Kun joku innolla jotakin harrastaa, hän siitä puhuu. Härästään se kyntäjäkin.
Miten hiihtäminen onkin harrastus, johon pitää reagoida paljon kiihkeämmin kuin muihin?
Olisiko olemassa mahdollisuus hiihdellä ilman puolustelua tai aggressiivisuuttakin?
1. Hiihtäminen on jokamiehen laji
Tämmöisiä ilmaisia, koko elämän varrelle sopivia, helppoja lajeja ei ole monta. On mahdollista harrastaa millä taitotasolla vain. Saa mennä omaan tahtiin, pysyä latuverkolla tai siirtyä jäälle tai maastoon. Onko hiihto kansallisurheilua ja pakko oppia - vai olisiko se syytä jo lapsena oppia siksi, että sitten olisi edes yksi laji harrastaa koko loppuelämän ajan, aikana, jolloin lenkkipolut ovat lumen alla? Koulun, oikeastaan jo päiväkodin tehtävä on opettaa ja motivoida hiihtämään. Hiihto ei saa muodostua pakkolajiksi ja vain arvosteltavaksi osaksi hikiliikuntaa, vaan suksilla pidetään hauskaa - taitojen kasvaessa vielä hauskempaa.
On toki monia muitakin jokamiehen lajeja. Hyväksyn tämän, ja yhdyn ihmettelyyn, miksi esimerkiksi sauvakävelijän täytyy tyytyä jalkakäytäviin, ei häntä lasketa luontoon ja laavuille, kun ei aurata teitä. Yksi totuus on, että hiihtämisen moni löytää vasta iäkkäämpänä, kun voi nauttia ilman suorituspaineita.
2. Hiihtovarusteiden pitää olla kunnolliset
Sukset pitää ostaa käyttötarkoituksen, taitotason, painon mukaan. Kerralla kunnolliset - jyvitä hinta esimerkiksi kymmenelle vuodelle, eivät ne sukset niin kalliit olekaan! Älä osta marketista, älä osta tarjouspakettia tutkimatta; jos et tiedä, mene urheiluliikkeeseen ja sielläkin kysy vain siltä asiantuntijamyyjältä. Siellä on puntari ja oikeat kysymykset vastattaviksi.
Sama koskee sauvoja. Kalliitkaan monot eivät välttämättä kestä kuin pari talvea, harrastelijalle riittävät siis arkisemman näköiset, kestävät ja tilavat monot. Päähineen ja käsineiden tulee myös sopia hiihtämiseen - tauolle voi ottaa lämpimämpää vaatetta mukaan. Huonoilla varusteilla on harrastus helppo tappaa alkuunsa. Muoti ei ole merkittävä asuasia, tuulenpitävyys ja liikkumavara kyllä.
Mikäli yhtään aiot hiota, tekniset alusasut ja hien imevä kerros ovat välttämättömät.
Vastaan sanova sanoo tietenkin varusteiden välttämättömyydestä ja hinnoista. Mutta aivan varmasti ulkoilukamppeet hankitaan muutenkin. Ei minullakaan, semiprolla, ole ikinä ollut (eikä tule) esimerkiksi hiihtopukua. Sukset kestävät ainakin kymmenen vuotta.
3. Voitelu ei ole mystiikkaa
Mielelläni olen voidellut - luistovoidellut - työkaverien suksia. Olisin vielä mieluummin tehnyt sen yhdessä, ettei seuraavalla kerrallakaan hänen tarvitsisi sanoa, että se on niin vaikeaa!
Se ei ole. Se kun on vain (kelin mukaisen) voiteen hankaamista - sulattamalla tiputtaminen on älytöntä tuhlaamista - pohjaan, sen sulattaminen raudalla, kaiken irtoavan poissiklaamista ja harjaamista kiiltäväksi. Turistille kerran talvessa riittää, jos on keskikova voide, hänhän ei hiihdä kovalla pakkasella eikä nuoskalla kuitenkaan.
Pitovoide ei ole sen mystisempää, kunhan osaa lukea asteet purkista, laittaa useita kerroksia ja hangata aivan sileäksi.
Aivan hyvin voi voidella ilman voitelutelinettäkin. Mutta parafiinin sulattaminen käryää, siklaaminen ja harjaaminen liukastaa lattian. Tiloja olisi kiva olla, ulkona pyryssä ei ole kivaa voidella.
Kun voitelu on näin helppoa, miehet menettävät taas yhden salaperäisen "vain mies osaa"-jutun.
Mutta kun voitelu on vielä miesten vastuulla, heidän vastuullaan on saman tien muunkin perheen hiihdon onnistuminen, myönteiset kokemukset ja harrastuksen omaehtoinen jatkuminenkin.
Kyllä, on jo olemassa nanogrippejä ja no wax- suksia, idioottivarmoja nollakelin ja pikkupakkasen suksia, jos voitelu pelottaa. Mystiikkaa voitelussa ei ole, sen oppii kuka vain, eikä se ole edes vaivalloista.
4. Perustekniikka on opeteltava
Luisteluhiihto onnistuu pelkällä painonsiirrollakin jotenkin. Kun lisää tähän pienen liun, onkin jo koko etevä. Mutta juttu on siinä, että täytyisi osata saada koko pohja suksesta maahan, ei vain suksen sisäkanttia ja sitten liukua ja vasta ponnistaessa kallistua. Mistä seuraa luonnostaan, että ponnistat polven suuntaan. Sauvat ja kädet? Kuokkarytmi löytyy luonnostaan.
Jos jalat ovat koko ajan koukussa, kukaan ei jaksa kauas luistella.
Perinteisessä tyyli on muuttunut. Eipä enää näe nelitahtista edes ylämäessä, tasajakoinen käy joka paikkaan. Ja hiihtelijä ei enää ole niin etukenossa, potkun ei tarvitse olla päkiällä vaan voi olla koko jalkapohjalla suoraan allakin. Mutta liukua pitää antaa, hiihtokävelyähän se meno muuten on - toisaalta, mitä sitten?
Osaamatonkin, tai hidas, tai muuten vaan nautiskelija saa olla kansanhiihtoladulla. Kyllä, on siellä niitä parempia, perässäroikkujia (perää(n)katsovia), hikiperseitä ladun herroja, mutta näille voi ja pitää näyttää paikkansa. Kovakuntoiset eivät helpolla ladulla edes viihdy ja oikea urheilija osaa etiketin.
5. Latuetikettiä olisi hyvä noudattaa
Suomessa on oikeanpuoleinen liikenne. On, vaikka olisitkin parempi hiihtäjä kuin minä, on, vaikka olisitkin hienousrouva tai punaniskaukko. Jos on vapaa kiertosuunta, kulkusuunnassa oikealla oleva latu on sinun urasi, tai sinä väistät kaikkia vastaantulijoita jurputtamatta. Ladulle eivät kuulu karkkipaperi, paperinenäliina eikä edes miesten kusi. Koko latualuetta ei saa kivakaan kaveriporukka tai esimerkiksi luokka vallata eikä rouvien tarvitse seurustella sukset poikittain luistelu-uralla tai molemmat ladut tukkien. Koiria ja hevosia (!) ei yleisellä ladulla haluaisi katsella eikä jalankulkijankaan paikka ladulla ole, ei edes kevättalven auringossa matkalla saareen laavulle.
Latuitsekkäitä kyllä on. Mutta samanlaista se on muuallakin, jonoissa, liikenteessä. Ainahan on niitä, joita ei holhoava sääntö koske, parempia ihmisiä?
5. Suksilla voi muutakin kuin hiihtää
Monet unohtavat, että suksilla voi ihan siirtyä paikasta toiseen, ilman mitään kuntoilutavoitetta. Myöskin reppuretket onnistuvat, kallioniemet suorastaan huutavat kutsuaan kevättalven auringossa.
Hiihtely on tilaisuus olla yhdessä ja seurustella. Valokuvaajalle sukset antavat mahdollisuuden mennä muuallekin kuin auratuille teille.
Sukset ovat myös aivan huikea leikkiväline, mäenlasku ja hyppyrit kun eivät nykysuksia edes juuri pysty katkomaankaan. Mihin ovat hävinneet ne poikajoukot mäenrinteistä - siihenkö, että nykyään lapset aina pitää viedä harrastamaan? Vai siihenkö, että harrastus ei ole mitään, jos siitä ei makseta?
Miten hiihtäminen onkin harrastus, johon pitää reagoida paljon kiihkeämmin kuin muihin?
Olisiko olemassa mahdollisuus hiihdellä ilman puolustelua tai aggressiivisuuttakin?
1. Hiihtäminen on jokamiehen laji
Tämmöisiä ilmaisia, koko elämän varrelle sopivia, helppoja lajeja ei ole monta. On mahdollista harrastaa millä taitotasolla vain. Saa mennä omaan tahtiin, pysyä latuverkolla tai siirtyä jäälle tai maastoon. Onko hiihto kansallisurheilua ja pakko oppia - vai olisiko se syytä jo lapsena oppia siksi, että sitten olisi edes yksi laji harrastaa koko loppuelämän ajan, aikana, jolloin lenkkipolut ovat lumen alla? Koulun, oikeastaan jo päiväkodin tehtävä on opettaa ja motivoida hiihtämään. Hiihto ei saa muodostua pakkolajiksi ja vain arvosteltavaksi osaksi hikiliikuntaa, vaan suksilla pidetään hauskaa - taitojen kasvaessa vielä hauskempaa.
On toki monia muitakin jokamiehen lajeja. Hyväksyn tämän, ja yhdyn ihmettelyyn, miksi esimerkiksi sauvakävelijän täytyy tyytyä jalkakäytäviin, ei häntä lasketa luontoon ja laavuille, kun ei aurata teitä. Yksi totuus on, että hiihtämisen moni löytää vasta iäkkäämpänä, kun voi nauttia ilman suorituspaineita.
2. Hiihtovarusteiden pitää olla kunnolliset
Sukset pitää ostaa käyttötarkoituksen, taitotason, painon mukaan. Kerralla kunnolliset - jyvitä hinta esimerkiksi kymmenelle vuodelle, eivät ne sukset niin kalliit olekaan! Älä osta marketista, älä osta tarjouspakettia tutkimatta; jos et tiedä, mene urheiluliikkeeseen ja sielläkin kysy vain siltä asiantuntijamyyjältä. Siellä on puntari ja oikeat kysymykset vastattaviksi.
Sama koskee sauvoja. Kalliitkaan monot eivät välttämättä kestä kuin pari talvea, harrastelijalle riittävät siis arkisemman näköiset, kestävät ja tilavat monot. Päähineen ja käsineiden tulee myös sopia hiihtämiseen - tauolle voi ottaa lämpimämpää vaatetta mukaan. Huonoilla varusteilla on harrastus helppo tappaa alkuunsa. Muoti ei ole merkittävä asuasia, tuulenpitävyys ja liikkumavara kyllä.
Mikäli yhtään aiot hiota, tekniset alusasut ja hien imevä kerros ovat välttämättömät.
Vastaan sanova sanoo tietenkin varusteiden välttämättömyydestä ja hinnoista. Mutta aivan varmasti ulkoilukamppeet hankitaan muutenkin. Ei minullakaan, semiprolla, ole ikinä ollut (eikä tule) esimerkiksi hiihtopukua. Sukset kestävät ainakin kymmenen vuotta.
3. Voitelu ei ole mystiikkaa
Mielelläni olen voidellut - luistovoidellut - työkaverien suksia. Olisin vielä mieluummin tehnyt sen yhdessä, ettei seuraavalla kerrallakaan hänen tarvitsisi sanoa, että se on niin vaikeaa!
Se ei ole. Se kun on vain (kelin mukaisen) voiteen hankaamista - sulattamalla tiputtaminen on älytöntä tuhlaamista - pohjaan, sen sulattaminen raudalla, kaiken irtoavan poissiklaamista ja harjaamista kiiltäväksi. Turistille kerran talvessa riittää, jos on keskikova voide, hänhän ei hiihdä kovalla pakkasella eikä nuoskalla kuitenkaan.
Pitovoide ei ole sen mystisempää, kunhan osaa lukea asteet purkista, laittaa useita kerroksia ja hangata aivan sileäksi.
Aivan hyvin voi voidella ilman voitelutelinettäkin. Mutta parafiinin sulattaminen käryää, siklaaminen ja harjaaminen liukastaa lattian. Tiloja olisi kiva olla, ulkona pyryssä ei ole kivaa voidella.
Kun voitelu on näin helppoa, miehet menettävät taas yhden salaperäisen "vain mies osaa"-jutun.
Mutta kun voitelu on vielä miesten vastuulla, heidän vastuullaan on saman tien muunkin perheen hiihdon onnistuminen, myönteiset kokemukset ja harrastuksen omaehtoinen jatkuminenkin.
Kyllä, on jo olemassa nanogrippejä ja no wax- suksia, idioottivarmoja nollakelin ja pikkupakkasen suksia, jos voitelu pelottaa. Mystiikkaa voitelussa ei ole, sen oppii kuka vain, eikä se ole edes vaivalloista.
4. Perustekniikka on opeteltava
Luisteluhiihto onnistuu pelkällä painonsiirrollakin jotenkin. Kun lisää tähän pienen liun, onkin jo koko etevä. Mutta juttu on siinä, että täytyisi osata saada koko pohja suksesta maahan, ei vain suksen sisäkanttia ja sitten liukua ja vasta ponnistaessa kallistua. Mistä seuraa luonnostaan, että ponnistat polven suuntaan. Sauvat ja kädet? Kuokkarytmi löytyy luonnostaan.
Jos jalat ovat koko ajan koukussa, kukaan ei jaksa kauas luistella.
Perinteisessä tyyli on muuttunut. Eipä enää näe nelitahtista edes ylämäessä, tasajakoinen käy joka paikkaan. Ja hiihtelijä ei enää ole niin etukenossa, potkun ei tarvitse olla päkiällä vaan voi olla koko jalkapohjalla suoraan allakin. Mutta liukua pitää antaa, hiihtokävelyähän se meno muuten on - toisaalta, mitä sitten?
Osaamatonkin, tai hidas, tai muuten vaan nautiskelija saa olla kansanhiihtoladulla. Kyllä, on siellä niitä parempia, perässäroikkujia (perää(n)katsovia), hikiperseitä ladun herroja, mutta näille voi ja pitää näyttää paikkansa. Kovakuntoiset eivät helpolla ladulla edes viihdy ja oikea urheilija osaa etiketin.
5. Latuetikettiä olisi hyvä noudattaa
Suomessa on oikeanpuoleinen liikenne. On, vaikka olisitkin parempi hiihtäjä kuin minä, on, vaikka olisitkin hienousrouva tai punaniskaukko. Jos on vapaa kiertosuunta, kulkusuunnassa oikealla oleva latu on sinun urasi, tai sinä väistät kaikkia vastaantulijoita jurputtamatta. Ladulle eivät kuulu karkkipaperi, paperinenäliina eikä edes miesten kusi. Koko latualuetta ei saa kivakaan kaveriporukka tai esimerkiksi luokka vallata eikä rouvien tarvitse seurustella sukset poikittain luistelu-uralla tai molemmat ladut tukkien. Koiria ja hevosia (!) ei yleisellä ladulla haluaisi katsella eikä jalankulkijankaan paikka ladulla ole, ei edes kevättalven auringossa matkalla saareen laavulle.
Latuitsekkäitä kyllä on. Mutta samanlaista se on muuallakin, jonoissa, liikenteessä. Ainahan on niitä, joita ei holhoava sääntö koske, parempia ihmisiä?
5. Suksilla voi muutakin kuin hiihtää
Monet unohtavat, että suksilla voi ihan siirtyä paikasta toiseen, ilman mitään kuntoilutavoitetta. Myöskin reppuretket onnistuvat, kallioniemet suorastaan huutavat kutsuaan kevättalven auringossa.
Hiihtely on tilaisuus olla yhdessä ja seurustella. Valokuvaajalle sukset antavat mahdollisuuden mennä muuallekin kuin auratuille teille.
Sukset ovat myös aivan huikea leikkiväline, mäenlasku ja hyppyrit kun eivät nykysuksia edes juuri pysty katkomaankaan. Mihin ovat hävinneet ne poikajoukot mäenrinteistä - siihenkö, että nykyään lapset aina pitää viedä harrastamaan? Vai siihenkö, että harrastus ei ole mitään, jos siitä ei makseta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti