Me itsenäiset

Itsenäinen, mitä se on? Aika helppoa on luetella klassikot: oma lippu, oma vaakuna, oma alue (se isänmaa), omat lait, oma armeija, oma hallinto, politiikka ja poliittinen järjestelmä, ulkopolitiikka, oma(laatuinen)kulttuuri, oma kieli, oma raha. Papukaijakin sanoo nuo sisäistämättä.

Esimerkiksi lippu: mitä vaate sinällään on, ilman tausta-arvoja? Vaakuna on taas Juhana-herttuan vaakuna Turun linnan portin päältä, haikailemmeko siis Ruotsin alle. Oma raha, euroko, vai tietyllä kansallisella uholla ja taistellen saatu markka - euronkin toki itse valitsimme. Oma kulttuuri: imemme kuin sieni läntistä elämänmallia ja olemme sanastoa myöten tietoisesti tekemässä tässäkin eroa itään.
Muutenkin meillä, niin kuin kaikkialla, suuri osa kulttuuria on yhteistä.
Olisiko itsenäisyys siis oikeastaan mahdollisuus itse tehdä valintoja?

Isänmaallisuus on paraateja ja uhoa. Ainoa hyvä isänmaallinen on armeijan käyvä, ryssää vihaava ja tosihyvä on se,joka on kaatunut sodassa? Eläminen Suomen hyväksi ei ole isänmaallista? Ohiammuttu ei olekaan sankari- eikä ollutkaan, sodan pakolla käyneet (harva sotaa, ainakaan talvisotaa halusi) olivat useankin liikkeen hampaissa vielä 70-luvulla. Nyt kun heitä on vähän, on helppo kiirehtiä heistä huolehtimista...
No takaisin on tullut, myöhemmät sukupolvethan eivät olisi pärjänneet siellä josskin.

Uhoa ja örvellystä kaljapäissään Suomi-paidassa. Tosi hieno kuva maastamme: lippu kurassa, siivoton öykkäri kähisemässä kaljabassollaan. Ruotsi-Suomi maaottelun henki.
Isänmaallisuus onkin siis toisten kansojen halventamista ja mitätöimistä?
Yksi suomalainen vastaa kymmentä... Muutenkin me olemme mestareita keksimään halventavia,stereotypisiä kuvia muista kansoista.

Suomalainen on paras - ainakin jossakin asiassa. Kaikki uutiset suomalaisista uppoavat meihin, tulkitsemme ne heikon itsetuntomme kautta. Mitähän muut ajattelevat?

Suomalainen haluaa kiivetä omaan kukoistukseensa vaikka muita kansoja polkemalla.
Onneksi meitä on vähän, emme tähän pysty kuin vitseissä ja joissakin urheilulajeissa.
Itsetunto kasvaa: me, ei siis se tero Pitkämäki, heitimme kultaa! Me, ei Kimi, ajoimme sitä formulaa.

Hyvä suomalainen? Uuden isänmaakäsitteen kannalta hyvä on se, joka käy koulunsa nopeasti, tekee työtä pitkän uran, maksaa veronsa ja tuottaa innovaatioita, säästää itse eläkkeensä ja kuluttaa mahdollisimman vähän palveluja.
Siinä sivussa hänen täytyy kuluttaa ja ylläpitää kasvua, vaikka hänen pitääkin säästää,toimia kestävän kehityksen periaattein ja suojella ympäristöä.

Mielestäni kuva todellisesta isänmaallisuudesta on toinen. Hyvä suomalainen
toki rakastaa ja kunnioittaa isänmaataan, äidinkieltään, juuriaan.
Hän on kuitenkin kosmopoliitti ja tulee toimeen muiden kanssa, tietää eikä luule ja pelkää. Opportunistin tilalle tarvisemme kansainvälisen yhteistyön tekijöitä kaikille aloille. Suomi on koti, hyvä pohja, ja hän näkemyksensä mukaan kehittää Suomea yhä paremmaksi esimerkiksi äänestämällä vakaan ja selvää ottavan harkinnan jälkeen. Kukin omalla paikallaan voi olla "hyvä", kaikki eivät ole Ahtisaaria.
Itsetunto on vahva, lähtee kotoa ja koulusta, joissa ei stereotypioita enää tarvita oman kansan identiteetin (sotamoraalin!) pönkittämiseen. Niinpä hyvä suomalainen kehittääkin koko maailmaa tasa-arvoisena, pohjana oikeudenmukaisuus eikä vain hyötynäkökohdat.
Tällainen Suomi tarvitsee turvallisuutta. Vauraushan sen luo, suomalainen työ.
Ei synny hyviä kasvuoloja, kunnon koulua ilman satsauksia, ei pysy palvelujen taso ja sosiaaliturva, eläkkeet ilman vaurautta. Aivan oikein palkitaan ne, jotka työtä tänne luovat - valitettavasti myös ne, jotka sitä täältä vaikkapa Kiinaan vievät.

Mutta pilviä näkyy. Suomi yhdessä länsimaiden (iso käsite) kanssa tulee piankin käpertymään oman ylirikkautensa suojeluun, kun köyhillä menee yhä huonommin.
Merkkejä jo on. Ja siellä kyyristelee takana tosi iso uhkakuva. Ei paljon karttaa tarvitse katsoa, kun tietää, mitä tapahtuu veden noustessa vaikka vain 10 metriä.