Ympäristöä tulee suojella. Siis uusi pykälä lakiin. Vetkutusta,ristiriitaista tietoa, tuhansia laitteisiin, jotka eivät välttämättä edes toimi suunnitellulla - ja luvatulla - tavalla. Juupas, eipäs, tulee laki, ei tule, pitää tehdä näin tai noin, ei koske minua, juuri minun täytyy. Hulabaloo ja lainkuuliaisen ihmisen hätä: ei hän halua tahallaan rikkoa lakia. Kuka vuoti yksipuolisesti vaatimukset liian aikaisin huijareiden työkaluiksi?
Kirkolliskokous vatuloi homoasiaa. Siinä voi olla monta päätöstä. Siunaus, rukous homoparin puolesta, kuinka vain. Mutta miten typerää: tehdään nahkapäätös eli rukous homoparin puolesta saa olla omantunnon asia, ei virkavelvollisuus. Pappi saa kieltäytyä ilman seuraamuksia.
Ei se näin saa mennä. Olkoon puheesi on on tai ei ei (tämäkin on Raamatun tekstiä niin kuin se homouden oleminen Herralle kauhistuskin), jämäkkä päätös pitää tehdä.
Ja päätös koskee kaikkia, jotka ovat kirkon jäseniä, tai uudelleenkoulutukseen, virastapidättämiseen, jopa eroon on turvauduttava.
Tiedän jo monta, jotka jo tässä vaiheessa, kun on vasta päätösesitys, ovat niin pettyneitä, että eroavat tämän kummallisen seuran jäsenyydestä. Ja silti tällainen omantunnon arvostaminen yrittää palvella nimen omaan kirkon yhtenäisyyttä ja yhteyttä!
Omituista koko jutussa on, kuinka ns. tavallisille ihmisille mokoma asia on tullut niin hirmuisen isoksi omantunnon asiaksi. Onhan jokapäiväinen elämämme täynnään paljon enemmän jokaista koskettavia asioita, joissa joko toimitaan tai sitten ei toimita omantunnon, kymmenen käskyn, kirkon oppien mukaan. Mutta kun ne eivät pelota?
Ajatuksin, sanoin ja teoin olen syntiä tehnyt. Kirkko ei reagoi - eroaisinko?
Kirkolliskokous vatuloi homoasiaa. Siinä voi olla monta päätöstä. Siunaus, rukous homoparin puolesta, kuinka vain. Mutta miten typerää: tehdään nahkapäätös eli rukous homoparin puolesta saa olla omantunnon asia, ei virkavelvollisuus. Pappi saa kieltäytyä ilman seuraamuksia.
Ei se näin saa mennä. Olkoon puheesi on on tai ei ei (tämäkin on Raamatun tekstiä niin kuin se homouden oleminen Herralle kauhistuskin), jämäkkä päätös pitää tehdä.
Ja päätös koskee kaikkia, jotka ovat kirkon jäseniä, tai uudelleenkoulutukseen, virastapidättämiseen, jopa eroon on turvauduttava.
Tiedän jo monta, jotka jo tässä vaiheessa, kun on vasta päätösesitys, ovat niin pettyneitä, että eroavat tämän kummallisen seuran jäsenyydestä. Ja silti tällainen omantunnon arvostaminen yrittää palvella nimen omaan kirkon yhtenäisyyttä ja yhteyttä!
Omituista koko jutussa on, kuinka ns. tavallisille ihmisille mokoma asia on tullut niin hirmuisen isoksi omantunnon asiaksi. Onhan jokapäiväinen elämämme täynnään paljon enemmän jokaista koskettavia asioita, joissa joko toimitaan tai sitten ei toimita omantunnon, kymmenen käskyn, kirkon oppien mukaan. Mutta kun ne eivät pelota?
Ajatuksin, sanoin ja teoin olen syntiä tehnyt. Kirkko ei reagoi - eroaisinko?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti