Nopeammin! Voimakkaammin! Korkeammalle!
Kilvoittele hyvä elämän kilpailu!
Rauha olympialaisten aikana.
Leipää ja sirkushuveja.
Puhteen viihdettä, miehen mittaa ilman väkivaltaa Suomessakin.
Kisailua, leikkiä, viihdettä.
Liikuntaa omaksi iloksi. Liikuntaa verenkierron, lihaskunnon, nivelten liikkuvuuden ja hengityselinten tehokkuuden takia.
Niin kai.
Palkatut ammattilaiset luvallisin ja luvattomin keinoin, yhteiskuntien monenlaisten tukien turvaamina tekevät tulosta - siis tuloa itselleen ja valtavalle koneistolle.
Kielto- ja lupaviidakko on valtava. Yhteiskunnan rahan- ja ajankäyttö on valtavaa paitsi suorituspaikkoihin, valmennustukiin, seuratukiin, järjestelyihin myös negatiivisten lieveilmiöiden tutkimiseen, kitkemiseen, rankaisemiseen.
Mitä järkeä on nyt käytävässä jatko-oikeudenkäytössä? Mitä järkeä on yleensäkään yhteiskunnan puuttua urheilun omien sääntöjen noudattamiseen tai noudattamatta jättämiseen. Kun ns. tavallisen ihmisen oikeusturva vaarantuu juttujen yhä viivästyessä, urheilun osuus oikeudenkäytöstä on suhteetonta.
(Nyt oikeasti käydään okeutta, valehdeltiinko siitä, käytettiinkö dopingia. Hmm.)
Urheilun tulosjulkisuuden jotenkin ymmärtää - sen valtavaa osuutta tiedotusvälineissä ei. Omaa joukkuetta ei ole ollut pitkään aikaan kuin mutasarjoissa, rahalla ostetut "omat" miehet urheilevat kotijoukkueenakin. Siis SaiPa ei olekaan Lappeenrannan tavaramerkki. Ja se raha ei ole missään suhteessa työn tärkeyteen tai yhteiskunnalliseen merkitykseen. Vertaa vaikka lastenhoitajaan ja hänen palkkaansa.
Doping? Jos mikään ei olisi kiellettyä, ahnas urheilija tappaisi paineen alla aineilla itsensä, maksajahan toki vaatii tulosta ja menestystä.
Kun siis on kiellettyjä aineita, on kiellettyjen aineiden luettelot, valvontaa, hirmuinen määrä ammattilaisia tekemässä toisarvoista työtä ja poissa lääketieteen todellisesta ja tärkeästä työstä. Koneisto on valtava - mutta aina jäljessä siitä toisesta koneistosta, joka kehittää yhä uusia, yhä vaikeammin havaittavia mömmöjä.
Olympia aate, jonka de Coubertin kehitteli, oli, että että yläluokan joutilaat miehet rehdisti kisailevat. Jopa harjoittelu oli väärin, sehän paransi mahdollisuuksia.
Tähän ei ole paluuta, onneksi. Mutta jotakin pitää tehdä.
Se jotakin voisi olla esimerkiksi aluksi sitä, että urheilu hoitaa itse omat sotkunsa, so. kieltää, valvoo, tutkii, rankaisee itse. Mikäli joku liitto ei tähän kykene, siltä tuki pois, kunnes kykenee. Ja muutenkin useimmat tuet voidaan vähän kerrassaan poistaa, mikäli ammattilaiset ovat mukana.
Toinen keino olisi antaa ammattiurheilun itse vastata koko toiminnastaan. Mihin liigat tarvitsevat yhteiskunnan rakentamia suorituspaikkoja. Jos seuroilla on varaa ammattilaisiin, on niillä varaa suorituspaikkoihinkin.
Kun on kyse terveyttä ylläpitävästä jokamiehenurheilusta, suorituspaikkojen ja -vuorojen pitää olla ilmaisia tai hyvin halpoja. Perusteena riittää vaikka se, että urheilupanostus säästää enemmän terveyspalveluissa.
Rajojen veto on kyllä mahdotonta: sama latuverkko tai juoksurata käy harrastelijalle ja ammattilaiselle. Mutta siitä on päästävä, että verovarain rakennetut hallit ja suorituspaikat ovat ensisijaisesti liigan tai tulosurheilun käytössä, vuoroja muille on vain, jos jää.
Ammattilaisuus paineistaa urheilijaa monenlaiseen muuhunkin väärinkäytökseen kuin
kiellettyjen aineiden käyttöön. Tuloja voi saada esimerkiksi sopupelillä.
Varmaan urheilija on yhtä kekseliäs kuin kuka tahansa lisäämään tilipussiaan.
Silti urheiluruutu on useimmiten aika hyvä ohjelma, vaikka se alkaakin olla se ohjelma, jonka aikana pitää kaverin alkaa näprätä kaukosäädintä ja panna illan ohjelmia tallentumaan. Ja on se niin kiva, kun suomalainen voittaa - mutta miksi usein on voiton jälkeen pelko, mistä voittaja tällä kertaa jää kiinni?
Kilvoittele hyvä elämän kilpailu!
Rauha olympialaisten aikana.
Leipää ja sirkushuveja.
Puhteen viihdettä, miehen mittaa ilman väkivaltaa Suomessakin.
Kisailua, leikkiä, viihdettä.
Liikuntaa omaksi iloksi. Liikuntaa verenkierron, lihaskunnon, nivelten liikkuvuuden ja hengityselinten tehokkuuden takia.
Niin kai.
Palkatut ammattilaiset luvallisin ja luvattomin keinoin, yhteiskuntien monenlaisten tukien turvaamina tekevät tulosta - siis tuloa itselleen ja valtavalle koneistolle.
Kielto- ja lupaviidakko on valtava. Yhteiskunnan rahan- ja ajankäyttö on valtavaa paitsi suorituspaikkoihin, valmennustukiin, seuratukiin, järjestelyihin myös negatiivisten lieveilmiöiden tutkimiseen, kitkemiseen, rankaisemiseen.
Mitä järkeä on nyt käytävässä jatko-oikeudenkäytössä? Mitä järkeä on yleensäkään yhteiskunnan puuttua urheilun omien sääntöjen noudattamiseen tai noudattamatta jättämiseen. Kun ns. tavallisen ihmisen oikeusturva vaarantuu juttujen yhä viivästyessä, urheilun osuus oikeudenkäytöstä on suhteetonta.
(Nyt oikeasti käydään okeutta, valehdeltiinko siitä, käytettiinkö dopingia. Hmm.)
Urheilun tulosjulkisuuden jotenkin ymmärtää - sen valtavaa osuutta tiedotusvälineissä ei. Omaa joukkuetta ei ole ollut pitkään aikaan kuin mutasarjoissa, rahalla ostetut "omat" miehet urheilevat kotijoukkueenakin. Siis SaiPa ei olekaan Lappeenrannan tavaramerkki. Ja se raha ei ole missään suhteessa työn tärkeyteen tai yhteiskunnalliseen merkitykseen. Vertaa vaikka lastenhoitajaan ja hänen palkkaansa.
Doping? Jos mikään ei olisi kiellettyä, ahnas urheilija tappaisi paineen alla aineilla itsensä, maksajahan toki vaatii tulosta ja menestystä.
Kun siis on kiellettyjä aineita, on kiellettyjen aineiden luettelot, valvontaa, hirmuinen määrä ammattilaisia tekemässä toisarvoista työtä ja poissa lääketieteen todellisesta ja tärkeästä työstä. Koneisto on valtava - mutta aina jäljessä siitä toisesta koneistosta, joka kehittää yhä uusia, yhä vaikeammin havaittavia mömmöjä.
Olympia aate, jonka de Coubertin kehitteli, oli, että että yläluokan joutilaat miehet rehdisti kisailevat. Jopa harjoittelu oli väärin, sehän paransi mahdollisuuksia.
Tähän ei ole paluuta, onneksi. Mutta jotakin pitää tehdä.
Se jotakin voisi olla esimerkiksi aluksi sitä, että urheilu hoitaa itse omat sotkunsa, so. kieltää, valvoo, tutkii, rankaisee itse. Mikäli joku liitto ei tähän kykene, siltä tuki pois, kunnes kykenee. Ja muutenkin useimmat tuet voidaan vähän kerrassaan poistaa, mikäli ammattilaiset ovat mukana.
Toinen keino olisi antaa ammattiurheilun itse vastata koko toiminnastaan. Mihin liigat tarvitsevat yhteiskunnan rakentamia suorituspaikkoja. Jos seuroilla on varaa ammattilaisiin, on niillä varaa suorituspaikkoihinkin.
Kun on kyse terveyttä ylläpitävästä jokamiehenurheilusta, suorituspaikkojen ja -vuorojen pitää olla ilmaisia tai hyvin halpoja. Perusteena riittää vaikka se, että urheilupanostus säästää enemmän terveyspalveluissa.
Rajojen veto on kyllä mahdotonta: sama latuverkko tai juoksurata käy harrastelijalle ja ammattilaiselle. Mutta siitä on päästävä, että verovarain rakennetut hallit ja suorituspaikat ovat ensisijaisesti liigan tai tulosurheilun käytössä, vuoroja muille on vain, jos jää.
Ammattilaisuus paineistaa urheilijaa monenlaiseen muuhunkin väärinkäytökseen kuin
kiellettyjen aineiden käyttöön. Tuloja voi saada esimerkiksi sopupelillä.
Varmaan urheilija on yhtä kekseliäs kuin kuka tahansa lisäämään tilipussiaan.
Silti urheiluruutu on useimmiten aika hyvä ohjelma, vaikka se alkaakin olla se ohjelma, jonka aikana pitää kaverin alkaa näprätä kaukosäädintä ja panna illan ohjelmia tallentumaan. Ja on se niin kiva, kun suomalainen voittaa - mutta miksi usein on voiton jälkeen pelko, mistä voittaja tällä kertaa jää kiinni?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti