineiden arvon. Itse asiassa hiihto olisi yksi aarre koko myöhempää elämää varten, sellainen jokamieslaji.
Hiljalleen lähdin kohti voitelukoppia. No mikäs se tuli vastaan? Tulihan vielä yksi uljas hiihtäjätyttö! Kärki oli jo varmaan ohittanut 3 km, tämä oli tullut ehkä 700 m. Pitkä takki, paksut muutkin kamppeet. Mutta monot jalassa. Yksi pikku juttu vain - sukset ja sauvat olivat yhä paketissa, eivät jalassa, ja tytär kävellä rouskutteli luistelubaanaan komeat montut, alla kun oli nuoskalunta ja vain ohut pakkaslumi päällä (joillekin ongelmakeli voidella). Sen verran ope olin, että käskin viereiselle polulle polkemaan. Melko sisukas, tai jääräpää: vaikka miten vastenmielistä olisi hiihtäminen, vaikka ei osaisi yhtään, on silti huomattavasti nopeampaa ja helpompaa liikkua suksilla tuolla kelillä? Yllätyin, kun tällä opellenäyttäjällä ei ollut ketään samanhenkistä hännystelijää mukana!
Oletan, että seuraavan aineen tunnilla tämä sulo on selkeästi myöhässä ja muistaa panna myöhästymisen liikunnanopettajan syyksi, se kun pakotti! (Ja ne lehtorit kyllä tietävät, miten on.)
Kun itse hiihtelen, siis en hiihdä, minulta menee noin 45 minuuttia kierrokseen pertsalla tällä kelillä. Aikaa ei oteta, mutta noin tunti menee keikkaan ajomatkoineen. Tytöillä oli kaksoistunti eli 90 minuuttia + välitunti, saattaisi ehtiä tunnille, vaikka pitäisi taukoja tai ottaisi selfieitä kymmenen metrin välein. Keulan tytöt ehtivät sillä luisteluvauhdilla kierroksen noin 35 minuutissa, ja ovat toisenlainen pikku ongelma, kun liikunnanopettaja on heistä vastuussa sen toisenkin oppitunnin; no tuskinpa nämä tytöt jättävät ilmoittautumatta kiekalta tultuaan.
Otsikon sana hikilaudat ei tarkoita samaa kuin ennen. Silloin joskus hikilaudat olivat vanhat ja huonot, vähän hävettävät, mutta niitä piti käyttää. Nyt hikilaudat ovat esimerkiksi koulun sukset, sinänsä hyvät, mutta useimmiten keliin käsittelemättömät, vanhan väriset. Tai mikä onnettominta, hikilaudat ovat ne upeista upeimmatkin uudet sukset, joita kukaan ei huolla ja voitele.
Häpeä, Suomen mies, olet tappaja! Hiihto kansanurheiluna on henkitoreissaan, muutenkin, kun talvet eivät ole talvia.
2 kommenttia:
Olen minä yrittänyt hiihdon puolesta puhua ja esimerkkiä näyttää.
Minä olen yrittänyt puhua hiihtelyn puolesta, yhdessä olemisen ja ulkonaolon, retkien puolesta. Häkellyttävän monta onnellista pienten reppuporukkaa olen vuosien varrella nähnytkin, esimerkiksi hiihtolomilla.
Hiihto on murkulle kuin pakkoruotsi, sitä on ääneen vastustettava, vaikka itse haluaisi hiihtää...
Lähetä kommentti