Pääsiäisaamu. Tyyntä, kirkasta. Polulla lätäköt riitteessä, on vaikea kulkea hiljaa katsomaan, josko se mustarastas vielä laulaisi kuusikon reunassa.
Suolla ei liiku mikään.
Palokärki alkaa kolkon metelinsä. Mistä se löytääkin, terveessä metsässä, niin jymeä-äänisen rungon taottavakseen. Ääni on kuin valtavan holvioven narahdus. Uudelleen ja uudelleen, jo luulisi tytönkin kuulevan! Linnun reviiri on valtava, kymmenenkin neliökilometriä. Ja silti syönnöksiä (kuva) löytyy usein, taottuja puuntyviä ja muurahaiskantoja.
No on se mustarastas paikallaan, mutta antaa vain lyhyitä huilutuksia. Sepä on aika uusi tulokas. Mustarastas, kuten esimerkiksi sinitiainenkin, asettui tänne vakituisesti ihan hiljan vasta. Jopa kotona Tykissä laulaa mustarastas ja sinitiainen oli minulle, siltä tuntui, kovasti kukkoa eilen.
Metsässä on vielä varjopaikoissa jopa lunta, mutta märkää sitäkin enemmän. Hyvät kengät vievät kuivin jaloin myös ojan yli, vaikka kulkutieksi heitellyt riu´ut ovatkin hiukan veden alla ja riite on siinäkin liukkaana kiusana. Korvasieniä ei vielä - onpas, peukalonpään kokoinen on omalla paikallaan, viikon päästä syön sen!
Laavulla ei ole nallikan nallikkaa valmiina. Muutama märkä riuku pötköttää pinossa ja saha vetää vinoon - joskus vielä tulen ja haritan sen oikein. Viimeksi jättämäni valmiiksi tehdyt puut on tietysti poltettu, eikä nykykulttuuriin kuulu seuraavan alkupuista huolehtiminen? No, kotona saa kahvia, eilen tein pihalla nokipannukahvit pihalla toka kertaa ja tänään tietysti taas.
Suo on rumimmillaan. Lammikko siellä täällä, kaikki harmaata. Tuoksuja ei minkäänlaisia pakkasessa. Vaan parin viikon päästä on vaiveroa ja suokukkaa, kihokin punaa, uuden saran hentoa vihreää ja muikea lämpimän suon aromi. Ja ilmassa soi. Jottei ihhan hiljaista ole, kaksi korppia lentää yli eikä voi olla moikkaamatta.
Heleimmät kevään hetket olemme ulkomailla - toisenlaista kevättä ihmettelemässä.
Meri ja erämaa, vertaa heitä nyt sitten suohon!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti