Auto

Auto on miehen asia. Mutta kun se mies ei koe autoa niinkuin miehen kuuluu kokea.
Sen ei tarvitse olla sporttinen, uljaampi kuin naapurilla tai niin hyvä, että sen ominaisuuksia on ulosmitattava esimerkiksi jatkuvalla ylinopeudella, kiilaamalla, öykkäröimällä.

Auto on matkustajan ja tavaran siirtämistä varten.

Miehen asia auto on sikäli, että vuosia koin olevani tuhlaaja ja käyttäväni rahaa itseeni: kaikki auton menot, huollot, korjaukset olivat miehen asia, ja aina kun lasku oli iso, tiesin/annettiin
(- Muka, sanoo vaimo) ymmärtää, että olisi tärkeitä muitakin menoja.
Ajaminen kuitenkin oli enimmäkseen muiden asia. Tiedetään - kyse ei ollut minuun suunnatuista moitteista, oli kyse autoilun kalleudesta ja huokailuista talon lainojen ja perheen menojen kanssa.


Meillä on autonvastustajaystävä. Kaikki kunnia aatteelle - mutta kun ei ilman autoa hänenkään kuljetustarpeensa täyty. Onko jalompaa olla omistamatta ja käyttää sitten toisen omistamaa häpeällistä luonnontuhoajaa tarpeen tullen?
Tuttu pariskunta ei omista autoa. He kyllä lentävät useita kertoja vuodessa lomareissuille ja tekevät osansa luonnon tuhosta. Heillä on kyllä varaa ajaa taksilla ja lomailla, kun sitä autoa ei ole.

Olemme pattitilanteessa (siitä tämä juttu juurensa sai). Auto kävi penkalla, edessä alhaalla ruttaantuivähän muovia, ilmanohjaimia lähinnä. Mutta kun koko keula on yhtä kappaletta, korjaus tulisi noin tuplasti maksamaan sen, mitä on auton arvo.
On 70 % bonus, omavastuu 170 e - jos korjaisi vakuutuksen piikkiin, vuosimenetys olisi bonuksissa 215 e ja olisi vielä maksettava omavastuu. Lunastus? Jos vakuutusyhtiö ostaisi auton (hinta-arvio tonni), saisimme siis 1000 - 170 ja menettäisimme uuden auton bonuksista sen 215 vuodessa.
Sic: ajamme halpoja kilometrejä tekemättä mitään.

Idea olisi ostaa auto ja antaa tämä käyttöarvoltaan kelpo auto "perinnöksi".
Tätä tähdäten tänään on katsastus, on sitten vuosi aikaa rauhasa toimia ja ajella.

No se uusi, uudempi. Kumma juttu: Ritva ei olekaan sanonut, että tärkeintä ei ole, että se on punainen. Itse asiassa olemme samaa mieltä, että pitää olla käyttövarmuutta ja, viime kesän opettamana, tahdomme ilmastoinnin. Kuljetuskykyä, vetokoukkua, muunneltavuutta.
Hinta? Jos maksaa esimerkiksi 15 000 e, saa jo joko tilavan käytetyn tai uuden piukan, joka tapauksessa auton yli viideksi vuodeksi. Pikku kysymys, mistä saisi sen 15 000?

Tunnesidettä ei autoihimme ole muodostunut. Eka oli isältä peritty sporttinen Taunus 20 M TS. Oli se merkillinen ajettava: perä niin kevyt, että tasamaallakin oli vaikea lähteä liikennevaloista liukkaalla. Oli puhki ruostunut kontista jo 9 -vuotiaana, oven saranat pettivät, penkki loppuun istuttu, kolmosvaihde ei alaspäin vaihtaessa oikein totellut synkronointia. Kytkintä ei ollut koskaan painettu pohjaan asti: kun painoin, se takertui, ja poljin hyppäsi ykskaks ylös ja auto hyppäsi samalla, paikkasin etukulmaa hartaasti kiroillen...

Toinen oli Simca, tilaihme: kun takapenkit sai helpolla pois, syntyi valtava tila, luola. Simca tuhosi vetoakseleitaan, a 900 mk + työt, oli kylmä kuin jääkaappi, mutta loistava ajettava mutkaisilla teillä. Kesäauto! Joka osa nitisi ja natisi, takaikkunat putosivat syliin (lasi saranoissa liimalla kiinni - auto oli seisonut jonkin aikaa ja oli "kuivunut".

Siirryimme Lada-aikaan. Perus-Latukka, 1200. Ei lastentauteja, varma peli, lämmin.
Ainoa vika oli , että olivat parannelleet eli laittaneet ylimääräisen kalvon Bensapumppuun: ei toiminut kuumalla ilmalla, ja kone sammuili. Korjattiin, itse asiassa kaikki -87 Ladat kutsuttiin huoltoon. Tähän autoon murtauduttiin, mutta se on jutun arvoinen tarina sinällään.

Ja sitten se toinen Lada. Neuvostoliitto oli kaatunut ja laaduntarkastus samalla.
Takuuaikana vaihdettiin jos mitä, ihan uutuuttaan esimerkiksi koko jäähdyttäjä.
Oli osat huonosti paikoilleen sovitellut, oli irvistäviä saumoja, natinaa ja kitinää ja muovia. Mutta olihan viides vaihde, vähän lisäpuhtia ja oli se punainen!
Takuukorjausten jälkeen oli sekin kelpo peli.

Mutta sitten kiertelin autokauppoja taas. Kohtuuhintainen, vähän ajettu,monikäyttöinen, ei aggressiivinen Fiat Brava löytyi talvella 2000.
Takuuta oli jäljellä - syytä oli ollakin, takuuseen muka korjattiin käyntihäiriötä
noin 25 000 markalla, eikä koskaan saatu kuntoon. Vika olikin avaimissa, mutta kun asiakas valittaa turhasta, häntä ei tarvitse kuunnella. Kas kun tietokone sanoo, ettei vikaa ole, sitä ei ole, mitäs siitä, jos auto sammuu mäkien päällä,risteyksissä, rekan rinnalla ohittaessa.
Avaimet vaihdettiin ihan kulumisen takia ja kas, auto on ollut todella miellyttävä ja hyvä ajettava, on yhä. Mutta...

Tämä auto oli ojahakuinen, esimerkiksi kerran rysähti nokkaansa ruttuun ihan ilman kuljettajaa ja heti korjauksen jälkeen samaan kulmaan valui käsijarruton iso maasturi. Penkalla se kävi, kun ei vielä tajuttu, kuinka kevyt se oli. kerran poika peruutti takapuskuriin merkit ja kerran vesiliirto vei penkan puolelle.
Kerran nukahdin rattiin ja olin lähteä paremmille autoilumaille: rankan työrupeaman ja vesisateen jälkeen todella hiljainen ja lämmin (kesä) auto oli liikaa.
Ja silti: parempaa ajettavaa oikeastaan saa hakea.

Toivottavasti Brava ei kuule suunnitelmistamme. Ties mitä se tekee, jättää vaikka tielle loppuviikon Helsinginreissulla.

Lisäystä 21.12. Kirjoitin väliin kappaleen ojahakuisuudesta.
Ja tänään vietimme aamupäivän autoliikkeessä. Tallissa seisoo nyt -07-mallinen Primera-farmari, iso kuin mikä ja täynnä sähköä ja tietokonetta. Opiskellaan.