Pyhää naurua on temppelistä kuultu, pullapoikia ja pullatyttöjä jaeltu nuorille
hedelmällisyyden lisäämiseksi. Tulilla shamaani tanssii ja taikoo päivää pitemmäksi. On ryypätty oltta ja simaa. Jule-olkia on levitelty, jotta lattialle heitellyt sianluut ja muu moska eivät niin haittaisi. Aseet jätettiin ulos, jotta paini ja muu voimainkoitos pysyi rehtinä.
Kuusenlatvassa palvottiin sitä paholaisen merkkitähteä Herodeksen sotilaille.
Se paha lasten kyttääjä ja kiristäjä kävi palkitsemassa sen kiltin, yllättäen taas olimme kaikki niitä. Akka ja lapset ajettiin käytävään. Jo tapanina ryntäilimme aleen.
Tai sitten ei.
Joulu hiipi vähitellen. Siivouskin eteni hiljalleen, huone kerrallaan useina päivinä. Lahjat oli harkittu jo ajoissa. Ruokaa oli vain taas liikaa ja liian monta sorttia, vaikka sitä syötiin sukulaisten kanssa tapaninakin. Rikkaita olemme.
Joulu tuli lopullisesti Kialla Helsingistä. Tuli sieltä muitakin, mutta tuli pieni poika. Ja sitten sitä oltiin yhdessä: tärkeintä onkin, että perhe on koossa.
Ja sain sen hetkenkin, joka joulussa on minusta parasta: hyvä, uusi kirja, kissa jaloilla, täysi hiljaisuus ja jouluaamu. Yksin, mutta tietoisena muista ympärillä.
Oli niin kylmä, että potkukelkkaa ei lähdetty kokeilemaan, lumitöihin vaarin avuksi ei päästy. Epistä on se. Mutta olihan muuta järjestettävää: jääkaappimagneetit pääsivät milloin tiskikoneen, milloin kuivausrummun oveen ja taas pakastekaapin oveen.
Pukki toi 15 pikkuautoa ja rakennuspalikoita. Niitä molempia piti järjestää pöydälle, pöydän alatasolle, lattialle uskomattomalla kärsivällisyydellä. Ja pussiin, laatikkoon, pois ja taas pöydälle.
Ja päättyy joulu, vaikk´ ei kenkään sois. Sinne meni Leo Helsinkiin, ei joutanut pitempään vaaria tällä kertaa hoitamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti